Uusperheen aikuisista puhuttaessa kuulee käytettävän muun muassa seuraavia nimityksiä: äiti, isä, äitipuoli, isäpuoli, uusi äiti, uusi isä, äidin uusi mies, isän uusi vaimo, uusi vanhempi. Nimitysten kirjo on laaja, koskee se sitten uusperheen aikuisia tai lapsia. Valitettavasti jotkin uusperheeseen liittyvät nimitykset ovat sävyttyneet kulttuurissamme negatiivisesti. Kukapa meistä ei olisi tuntenut vihaa Hannun ja Kertun, Lumikuningattaren tai Tuhkimon ilkeitä äitipuolia kohtaan? Tai kukapa ei silloin tällöin olisi ajatellut, että isäpuolet ovat jotenkin vaaraksi lapsipuolille? Ei siis ihme, jos uusperheen aikuiset joutuvat kyselemään: Kuka tai mikä minä oikein olen tässä perheessä? Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia minulla on?
Tekeillä olevan väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on selvittää kuinka uusperheen aikuiset, isä- ja äitipuolet, puhuvat omasta olemisestaan ja kuinka he samalla ovat rakentamassa sosiaalista todellisuutta. Tutkimukseni pohjautuu ajatukseen sosiaalisen todellisuuden diskursiivisesta rakentumisesta, jolloin uusperheen aikuisena ja vanhempana olemisen merkitys tuotetaan lähinnä kielen kautta.
Tutkimukseni aineistona on viidentoista uusperheessä elävän aikuisen haastattelut (kahdeksan isäpuolta ja seitsemän äitipuolta). Haastateltavat olivat kaikki eri perheistä ja kaikkien uusilla puolisoilla oli lapsia edellisestä liitosta (yhteishuoltajuus). Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla henkilöillä oli myös omia biologisia lapsia, jotka joko asuivat uusperheessä tai toisen vanhempansa luona. Kahdella haastateltavista oli omia lapsia vain tästä liitosta. Haastateltavat olivat iältään 25-53-vuotiaita. Nuorin uusperhe oli perustettu 6 kuukautta sitten ja vanhimman perustamisesta oli 11 vuotta.
Tutkimukseni aineisto hankittiin haastattelematta. Haastatteluissa käsiteltiin muun muassa haastateltavan suhdetta lapsipuoliin, suhdetta lasten biologiseen muualla asuvaan vanhempaan, suhdetta omiin lapsiinsa, mitä odotuksia haastateltavat kokevat kohdistuvan itseensä, millaisia velvollisuuksia ja rajoituksia he näkevät omalla olemisellaan olevan ja mitä yllättäviä asioita he ovat kohdanneet uusperheessään.
Vuorovaikutuksen kehykset
Goffman on tuotannossaan selkeyttänyt ihmisten välistä kanssakäymistä kehyksen (frame) käsitteellä. Goffmannin mukaan ihmisten kanssa käymisessä implikoituu joukko sääntöjä. Kehykset eli toimintakokonaisuudet ovat näiden sääntöjen “parvia” ja ne helpottavat tilanteen määrittelyä ja täten edesauttavat tilanteessa toimimista. Esim. töniminen voi saada aivan eri merkityksen sijoitetaanko se “tappelu”- kehykseen vai “leikki”- kehykseen. Käytännön toimemme siis määrittää se, minkä merkityksen me annamme eri asioille, jotka tapahtumat ympärillämme. Kuljemme arkipäivässämme kehyksestä toiseen ja määrittelemme tilanteen sen mukaan, missä kehyksessä kulloinkin olemme. Tilanteen määrittelyt voivat siis eri henkilöillä poiketa suurestikin toisistaan.
Tutkimuksessani tarkastelen isä- ja äitipuolien puhetapoja ja erilaisten puhetapojen seurauksia kahden eri kehyksen näkökulmasta: biologisen kehyksen ja perhekehyksen. Kulttuurisessa perhepuheessamme parisuhde ja vanhemmuus liitetään saumattomasti yhteen. Ydinperhettä ympäröi kaksi tasavahvaa kehystä, perhekehys ja biologinen kehys. Perheen jäsenten vuorovaikutus tapahtuu näiden kahden kehyksen sisällä.
Biologinen kehys ja perhekehys ovat sisäkkäin. Uusperheessä vanhemmuus ja parisuhde eivät saumattomasti liity yhteen, joten kehykset ovat irtautuneet toisistaan.
Biologiseen kehykseen kuuluu yhteisistä lapsista huolehtiminen. On huolehdittava elatuksesta, lasten terveydenhuollosta, päivähoidosta, koulusta ja tapaamisjärjestelyistä. Biologisessa kehyksessä toimivat biologiset vanhemmat ja heidän lapsensa. Perhekehys, jossa uusperheen aikuiset toimivat sisältää taas paljon arkipäivän konkreettisista asioista huolehtimista: ruokailua, siivousta, pyykinpesua, koulu asioista huolehtimista, harrastuksiin kuljettamista ym.
Ydinperheessä asioita voidaan selvitellä perheen sisällä ja siellä voidaan vaikuttaa asioihin. Harvoin kukaan ulkopuolelta sanoo, miten perheen sisällä tulee toimia. Uusperheessä niin kuin yksi haastateltava asian ilmaisi “vaikka kuinka ois hyvät nää välit, ni on ulkopuolisia, jotka voi vaikuttaa meiän perheen elämään”. Haastateltavat kokivat, että heidän perheensä ei voi yksin päättää asioista, vaan perheen päätöksiin vaikutetaan perheen ulkopuolelta. Uusperheen aikuiset katsovat asioita perhekehyksestä käsin. Uusperheeseen kuuluu kaksi aikuista sekä puolison lapsia ja ehkä myös omia ja / tai yhteisiä lapsia. Uusperhe perheenä ja kotitaloutena ymmärretään samaksi asiaksi. Ns. etälapset katsotaan myös usein kuuluvaksi uusperheeseen. Ongelmalliseksi tilanne saattaa muodostusta, koska lasten muualla asuva biologinen vanhempi hoitaa kuitenkin asioita biologisesta kehyksestä käsin, joten hän on yhteydessä lasten toiseen biologiseen vanhempaan ja sopii asioista. Hänen kehyksestään katsottuna uusperheen toinen aikuinen (ex-puolison uusi puoliso) saattaa olla täysin ulkopuolinen ihminen.
Uusperheen aikuiset ovat hämmentyneitä siitä, että perhekehys ei näytä toimivan, koska he kokivat lasten muualla asuvan biologisen vanhemman tulevan perhekehyksen sisäpuolelle. Ongelmana on, että kulttuurissamme ei ole valmista kehystä – uusperhekehystä, joka hahmottaisi uusperheen tilanteen selkeällä tavalla, ottaen huomioon sekä biologisen- että perhekehyksen ja jonka sisällä kaikki osapuolet tietäisivät kuinka toimia.
Biologista kehystä pidetään vahvana ja sen murtamista ei edes ajatella. Kaikki haastateltavani pitivät biologisten vanhempien asemaa ehdottomana. Myös äitimyytin vaikutus tuli ilmi. Useimmat haastatelluista olivat sitä mieltä, että äiti rakastaa lapsiaan eniten. Myös ne isät, joiden luona omat biologiset lapset asuivat, pohtivat, että onko siitä lapsille haittaa, että lapset eivät asu äitinsä luona. Koska biologisten vanhempien asema oli ylittämätön, varottiin koko ajan menemästä biologisten vanhempien reviirille. Tämä puolestaan aiheutti epävarmuutta siinä, mikä on minun tehtäväni ja paikkani tässä perheessä.
Tutkimuksessani on myös tullut esille, että uusperheen aikuiset kokivat olevansa ajoittain perheessään ulkopuolisia ja heidän (etenkin äitipuolien) elämässä vallitsi kaaos. Ulkopuolisuus johtui siitä, että kulttuurinen käsitys perheestä päättämässä yksin omista asioistaan ei enää sopinut uusperheeseen. Äiti- ja isäpuolet katsovat asioita perhekehyksestä käsin (joka on kulttuurinen ydinperhekehys), mutta sen lisäksi heidän elämäänsä vaikuttaa myös biologinen kehys, jossa he eivät itse ole mukana. Lapsipuolten asioista päätettäessä biologinen kehys tulee perhekehyksen sisälle ja saa äiti- ja isäpuolet kokemaan, että he jäävät ulkopuolelle omassa perheessään.
Tutkimukseen osallistuneet äitipuolet kokivat myös, että heidän elämässään on kaaos. He eivät voi itse hallita elämäänsä, koska siihen vaikutetaan perhekehyksen ulkopuolelta. Yksi haastateltavista ilmaisi kaaoksen ihmettelyllä, ettei tiedä: “mitä täällä oikein tapahtuu”. Tutkimukseni mukaan äitipuolilla on vaikeuksia sekä sisäisessä että ulkoisessa elämänhallinnassa. Äitipuolet ja lasten biologiset äidit eivät olleet suorassa vuorovaikutuksessa keskenään, vaan lapsia koskevat asiat hoidettiin lasten isän kautta. Tällöin äitipuolet kokivat, että perheen asioihin vaikutetaan ulkopuolelta ja heillä ei ole sananvaltaa asioihin, jotka vaikuttavat heidänkin elämän
Samanlaista kaaosta eivät miehet kokeneet, sillä he eivät halunneetkaan olla tietoisia kaikista asioista ja olivat sitä mieltä, että “en mä kaikkea haluakkaan tietää”. Miehille oli kuitenkin ongelmallista, että he joutuivat toimimaan entisen ja uuden puolisonsa välissä. Koska suoraa vuorovaikutusta ei uuden ja entisen puolison väillä ollut, toimivat miehet koko ajan viestin viejinä. Syy miksi miehet suostuivat tähän rooliin, oli lapset. Miehet olivat valmiita sopimuksiin, kompromisseihin ja myönnytyksiin, jotta lapsilla olisi hyvä olla ja jotta heillä itsellään olisi mahdollisuus olla omien lasten kanssa. He eivät halunneet millään tavoin kärjistää suhteitaan ex-puolisoonsa, koska pelkäsivät mahdollisten riitojen vaikuttavan heidän ja lasten välisiin tapaamisiin.
Pohdittavaksi
Voisiko edellä olevia uusperheen aikuisena olemiseen liittyviä ongelmia sitten jotenkin yrittää ratkaista? Ensinnäkin isä- tai äitipuolta ei pitäisikään automaattisesti asettaa uuden vanhemman rooliin, vaan hänelle voisi hyvin riittää toimiminen uusperheen toisen aikuisen roolissa. Näin vältyttäisiin menemästä biologisten vanhempien reviirille. Toisen aikuisen rooli olisi myös vapaa kulttuurisista ennakko-odotuksista, joten uusperheen toisen aikuisen oikeuksia ja velvollisuuksia olisi helpompi lähteä pohtimaan “tyhjältä pöydältä”. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tähän aikuisen rooliin voisi hyvinkin liittyä vanhemmuuden elementtejä.
Toiseksi uusperheen aikuisten tulisi osoittaa lapsille, että pariskunnan välillä vallitsee yksimielisyys perheen asioista. Uusperhe vaatii paljon avointa ja rehellistä keskustelua ihmisten välisistä suhteista ja heidän asemastaan. Jos uusperheessä saadaan sovittua tämän kodin säännöt ja tavat, se auttaa eteenpäin.
Kolmanneksi on pidettävä mielessä, niin kuin tutkimuksessa tulee ilmi, että aika on tärkeässä asemassa. Ajan kuluessa totutaan toisiin ja elämä alkaa sujua. Tottuminen vie viikkojen ja kuukausien sijasta vuosia.
Neljänneksi on myös syytä madaltaa uusperheen ihmissuhteisiin asetettuja toiveita. Uusperheen kaikista ihmissuhteista ei ehkä tule niin lämpiä ja tärkeitä kuin olisi haluttu, mutta niistä voi tulla kuitenkin hyviä ja toimivia suhteita.
Viidenneksi olisi syytä pohtia pitäisikö uusperheen uudelle aikuiselle antaa jonkinlaisia juridisia oikeuksia lapsipuoliinsa nähden. Katson, että uusperheen uudella aikuisella pitäisi olla viranomaisten ja ammattiauttajien edessä, niin halutessaan, kuulluksi tulemisen mahdollisuus. Tämä on mielestäni tärkeää etenkin niissä tapauksissa, joissa on kyse lapsen hyvinvoinnista. Todellisuudessahan voi olla, että isä- tai äitipuoli on se, joka on eniten viettänyt aikaa lapsen kanssa arjessa.
Uusperheen aikuisten kohtaamat vaikeudet omassa olemisessaan ja asemassaan eivät siis ole heidän osaamattomuuttaan vaan kulttuurissa vallitsevat myytit (ilkeät äiti- ja isäpuolet, äitimyytti), kulttuurinen perhekäsitys ja ihmisten toimiminen erilaisissa kehyksissä aiheuttavat asioiden monimutkaistumisen. Perhekehys ja biologinen kehys ovat törmäyskurssilla, ja jos näiden kehysten olemassaoloa ei tiedosteta, voidaan huonosti. Kehysten näkeminen ja sen huomioon ottaminen, että toimitaan eri kehyksissä, voi auttaa ainakin asioiden ymmärtämistä ja näin lisätä oman elämänsä hallinnan tunnetta.