Parisuhdeluento Kurikan kirjastolla 20.8. klo18

Parisuhdeluento Kurikan kirjastolla 20.8. klo18

ILMOITTAUTUMINEN

Etelä-Pohjanmaan uusperheelliset ry  järjestää yhteistyössä Kurikan kirjastojen ja Suomen Uusperheellisten Liitto ry:n kanssa maksuttoman  yleisöluennon, jossa käsitellään uusparisuhdetta, uusperheiden arjen avainkysymyksiä, kuten uusperheen kehitysvaiheiden tunnistamista, vuorovaikutusta, perheen sääntöjä ja sosiaalisen vanhemman eli äiti- tai isäpuolen aseman ratkaisemista.

Uusperhe tarvitsee toimiakseen tukea etenkin uusperhettä perustaessa ja sen ensimmäisten vuosien aikana. Muuttunut perhetilanne vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin. Vanhemmuus, isä- ja äitipuolena oleminen, lasten tapaamisiin liittyvät haasteet ja lukuisat perheen ulkopuolelta tulevat paineet aiheuttavat uusperheissä tuen tarvetta.

Tule mukaan kuuntelemaan ja oppimaan uutta. Luento sopii sekä uusperhellisille että ammatillisesti kiinnostuneille. Ammatillisesti kiinnostuneille on aamupäivällä myös nimenomaan heille järjestettävä uusperhevanhemmuus- teemainen koulutuspäivä.

LUENNOITSIJA Suomen Uusperheiden Liitto ry:n Toiminnanjohtaja, pari- ja perheterapeutti Kirsi Heikinheimo

ILMOITTAUTUMINEN: Voit ilmoittautua luennoille tämän linkin kautta. Ilmoittautuminen on maksutonta ja vapaaehtoista. Keräämme ilmoittautujien tietoja kartoittaaksemme teemoja, jotka ihmisiä kiinnostavat.

PAIKKA: Luento pidetään Kurikan pääkirjastossa Seurapuistikko 2.

Mikäli sinulla on haasteita sähköisen ilmoittautumislinkin täyttämisessä, voit ilmoittautua myös [email protected] (puh.040/689 0511, otamme ilmoittautumiset mieluummin viestillä)

 

 

Pvm

20.08.2019
Expired!

Aika

18:00
Jaa: