Teemana vieraannuttaminen – tapahtuma siirtyy syksyyn

teemana vieraannuttaminen

Teemana vieraannuttaminen – tapahtuma siirtyy syksyyn

ILMOITTAUTUMINEN

Maanantaina 26.4.2021 klo18-19:30 paneudutaan vieraannuttamiseen uusperheessä.

Vieraannuttamisella tarkoitetaan toimintaa, jossa toinen vanhempi pyrkii vaikeuttamaan lapsen suhdetta toiseen vanhempaan manipuloimalla lasta eri tavoin ja estämällä tapaamisia. Vieraannuttaminen alkaa tyypillisesti vanhempien eron jälkeen tai uusperheen muodostuessa. Vieraannuttamisesta seuraa lapselle pitkäkestoisia psyykkisiä vaikeuksia, kuten syyllisyyttä, masennusta ja kyvyttömyyttä luottaa kehenkään. Siksi ilmiön tunnistaminen ja siihen varhain puuttuminen on tärkeää. Nykyään vieraannuttamista ei kuitenkaan aina tunnisteta. Miten vieraannuttaminen näyttäytyy Suomessa ja miten siihen tulisi puuttua?

26.4.2021 klo 18-19:30 järjestettävässä vieraannuttamisen teemaillassa kuullaan vieraannuttamisen keskellä eläneiltä nuoria ja sen kokeneilta vanhempia, perheoikeuteen perehtyneitä asiantuntijoita sekä vieraannuttamista ja sen seurauksia työssään näkeviä sosiaalialan asiantuntijoita ja tutkijoita.

Voit esittää ilmoittautumislomakkeella kysymyksiä ja näkökulmia, joita toivoisit tapahtumassa nousevan esiin. 

OHJELMA
17:45 sisään kirjautuminen alkaa, tekniset tarkistukset
!8:00 alkusanat
Paneelikeskustelu, juontajana Kirsi Heikinheimo
loppusanat ja yhteenveto
19:30 lopetus

Saavuthan tapahtumaan ajoissa

Tapahtuma järjestetään zoom-verkkoalustalla ja osallistuminen on Suomen Uusperheiden Liitto ry:n jäsenille maksutonta (ei-jäseniltä perimme 10€:n osallistumismaksun). Tapahtumaan voi osallistua tietokoneelta joko selaimen kautta tai sovelluksella tai älylaitteelta zoom-sovelluksen kautta. Sovelluksen voit ladata maksutta sovelluskaupastasi. Osallistumista varten tarvitset maksuttoman zoom-tilin. Linkki tapahtumaan lähetetään viimeistään tapahtumapäivänä ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen.

LISÄTIETOJA tapahtumasta antaa vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Eija Saarikivi (eija.saarikivi@supli.fi / 040 689 0511)

Pvm

13.09.2021

Aika

18:00 - 19:30

Järjestäjä

Suomen uusperheiden liitto ry
Puhelin
0406890511
Sähköposti
eija.saarikivi@supli.fi
Website
https://supli-fi.hel5.wp-cloud.dev
Jaa: