Uusparien kevätseminaari 10.4.2021

uusparien kevätseminaari

Uusparien kevätseminaari 10.4.2021


ILMOITTAUDU

Kevään koittaessa on aika kääntää katse niihin asioihin, jotka kaipaavat huoltoa ja kunnostusta. Samalla istutetaan myös uudet taimet kukkimaan kauneutta pian alkavaan aurinkoiseen kesään. Keväällä on hyvä hetki myös pysähtyä parisuhteen ja vertaistuen ääreen. Kevätseminaarissa käsitellään parisuhdeteemaa asiantuntijaluennon ja vertaisohjattujen pienryhmä- tehtävien ja keskustelujen kautta.

Marika Rosenborg

Seksuaaliterapeutti, ero-ohjaaja ja kirjailija Marika Rosenborg johdattelee asiantuntijaluennolla tunnelukkojen merkitykseen uusparisuhteessa.
Olemme aina mukana parisuhteissamme oman historiamme kanssa. Aiemmin muodostuneet tunnelukot vaikuttavat kuitenkin tapoihimme reagoida ja toimia uusparisuhteessamme. Tiedostamalla omia tunnelukkojamme voimme ymmärtää omaa käyttäytymistämme ja vaikuttaa siihen. Omien ja kumppanimme tunnelukkojen ymmärtäminen parantaa mahdollisuuksiamme rakentavaan kommunikaatioon, lukkojen käsittelyyn ja niistä vapautumiseen, Prosessi voi joskus ottaa aikaa mutta on kaiken vaivan arvoista.

Luennon jälkeen on mahdollista esittää kysymyksiä asiantuntijalle. Voit halutessasi lähettää kysymyksiä myös etukäteen, ilmoittautumislomakkeen terveisiä järjestäjälle- kentässä.

HINTA: Osallistuminen maksaa Suplin jäsenille 15€/pariskunta tai 10€ osallistuminen yksin. Ei-jäsenille hinta on 30€/pariskunta tai 20€ yksin osallistuessa. Voit liittyä Suplin jäseneksi tästä linkistä.

ILMOITTAUDU

Voit ilmoittautuessasi valita mikä pienryhmien teemoista puhuttelee parhaiten juuri tällä hetkellä. Ryhmien muodostuminen tarkentuu ilmoittautumisten mukaan, joten ilmoittautumiset ja niihin liittyvät mahdolliset muutokset toivotaan tietoon viimeistään torstaina 8.4.2021. Työpajoista saatte eniten irti osallistuessanne niihin yhdessä kumppanin kanssa, mutta osallistuminen on mahdollista myös yksin.

  • parisuhteen vuosihuolto- työpaja
  • rakentava riitely ja ristiriidat
  • uusperheen atomi
  • kutsu parisuhdeaikaan- seksuaalisuus ja läheisyys uusparisuhteessa
  • oma jaksaminen uusperheessä
  • uusperheen sekä parisuhteen kehitysvaiheet ja aikajana

Linkit tapahtumaan lähetetään viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä ilmoittautumisen yhteydessä käytettyyn sähköpostiosoitteeseen. Varmistathan siis, että osoite on oikein kirjoitettu ja tarkista myös roskapostisi mikäli vahvistusta ei kuulu. Kevätseminaari järjestetään zoom-alustalla ja siihen voi osallistua kaikilla älylaitteilla, mutta puhelimiin ja tabletteihin vaaditaan zoom-appi, jonka voit ladata maksuttomasti sovelluskaupastasi . Tapahtumaan osallistuminen edellyttää zoom-tiliä.


OHJELMA :

10:00 – 12:00 Marika Rosenborg ja keskustelu luennon teemoista

12:00 – 12:30 Lounas/kahvitauko, omakustanteinen

12:30 – 14:00 Parisuhdetyöpajat pienryhmissä

14:00 – 14:30 Työpajojen purku ja loppusanat

Yhteistyössä:

Opintokeskus Sivis logo
Opintokeskus Sivis logo
Suplin juhlavuosi-logo

Pvm

10.04.2021
Expired!

Aika

10:00 - 14:30

Järjestäjä

Suomen uusperheiden liitto ry
Puhelin
0406890511
Sähköposti
[email protected]
Website
https://supli-fi.hel5.wp-cloud.dev
Jaa: