Raha on herkkä asia. Se, miten ihmiset käsittelevät rahaa, kuinka he arvostavat rahaa ja kuinka he käyttävät sen, voi olla hyvin riippuvaista heidän kulttuuristaan.
Kahden kulttuurin perheissä, joissa puolisot ovat eri kulttuuritaustasta, raha-asiat voivat aiheuttaa monenlaisia haasteita. Erilainen perhekäsitys, velvoitteet muualla asuvaa sukua ja perhettä kohtaan, mahdollinen työttömyys ja vaikeudet sopeutua uuteen maahan, erot rahankäyttötottumuksissa sekä sukupuoliroolit ovat usein taustalla, kun raha-asiat hiertävät. Ylirajaisista perhesuhteista huolehtiminen myös itsessään maksaa enemmän.
Kahden kulttuurin perheissä yleensä ainakin yksi perheen puolisoista on muuttanut pois kotimaastaan. Maahan muuttanut puoliso voi kokea haasteita työllistyä, sopeutua uuteen maahan ja oppia kieltä. Ennen kuin toinen puoliso on löytänyt töitä tai paikkaansa yhteiskunnassa, voi taloudellinen vastuu kaatua toisen puolison niskaan etenkin, jos maahan muuttanut puoliso ei vielä ole oikeutettu sosiaaliturvaan.
Tilanteet voivat olla perheiden kannalta monestakin syystä raskaita. Toinen joutuu kantamaan vastuun taloudellisesti perheestä, mikä voi aiheuttaa epäterveen valtatasapainon parisuhteelle. Parisuhteen hyvinvoinnin kannalta tilanne ei ole hyvä etenkään, jos tilanne kestää pitkään. Maahan muuttaneelle puolisolle tilanne voi olla uusi ja vastoin hänen kulttuuritaustastaan kumpuavia sukupuolirooleja. Monissa maissa miesten tehtävänä on yhä ansaita perheen elanto. Voi olla kova paikka, jos tätä ei pysty uudessa kotimaassaan tekemään yrityksistä ja halusta huolimatta.
Suomessa perhekäsityksemme on usein melko suppea, yleensä siihen kuuluu vain kaksi sukupolvea. Suhtaudumme rahaan yleisesti yksityisenä omaisuutena, jolla ei perheen ulkopuolisilla ole oikeutta. Puolison kotimaassa perheeseen voidaan käsittää esimerkiksi isovanhemmat, sisarukset, tädit, sedät, enot ja serkut. Rahaa voidaan ajatella niin sanottuna yhteisenä omaisuutena, joka vain kulkee henkilön kautta ja joka menee edestakaisin eri perheenjäsenten välillä. Raha vain kulkee sinun kauttasi yhteisölle.
Voi tuntua epäreilulta, jos perheen tulot ovat pienet tai toinen puoliso kantaa pääasiallisen taloudellisen vastuun, että rahaa lähetetään vielä puolison perheelle muualle. Toisaalta taas maahan muuttaneesta puolisosta voi tuntua, ettei hän täytä velvollisuuksiaan ja ettei hänen kulttuuriaan kunnioiteta, jos näin ei tehdä. Kyse ei aina ole vain kulttuurista tai sosiaalisista paineista, vaan ihan oikeasta tarpeesta: kaikkialla ei ole Suomen kaltaista hyvinvointivaltiota.
Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa käsitellä rahaa, vaan olennaista on yrittää astua oman kulttuuri-identiteettinsä, totuttujen ajatusmallien ulkopuolelle ja ymmärtää toisen tapaa katsoa maailmaa. Puhuminen ja toisen kuunteleminen ovat tärkeitä kaikissa parisuhteissa. Erityisen tärkeää se on perheissä, joissa kulttuurit kohtaavat ja perhesuhteet ovat moninaiset. Rahasta puhuminen voi tuntua hankalalta, ja toisen erilaista rahakäsitystä ja -kulutusta voi olla vaikea ymmärtää. Näitä keskusteluja ei kuitenkaan pidä vältellä vaan rahasta pitää puhua avoimesti ja olla valmis tekemään kompromisseja siitä, miten perheessä rahaa käytetään ja miten siihen suhtaudutaan.
Kirjoittaja:
Elina Helmanen, toiminnanjohtaja, Familia ry, johtava kahden kulttuurin perheiden asiantuntija ja edunvalvoja
Artikkeli on julkaistu aiemmin SUPLIIKKI 2/2022 -lehden Vieraskynä-palstalla.

