Lasten- ja nuortenkirjailija Tittamari Marttisen kirjoittama ja kuvittaja Johanna Ilanderin kuvittama lastenkirja valittiin Suomen Uusperheiden Liiton (Supli) Vuoden Uusperheteoksi. Huomionosoituksella palkitaan vuosittain tekoja, jotka ovat tuoneet uusperheitä koskettavia teemoja näkyväksi, tukeneet tai edesauttaneet uusperheiden hyvinvointia tai vahvistaneet uusperheiden asemaa yhteiskunnassa.

Bonus-sisko- kirja on voittanut uusperheteko 2021 palkinnon
Kuvitus Johanna Ilander

Uusperhetematiikka puhuttelee tänäkin vuonna monella kentällä. Supli halusi huomioida tärkeän teeman nostamista esille kulttuurin ja taiteen keinoin. ” kertoo Suomen Uusperheiden Liiton toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo.

Rovaniemellä ja Sammatissa vaikuttavan lasten- ja nuortenkirjailija Tittamari Marttisen ja helsinkiläisen Johanna Ilanderin kuvittama lastenkirja Bonussisko vakuutti Vuoden 2021 Uusperheteko -raadin myönteisellä lähestymistavalla. Teos sai raadilta erityistä kiitosta bonussisaruussuhteen käsittelemisestä suomalaisessa lastenkirjallisuudessa.

“Vaikka uusperheissä hiotaan särmiä ja totutellaan uusiin tilanteisiin, halusimme kertoa perhe-elämästä hauskasti ja värikkäästi. Kirjan kuvituksessa riittää tutkimista niin lapsille kuin aikuisille. Uuteen perhetilanteeseen sisältyvä hämmennys tuodaan kirjassa esiin, mutta pääpaino on iloisissa, elämää rikastavissa asioissa. Uudet perheenjäsenet tuovat omat tapansa ja tottumuksensa perheen arkeen. Monet tilanteet ovat varmasti tunnistettavia. Kirjaa voi käyttää keskustelun pohjana ja peilata siihen omia tunteitaan ja kokemuksiaan” , kertovat Marttinen ja Ilander.

Suplin toiminnanjohtaja Heikinheimo toteaakin, että “Kirja käsittelee uusperheellisille tärkeitä teemoja kuten bonussisaruutta, vanhemmuutta sekä uusperheen alkuvaiheille tyypillisiä hankaliakin tunteita, kuten mustasukkaisuutta herkän rehellisellä tavalla, joka on koskettanut ja jolle Supli liittona haluaa antaa tunnustusta.” 

Kirjassa nostetaan esiin oivallisesti monen uusperheen arjessa vaikuttavia keskeisiä kysymyksiä kuten: uuden perheen muodostumisen vaiheita, lasten sopeutumista uusperheeseen ja uusien ihmissuhteiden muodostumiseen. Kirjan keskeisenä teemana on lasten erilaiset temperamentit ja ominaisuuksien vaikutukset uusien ihmissuhteiden muodostumiseen.

Marttinen ja Ilander palkittiin 3.12.2021 nukketaiteilija Tuija Leinosen upeilla haltijahahmoilla. 

Palkinnon luovuttivat Suplin toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo sekä Suplin puheenjohtaja Petri Rainio.

Jaa: