Lauantaina 19.9.2026 vietimme Pensselitehtaalla kaikkien uusperheiden yhteistä Yhtä Sirkusta -superpäivää. Suomen Uusperheiden Liiton 30-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma kokosi eri-ikäiset osallistujat nauttimaan ohjelmasta, yhdessäolosta sekä vanhojen ja uusien vertaisten kohtaamisesta. Päivä tarjosi kaikenikäisille ohjelmaa, mukavaa yhdessäoloa perheen kesken, vanhojen tuttujen kohtaamista ja uusiin vertaisiin tutustumista.
Sirkuksen riemua koko perheelle
Päivän juonsivat mahtavat Tarja Törmänen ja Pekka Laukkarinen. Kun Suomen Uusperheiden Liiton puheenjohtaja Mari Kulmala ja toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo olivat toivottaneet kaikki tervetulleiksi, ohjelma käynnistyi Sirkus Ilmawan esityksellä ja sirkustyöpajalla. Työpajassa innostuttiin kokeilemaan uusia taitoja ja esittelemään jo aiemmin opittua:
”Kato! Mä osaan jo! Isi on opettanut tätä mulle! Mä voin auttaa sua!”
Taikuri Kim Wist nauratti yleisöä tempuillaan ja hassuttelullaan. Päivän musiikkiesityksestä vastasi Laukkarinen Trio, joka piti aikuiset ja lapset varmassa otteessaan. Anuma Tuomisen ohjaamassa perheseikkailujoogassa venyteltiin pitkin poikin lattioita ja leikittiin eläinhahmoja jopa hieman pelottavista tiikereistä hassuihin otuksiin.
Päivän aikana oli mahdollisuus tehdä itse rintanappeja, ottaa ihomaalauksia, pyörittää onnenpyörää ja pelata puuhabingoa. Ja jos pomppulinnassa hyppimiseltä suinkin ehti, koko perhe sai ikuistaa itsensä Lukas Solannon ottamaan perhepotrettiin.
Tarinoita liiton historiasta

Iltakuudelta järjestetyn pääarvonnan jälkeen siirryttiin paneelikeskusteluun, jossa sukellettiin Suomen Uusperheiden Liiton historiaan. Paneelissa olivat mukana liiton perustajajäsen ja entinen toiminnanjohtaja Pekka Larkela, entinen hallituksen puheenjohtaja Petri Rainio sekä Suplin vapaaehtoiset Niina Lapinharju, Marjukka Haajolahti-Halme ja Ulla Nissinen.

Paneelikeskustelun päätteeksi koettiin yksi juhlapäivän kohokohdista, kun Petri Rainio julkistettiin Suomen Uusperheiden Liiton viidenneksi kunniajäseneksi.
Tarinoita, tunnelmaa ja iltaohjelmaa
Tarinateatteriryhmä Foxtrott vei improvisaation keinoin ajatukset uusperheyden ytimeen. Yleisö kutsuttiin jakamaan kokemuksiaan ja muistojaan ja heidän tarinansa pääsivät näin osaksi tunteita herättävää esitystä.
Enemmän perheen aikuisille suunnattu loppuilta huipentui Polkadot Peggyn herkkään ja The Fuzzy Purrsien hulvattomaan burleksiesityksiin, jonka jälkeen kuultiin vielä PLP Brass Trion viihdemusiikkiesitys kolmella torvella.
Loppupuheenvuorossa kiitettiin kaikkia osallistujia ja järjestäjiä. Upea vapaaehtoisten porukka mahdollisti tämänkin tapahtuman toteuttamisen, joten suuri kiitos kuuluu heille ja vielä erityisesti upeille, nuorille vapaaehtoisillemme.

Yhteisöllinen päivä sai kiitosta
Saamassamme palautteessa kehuttiin tapahtuman yhteisöllisyyttä sekä sitä, miten hyvin erityisesti lapset oli huomioitu. Päivän aikana oli paljon tapahtumia, mutta moni koki saaneensa myös mahdollisuuden toisiin tutustumiseen ja keskusteluun. Paras palaute kuitenkin lienee pihalla kuultu vieno pyyntö:
”Äiti, voidaanko tulla tänne toisenkin kerran?”
Olemme kiitollisia kaikesta saamastamme palautteesta, niin onnistumisista kuin vastaisen varalle tallennetuista kehitysehdotuksistakin. Jos et ole vielä antanut palautetta, toivomme sinun käyttävän hetken palautekyselyn täyttämiseen.
Palautekysely: https://link.webropol.com/s/uusperheiden-super
Lämmin kiitos yhteistyökumppaneille
Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme, jotka mahdollistivat Uusperheiden superpäivän, joka oli Yhtä Sirkusta.
Sosiaali- ja terveysministeriö, Otto A. Malm lahjoitusrahasto, Pensselitehdas, Brunberg, Galatea Finland, Myötätuuli, Neiti-ihminen, RAX ravintolat, SuperFiilis ja Wulff.


