Kun Santeri ja Patrik tapasivat toisensa syksyllä 2020, sai Patrik 18-vuotiaana elämäänsä myös Santerin kolme lasta. Pariskunta ehti asua yhdessä vuoden, jonka jälkeen he tekivät yhdessä ison elämänmuutoksen muuttaessaan uudelle paikkakunnalle Santerin lasten lähivanhemmiksi. Nyt Patrik on yksi turvallinen aikuinen ja tasavertainen kasvattaja lasten elämässä. Millaista arki kahden isän uusperheessä on? Miltä kasvumatka vanhemmaksi on tuntunut, kun bonusisän rooliin hyppää hyvin nuorena?
Patrikilla on hengellinen tausta, jonka kautta nuori vanhemmuus on hänelle tuttua. Hän tiesi haluavansa joskus perheen, eikä ajatus perheellisyydestä tai nuorena vanhemmaksi tulosta hätkähdyttänyt häntä. Myös uusperheen perustaminen tuntui luontevalta, vaikka tilanne tulikin eteen hieman yllättäen.
– Päätimme Santerin kanssa yhdessä, että muutos lasten lähivanhemmiksi on parempi tehdä heti, eikä muutaman vuoden päästä, kun tilanne olisi ollut monimutkaisempi. Sain uusperheen myötä elämääni kolme lasta, mikä on ollut kiva juttu. Meillä ei eritellä titteleitä, eikä sitä, kuka on enemmän isä, vaan olemme molemmat tasavertaisia vanhempia lasten arjessa, Patrik kertoo.
Lähivanhemmiksi ryhtyminen vaati monta merkittävää elämänmuutosta
Siirtymä lasten lähivanhemmiksi ei tapahtunut hetkessä, sillä se vaati monta elämänmuutosta samaan aikaan: muutto uuteen kaupunkiin, uudet työpaikat ja uudenlainen arki, jossa lapset ovat läsnä koko ajan. Jo ennen muuttoa aloitettiin tiivis yhteistyö sosiaali- ja perhetyön sekä lasten itsensä kanssa muutoksen tukemiseksi. Tapaamisia lasten kanssa tihennettiin, ammattilaisilta saatiin käytännön työkaluja ja keskusteluapua.
– Tämä on ollut tietynlainen vanhemmuuden uudelleenaloitus minullekin. Olen erityisen kiitollinen ammattilaisille, joista kukaan ei kyseenlaistanut perhettämme. Tilannettamme on enemmänkin normalisoitu ja tehty helpoksi sisäistää uutta. Olisi ollut vaikeaa sopeutua uuteen elämäntilanteeseen ilman tätä tukea. Koko prosessi vei energiaa, mutta samalla siitä sai voimavaroja uuteen arkeen, Santeri muistelee.
– Uudenlainen elämänrooli jännitti aluksi paljon. Mietin etenkin vanhimman lapsen kohdalla, kuinka yhteiselo lähtee sujumaan, sillä meillä on vain kymmenen vuotta ikäeroa. Pohdin esimerkiksi sitä, osaanko ottaa vanhemman roolia ja toisaalta myös sitä, kuinka se otetaan vastaan. Ikäero ei kuitenkaan aiheuttanut lopulta haasteita. Kaikki on mennyt hyvin, vaikka aluksi mietin paljon pieniäkin asioita, kuten sitä, voinko allekirjoittaa lasten kokeita, kun en ole virallisesti vanhempi, Patrik muistelee.
– Patrikia taisi jännittää enemmän kuin meitä muita. Hän on alusta saakka ottanut vastuuta yhteisestä arjesta ja tullut lasten kanssa hyvin toimeen. Vaikka isoja muutoksia tuli kerralla monta, kokonaisuus rullasi hyvin, koska vastuun jakaminen on ollut meillä aina tosi luontevaa. Nykyään lapset asuvat meillä täysipäiväisesti ja tapaavat äitiään säännöllisesti, Santeri jatkaa.
Santeri ja Patrik pohtivat, että samaan aikaan tapahtuneet isot elämänmuutokset ovat heidän tapauksessaan olleet parisuhdetta vahvistava tekijä, joka on lisännyt tiimihenkeä.
– Näistä kaikista muutoksista on selvitty nimenomaan yhdessä, ja ne ovat lujittaneet meidän suhdettamme. Tämä on ollut samalla aikamoinen henkilökohtainen kasvumatka, jonka aikana on saanut aikuistua ja oppia itsestään uusia puolia, Patrik pohtii.
Arjen vastuut jaetaan vahvuuksien mukaan
Santerin ja Patrikin kodissa hoidetaan kasvatuksen lisäksi tasapuolisesti arjen vastuut. Etuna kahden isän kodissa on se, etteivät perinteiset sukupuoliroolit määritä sitä, kuka hoitaa arjessa mitäkin. Sen sijaan kumpikin ottaa vastuuta yhteisestä arjesta omien vahvuuksiensa mukaan.
– Olen kuullut monelta tutulta heteroparilta, että helposti tulee oletettua, että toisen pitäisi sukupuolen perusteella tiskata, siivota tai vaikka huoltaa auto. Meillä on tietyllä tapaa jopa helpompaa, sillä kotonamme on vain asioita, joita pitää hoitaa. Jaamme niitä sitten sen mukaan, missä olemme hyviä ja mistä tykkäämme, Patrik kertoo.
– Patrik on esimerkiksi parempi puutarha- ja käsitöissä sekä hoitojutuissa, minä taas vaihdan autonrenkaat ja laitan enemmän ruokaa. Patistamme kuitenkin toisiamme oppimaan, kokeilemaan uusia juttuja ja astumaan välillä epämukavuusalueelle. Yritämme lapsillekin opettaa, ettei ole miesten tai naisten harrastuksia, töitä tai kotitöitä. Jokainen voi tehdä ihan kaikkea sukupuolesta riippumatta. Lapset osallistuvatkin arkeen aktiivisesti kukin oman ikätasonsa mukaan, Santeri jatkaa.
Tasavertaisia vanhempia yhteisessä arjessa
Ulkopuoliset ovat välillä ihmetelleet kahden isän uusperhettä. Oletuksia on tullut esimerkiksi siitä, että biologinen isä olisi enemmän isä verrattuna bonusisään. Santeri ja Patrik eivät kuitenkaan koe haastetta vanhemmuuden jakamisessa keskenään.
– Alussa tietysti vasta tutustuimme lasten kanssa, mutta ajan myötä olemme tulleet heidänkin silmissään tasavertaisiksi vanhemmiksi. Etenkin viimeisen vuoden aikana on ollut hienoa nähdä, kuinka lasten persoonat ovat tulleet enemmän näkyväksi, ja voin olla heidän tukenaan juuri heille kullekin sopivalla tavalla, Patrik kertoo.
– Välillä lapset ovat hämillään, jos olemmekin jostain asiasta Patrikin kanssa eri mieltä. He eivät kuitenkaan automaattisesti ota minun puoltani biologisena isänä, vaan uskaltavat kyseenalaistaa molempien näkemyksiä. Sitten neuvottelemme yhdessä, mikä on meidän kodissamme yhteinen tapa toimia, Santeri jatkaa.
Jokaisen arjessa on tietysti omat haasteensa, mutta Patrik ja Santeri eivät koe, että ne liittyisivät heillä isyyden tai vanhemmuuden jakamiseen, vaan enemmänkin ihan tavallisiin lapsiperhearjen ja kahden kodin haasteisiin.
– Yksi haaste arjessamme on esimerkiksi se, että molemmat saavat riittävästi omaa aikaa itselle mieluisten asioiden tekemiseen. Yritämme mahdollistaa omaa aikaa molemmille tasapuolisesti, sillä toisen tukeminen tässä auttaa meitä onnistumaan yhdessä myös vanhempina, Santeri pohtii.
Kirjoittaja:
Priska Autio, sisällöntuottaja, LCF Life Coach®
Artikkeli on julkaistu aiemmin SUPLIIKKI 1/2025 -lehdessä.