Heimon magiaa

|

Parisuhde on yksi ihmisen elämän merkittävimmistä ihmissuhteista. Se on kahden aikuisen välinen, kiintymykseen ja seksuaalisuuteen perustuva suhde. Suhteessa hoidetaan arkea ja suunnitellaan tulevaa, opitaan ja leikitään, nauretaan ja itketään, kerätään muistoja, hoivataan ja hoidetaan, rakastetaan ja ollaan aikuisia… yhdessä. Uusperheen parisuhteessa tehdään tätä kaikkea ja lisämausteeksi otetaan mukaan kaikki tähänastiset onnistumiset ja epäonnistumiset parisuhdemaailmasta, ulkopuolinen paine ja lisätään ripaus erilaisia ihmissuhteita, joissa kaikki vaikuttavat kaikkeen. Kuulosta monimutkaiselta? Ei hätää! Otetaan siihen vielä lisäksi neurokirjon erityispiirteet ja katsotaan mitä tapahtuu.

Neurokirjon parisuhteessa suurimmat konfliktit johtuvat kumppaneiden vaikeuksista ymmärtää, miten he käsittelevät tietoa eri tavoin. Molemmat voivat välillä kokea itsensä ymmärtämättömiksi. Toinen tuntee, ettei kumppani välitä tarpeeksi, kun taas toinen kokee kärsivällisyyden puutetta. On oletuksia ja tulkintoja, väärinkäsityksiä ja kaaosta, yhdistettynä suureen intohimoon ja elämäniloon. Suhde on sekoitettu vahvalla aistiherkkyydellä ja kuorrutettuna suurella rakkaudella. Uusperheen rakentamiseen kuuluu paljon tunteita mutta myös tuen tarvetta. Arkea helpottaa, kun asioista puhutaan. Omat ystävät eivät välttämättä ymmärrä kaikkia ilmiöitä, jotka tässä elämänvaiheessa huomiota vaatii. Esimerkiksi bonusvanhemmuus saattaa herättää tunteita jatkuvasti ja siinä asiassa parhaan kaverin mielipiteet voivat pahimmillaan olla jopa enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Miten kerron kaverille, etten tykkää bonuslapsestani? Miksi vuorovaikutus toimii tässä parisuhteessa ihan eri tavalla kuin edellisessä? Miten me kasvatamme yhdessä lapset, jos meidän vanhemmuutemme on niin erilaista? Tuen hakeminen ulkopuolelta ei ole helppoa ja itsestään selvää. Jokainen uusperheellinen tietää sen epävarmuuden tunteen, kun pähkäile omien tunteidensa kanssa ja kokee yksin olemista.

Tiedän yhden uusperheellisen aikuisen, joka oli myös neurokirjoilla ja pähkäili omien ajatuksiensa kanssa. Hän oli mukana ryhmässä, jossa samassa elämäntilassa olevat pariskunnat pohdiskelivat samantyyppisiä asioita. Vaikka he tapasivat muutaman kerran, tämän henkilön kokemus oli valtava. ”Vertaisuudella on joku maaginen voima”, hän sanoi viimeisellä tapaamisella. Olin itsekin hämmästynyt, voiko vertaisuudella oikeasti olla niin iso voima? Vertaistuki perustuu tukijan ja tuettavan yhteiseen kokemukseen ja siihen, että vertaistuen positiivisia kokemuksia voidaan hyödyntää ja jakaa. Kokemusten jakaminen mahdollistaa uuden ja erilaisen tavan suhtautua menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Samanlaisia kokemuksia tai samantapaisia asioita kokeneet ovat vertaisia  monesta eri näkökulmasta ja vaikka kokemus ja sen vaikutukset ovat yksilöllisiä, heillä on jotain enemmän kuin omakohtainen kokemuksensa. Yhdessä pohtimalla kokemuksiamme teemme itsellemme maailman merkitykselliseksi. Parisuhteemme taas on iso osa meidän maailmaamme.

Eihän tässä ole mitään uutta auringon alla. Ennen vanhaan heimo istui nuotion ympärillä ja kertoi tarinoita, joista muut oppivat. Siinä oli mukana aikuisia eri elämänvaiheilta sekä sinun, minun ja meidän lapsiamme, joilla ihan varmasti oli jokaisella omat erityispiirteensä. Nykyisin käydään ensin läpi kaikki tunteiden tuska yksin ja sitten vasta tavataan Teamsissa tai muualla vertaisryhmän kanssa. Ajat ovat muuttuneet, mutta ihmisen perustarpeet pysyvät. Me kaikki tarvitaan ”omaa heimoa”… koska vertaisuudella on se jokin maaginen voima.


Kirjoittaja Cathy Kononow on NEPU- neurokirjo parisuhteessa- hankkeen hankesuunnittelija

Lue lisää NEPU- Neurokirjon parisuhde uusperheessä- hankkeesta

Jaa: