Kärhämän kaupungin keskiössä Himmelipolulla ei ollut koskaan hiljaista. Omakotitalojen puutarhoista ja pihapiireistä löytyi aina aineksia jos jonkinlaiseen seikkailuun. Siitä pitivät huolen parhaat kaverukset: pensasaidan molemmin puolin asuvat naapurukset Alli ja Hemppa.
Kevät oli saapunut Himmelipolulle. Aurinko sulatteli viimeisiä lumikasoja omenapuiden alta. Ilmassa tuoksuivat märkä multa ja kevätkukkien ensimmäiset vihjeet. Hempan pihalla tapahtui tänään jotain erityistä – jotain, mitä Hemppa oli odottanut koko pitkän talven.
Erkki-pappa oli tullut kylään ja se tarkoitti vain yhtä asiaa: saippuakuplia. Erkki-papalla oli aina mukanaan sininen muovipurkki, jonka sisällä majailivat maailman parhaat saippuakuplat. Ne eivät olleet mitä tahansa pikkukuplia, vaan suuria ja kimmeltäviä taikapalloja, jotka kelluivat ilmassa.
Hemppa ja Alli istuivat jo valmiina pihamaalla odottamassa. Molemmilla oli oma pilli kädessään. “Nyt tulee kevään ensimmäinen kupla!” Erkki-pappa julisti juhlallisesti ja puhalsi.
Suuri, sateenkaaren väreissä hohtava kupla nousi ilmaan, ja Hempan vatsassa tuntui mukavalta. Kevät ei ollut kevät ilman tätä hetkeä.
Mutta juuri kun Hemppa aikoi puhaltaa oman kuplansa, tapahtui jotain odottamatonta. Salli ja Simo – Hempan puolisisarukset, jotka eivät vielä viime keväänä osanneet edes ryömiä – taapersivat pihaan ja hihkuivat iloisesti.
“Wauu! Salli myös!” Salli kiljui.
Simo hihitti ja nappasi Hempan kädestä saippuakuplapillin. Hemppa katsoi heitä ja tunsi oudon pistoksen rinnassaan. Tämä oli ollut hänen ja Erkki-papan juttu.
Mutta nyt Erkki-pappa naurahti iloisesti ja kumartui kaksosten puoleen. Hänen silmissään pilkahti erityisen hellä katse.
“Tulittepas sopivasti! Nyt meillä on kaksi uutta saippuakuplamestaria,” hän sanoi ojentaen Sallille ja Simolle omat pillit.
Hemppa nielaisi.
Saippuakuplia kohosi nyt kaikkialle. Kaksoset puhalsivat pieniä, sätkiviä kuplia. Alli nauroi ja yritti ottaa niitä kiinni. Erkki-pappa kehui kaikkia vuorotellen. Mutta Hemppa ei enää tuntenut samaa lämpöä vatsassaan. Hän oli ollut ensimmäinen, joka puhalsi kuplia Erkki-papan kanssa. Mutta nyt Salli ja Simo olivat tulleet ja vieneet kaiken huomion. Ihan kuten silloinkin, kun äiti ja Tuomas olivat kantaneet kaksoset ensimmäistä kertaa kotiin synnytyssairaalasta. Silloin Erkki-papan silmiin oli syttynyt katse, jollaista Hemppa ei ollut koskaan aiemmin nähnyt.
Hempan äidin poikaystävä Tuomas oli Erkki-papan poika ja kaksosten isä. Kaksoset olivat siis papan lapsenlapset – oikeat sellaiset. Hempan kurkkua kuristi. Entä jos Erkki-pappa ei enää haluaisi puhaltaa kuplia hänen kanssaan? Entä jos
hän ei olisikaan enää yhtä tärkeä?
Hän laski pillinsä maahan ja nousi ylös.
“Menen sisälle.”
Erkki-pappa katsoi häntä yllättyneenä. “Miksi, Hemppa-kulta? Eikö ole hauskaa?”
Hemppa kohautti olkapäitään eikä vastannut. Alli siristi silmiään ja nappasi Hemppaa hihasta.
“Onko kaikki hyvin?” Mutta Hemppa vain puri hammasta, nyökkäsi ja livahti sisälle.
Hemppa istui keittiön pöydän ääressä ja katseli ulos ikkunasta. Ulkona Salli ja Simo puhalsivat kuplia naurusta kihertäen. Erkki-pappa taputti heitä selkään ja hymyili leveästi. Hempankin olisi pitänyt olla iloinen. Mutta hän ei ollut. Hänen koko kehossaan kihelmöi inhottavasti. Teki mieli mennä kaatamaan sininen saippuakuplapurkki nurin ja pilaamaan kaikkien kiva hetki. Hemppa oli mustasukkainen. Hemppa mietti, oliko hän koskaan edes ollut Erkki-papalle tärkeä. Vai vaan joku ylimääräinen, kunnes kaksoset tulivat mukaan kuvioon. Ne Erkki-papan oikeat lapsenlapset.
Juuri silloin keittiön ovi narahti. Hemppa vilkaisi ylös ja näki Erkki-papan astuvan sisään.
“Saippuakuplat taisivat vähän loppua,” pappa sanoi ja istui pöydän toiselle puolelle.
Hemppa tuijotti syliinsä eikä vastannut. Erkki-pappa odotti hetken ja kysyi sitten lempeästi: “Mitä mietit, Hemppa?”
Hetken Hemppa mietti, sanoisiko mitään. Mutta sitten sanat vain putosivat hänen suustaan: “Salli ja Simo ovat sinun oikeita lapsenlapsiasi. Minä en ole.”
Erkki-pappa kallisti päätään ja mietti tovin.
“Niin,” hän sanoi lopulta. “Se on totta.”
Hempan sydän muljahti. Hän tunsi silmien tulvahtavan täyteen kyyneleitä. Mutta sitten Erkki-pappa nojautui eteenpäin ja laittoi lämpimän kätensä Hempan käden päälle. Papan käsi tuntui karhealta ja tutulta, turvalliselta.
“Mutta tiedätkö mitä?” hän sanoi. “Rakkaus ei kysy, ollaanko samaa verta vai ei. Sinä olet minun Hemppani. Ja minä olen sinun Erkki-pappasi. Ja se ei muutu vaikka mitä tapahtuisi.”
Hemppa puri huultaan. “Mutta nyt leikit kaksosten kanssa.”
Erkki-pappa hymyili. “Ja leikin sinun kanssasi monta vuotta ennen kuin he edes osasivat puhaltaa kuplia. Eikä sekään muutu. Me löydämme lisää yhteisiä juttuja, kaksin ja koko porukalla.”
Hemppa vilkaisi Erkki-pappaa ja tunsi, kuinka sydän keveni vähän.
“Mennäänkö takaisin pihalle?” Erkki-pappa kysyi. “Minulla on vielä yksi taikatemppu saippuakuplille.”
Hempan uteliaisuus heräsi. “Mikä temppu?”
“Tuletko katsomaan?”
Hemppa mietti hetken, mutta sitten hän nyökkäsi varovasti hymyillen.
Kun he palasivat pihalle, Alli ryntäsi heti Hempan luo.
“Missä olit? Erkki-pappa sanoo, että osaa puhaltaa jättiläiskuplan!”
“Todistetaan se,” Erkki-pappa sanoi hymyillen ja kaatoi saippualiuosta varovasti suureen renkaaseen.
Kun hän puhalsi, syntyi valtava, pyörteilevä kupla, joka oli niin suuri, että sen sisälle olisi voinut melkein mahtua. Se nousi hiljaa taivaalle, ja kaikki tuijottivat sitä lumoutuneina. Hempan vatsassa tuntui lämmin, tuttu tunne.
Ehkä Salli ja Simo puhalsivat nyt omia kupliaan. Mutta hän oli silti osa tätä. Hän ja Erkki-pappa kuuluivat toisilleen – ei siksi, että heidän oli pakko, vaan siksi, että niin vain oli. Ja kun Hemppa tarttui omaan pilliinsä ja puhalsi seuraavan kuplan, Erkki-pappa katsoi häntä ja vinkkasi silmää. Ja silloin Hemppa tiesi, että hänellä oli papan sydämessä aivan oma, erityinen paikkansa. He olivat valinneet toisensa.
Teksti ja kuvitus Priska Autio ja Emma Heinonen.
Tarina on alun perin julkaistu Supliikki 1-2025 -lehdessä.