Tuomas Rajala: Isävuoro. Miehekäs selviytymisopas eroon. Atena.

Tuomas Rajalan teoksessa Isävuoro puhutaan avioerosta isän ja miehen näkökulmasta. Siinä puhuvat miehet, jotka ovat pihalla, yksinäisiä, kykenemättömiä puhumaan tunteistaan tai tunnistamaan niitä, kykenemättömiä itkemään.

Miehet jätetään kahdessa kolmesta avioerossa, mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa miehet ovat silti avioerojen roistoja, väkivaltaisia, pettäviä, tunnetaidottomia tai juoppoja.

Avioeron jälkeen miehen kuolemanriski kohoaa kaksinkertaiseksi, mutta naisten riski vain hieman. Lastenvalvojat ja perheneuvolat ovat taipuvaisia määräämään miehille velvoitteita ja naisille oikeuksia.

Rajala kirjoittaa epäonnistuneen miehen syyllisyydestä ja häpeästä, rintalastaa painavasta ja tajuntaa sumentavasta epäonnistumisesta rakkaudessa ja vanhemmuudessa. Hän kirjoittaa kaipuusta lasten luo, hämmennyksestä, kun lapset isän luona kaipaavat äitiä. Vuosista, joista et muista mitään, kun elit onnettomassa liitossa ja erosit.

Samalla hän kirjoittaa sukupuoliroolien kohtuuttomuudesta. Miehyys on mahdoton projekti. Kukaan ei voi onnistua sukupuoleen liittyvien ristiriitaisten odotusten täyttämisessä, eikä miehillä olisi siihen mahdollisuuttakaan. Ovathan heidät kasvattaneet edellisten sukupolvien miehet, nuo tuntemattomat sotilaat, joiden elämän kohokohta on ollut venäläisen tankin räjäyttäminen kasapanoksella tai Mannerheimin syntymäpäivänä rinnuksille oksennettu leikattu konjakki.

Mediassa parisuhdetarinoita kertovat naiset. He ovat pokkamimmejä, jotka onnistuvat yhdistämään uran ja parisuhteen. Tai leijonaemoja, jotka hoitavat erityislapset, voimaantuvat jättämään väkivaltaisen ja päihdeongelmaisen puolison. He säilyttävät tyylikkyytensä vaikka ovat lapsikatraan äitejä, esittelevät kaunista kotia, jonka sisustuksen he ovat mainiolla maullaan järjestäneet huutokaupoista ja kaukomatkoilla hankituista artefakteista.

Miehet ovat näissä tarinoissa rekvisiittaa, jotka kiehauttelevat vaimoilleen uppomunia ja karamellisoituja vohveleja aamupalaksi. Naiset kertovat, miksi rakastuivat tuohon tai tähän mieheen, jonka he ovat Burberryn collegella stailanneet tyylikkääksi kuin ruokasalin valaisimen.

Monet Rajalan haastattelemat miehet tulevat parisuhteista, joissa nainen on vallannut kodin ilmatilan ja tehnyt miehestä elämäntarinaansa sopivan objektin. Lopulta asiat purkautuvat, milloin pettämisenä, milloin sairauksina, milloin väkivaltana.

Rajala tai hänen haastattelemansa miehet eivät ole tunnekylmiä. He törmäilevät Tinderissä, kun tarvitsisivat eroryhmää, menevät uusiin suhteisiin, juovat itsensä tärviölle. Mutta he myös kaipaavat lapsiaan, läheisyyttä, hyväksyntää. He tuntevat surua syntymättömästä lapsesta. Kaikki he kokevat syyllisyyttä epäonnistuneesta parisuhteesta ja puolinaisesta vanhemmuudesta.

Vähän kerrassaan eron käsittely opettaa heidät puhumaan ja tunnistamaan tunteita. Asiat eivät ratkea, lopullista tasapainoa ei löydy, mutta eron kanssa voi elää.

Kirjan pohjasävel on kirkas ja selvä. Maailma on moninainen, mutta sukupuoli- ja parisuhderoolien jäykkyys tekee siitä sietämättömän monelle. Muutoksen alku on lopettaa vaikenemisen kulttuuri. Miehet osaavat puhua siinä, missä naisetkin. Aivan kuten työelämä ei ole miesten maailma, eivät koti, lapset ja tunne-elämä ole naisten maailma. Kaikki täällä on yhteistä ja jaettua.

Janne Saarikivi on suomalainen kielitieteilijä, joka toimii professorina Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten laitoksella. Saarikivi on myös kirjailija, kolumnisti ja itsekin eronnut isä ja uusperheen bonusisä jo toista kertaa.

Jaa: