Erityislapsi uusperheessä lisää parisuhteen kuormitusta. Voi olla vaikea ymmärtää lapsen erityispiirteitä sosiaalisen vanhemman roolista, mutta toisaalta myös kumppanin reaktiot ovat kohtuuttoman puolustavia. Vai ovatko erityispiirteet perittyjä?

Suomen Uusperheiden liitto kartoittaa parisuhteiden hyvinvointia perheissä, joissa on todettu tai pohditaan jonkun perheenjäsenen erityispiirteitä. Nepsy-haasteiden taustalla on aivojen rakenteellinen ja/tai toiminnallinen erityisyys. Vaikka kyse on pääsääntöisesti perinnöllisyydestä, toisinaan oireiden takaa saattaa löytyä myös haastava elämäntilanne, fyysiset sairaudet tai traumat. Olet tervetullut vastaamaan kyselyyn, oli perheessänne diagnosoituja tai ei-diagnosoituja nepsy-piirteitä. 

Kysely on osa Suomen Uusperheiden Liitto ry:n toiminnan kehittämistyötä ja sen tuloksia käytetään palveluiden, niiden saatavuuden ja niistä tiedottamisen kehittämiseen. Vastauksellasi on siis merkitystä!

Kyselyn tuloksia analysoitaessa eivät yksittäiset vastaukset nouse esille. Voit vastata kyselyyn  anonyymisti. Jättämällä yhteystietosi kyselyn lopussa olevalla lomakkeella, osallistut uusperheitä käsittelevän kirjapaketin arvontaan! Kyselyyn voi vastata 5.5.2022 asti. Vastaaminen kestää noin 5minuuttia.

Linkki kyselyyn:

https://link.webropolsurveys.com/S/A7314D6AAC8E0405

Lisätietoja kyselystä ja Suomen Uusperheiden Liitto ry:n toiminnasta antaa vapaaehtoistyön koordinaattori Eija Saarikivi, [email protected], 0406890511

Jaa: