Bonusäitien yhteinen iltapäivä 12.4. Kotkassa

Bonusäitien yhteinen iltapäivä 12.4. Kotkassa

Uusperhe on ihanuuksineen ja haasteineen kokemus, jota ei välttämättä ymmärrä täysin, ennen kuin on itse sen kokenut. Bonusäitiydessä on monia särmiä, joista vain toinen vastaavassa roolissa elänyt saa kiinni ja ymmärtää. Jokainen bonusäiti on yksilö, ja oman taustansa värittämä, mutta vertaistuki on kaikille tutkitusti se tärkeä voimavaratekijä. On upeaa tulla kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin on.

Nyt sinulla on mahdollisuus tulla hengähtämään hetkeksi ja viettämään rentoa aikaa bonusäitien omaan iltapäivään, jossa keskustelua, tietoa, jakamista, rentoutumista ja hyvää seuraa. Iltapäivä starttaa myös säännöllisen bonusäitipiirien toiminnan, josta kuulet samalla lisää. Piirejä ohjaa Suplin kouluttama vertaisohjaaja Katri, joka kertoo itsestään seuraavaa:

”Olen ollut noin kahdeksan vuotta bonusäiti kolmelle lapselle, itselläni on yksi lapsi. Lapset ovat 10-16-vuotiaita eli tiukimmat pikkulapsivuodet ovat takanapäin, nyt käsillä ovat sitten teinivuosien kuviot.
Olen itse ollut kiinnostunut perhedynamiikasta ja olemme aina puolisonkin kanssa keskustelleet myös haastavista aiheista liittyen valitsemaamme perhemuotoon. Itse olisin aikoinaan kaivannut enemmän vertaistukea ja koin usein jääneeni yksin ajatusteni kanssa. En sitä osannut kuitenkaan kuormittuneessa elämäntilanteessa lähteä hakemaan. Tästä syystä kiinnostuin itse vertaisohjaajuudesta.

Vedän naistenpiirejä ja unelmakarttailtoja kotimme yhteydessä olevalla Visiovintillä, joten koin luonnolliseksi kohdentaa piirin myös bonusäideille. Luoda kohtaamispaikan nainen naiselle, mutta samankaltaisen roolin takaa. Vedän piirin alkuun tietoisen läsnäolon harjoitteen, jonka myötä laskeudumme hetkeen ja itseen. Johdattelen keskustelun alkuun, mutta aiheet rakentuvat osallistujiensa näköisiksi. Työnohjaajana toimiessani olen voimavarakeskeinen ja systeeminen, joten myös piirejä vetäessä haluan pitää mielessä kokonaisuuden ja elämänmyönteisyyden. Piiristä toivon, että naiset lähtevät voimaantuneina ja ehkä jotakin uutta oivaltaen.

Visiovintti on levollisuuden keidas aivan Kotkan keskustassa, upein taivasmaisemin. Jokainen on tervetullut sinne omasta kohdastaan, pysähtymään itsen äärelle. Sydämellisesti tervetuloa!”

PAIKKA: Visiovintti, Kaivokatu 18, 48100 Kotka (tarkat saapumisohjeet lähetetään osallistujille lähempänä). Valitettavasti tila ei ole esteetön.

HINTA: maksuton

LISÄTIETOJA: vapaaehtoistoiminnan koordinaattorilta Suvi Solannolta, [email protected] tai 040 6899080

ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoittaudu alla olevan painikkeen kautta, tai maalaamalla linkki osoitekenttään: https://www.flomembers.com/supli-ry/events/register/a0a080f42e6f13b3a2df133f073095dd

Yhteistyössä:

Pvm

12.04.2025
Expired!

Aika

12:00 - 14:00
Jaa: