Omilla Sävyillä- parisuhdekurssi neurokirjon uuspareille
Neurokirjo tuo parisuhteeseen hyvää, mutta myös eritasoisia haasteita. Neurokirjon tuomat vaikutukset arkeen, ihmissuhteisiin ja työelämään ovat yksilöllisiä ja välillä olemmekin tekemisissä saman ilmiön ääripäiden kanssa. Siinä missä yhdelle rutiinit ja niiden säännönmukaisuus ovat hyvän toimintakyvyn edellytys, on toiselle rutiininen muodostaminen ja ylläpitäminen arjen toimivuuden kompastuskivi ja kolmannelle toistuvat rutiinit aiheuttavat ahdistusta.
NEPU- neurokirjon parisuhde uusperheessä – hankkeen luoma parisuhdekurssi on viiden tapaamiskerran kurssi, joka toteutetaan verkossa zoom- alustalla. Kurssin tukena toimii osallistujille lähetettävä työkirja.
KURSSIN OHJAAJINA toimivat koulutetut vertaisohjaajat hankkeen ammattilaisten tukemina.
Osallistuminen ja kurssin rakenne
Kurssille valitaan 5 pariskuntaa. Osallistujilta ei edellytetä diagnooseja, mutta lähtökohtana on, että ainakin toisella uusparisuhteen osapuolista on neurokirjon piirteiksi tunnistettuja piirteitä. Kaikilta kurssille osallistuvilta edellytetään alkulomake hankkeen vaikuttavuuden arvioinnin vuoksi.
Kurssi ja kaikki siihen liittyvät materiaalit ovat osallistujille maksuttomia.
Kurssin tapaamiskerrat järjestetään 11.3.-8.4.2026 keskiviikkoisin klo 18-20 eli aina samaan aikaan. Lisäksi kurssiin kuuluu jatkotapaaminen yhdessä sovittavaan aikaan 3-6 kuukauden kuluttua kurssin loppumisesta. Tapaamiskertojen välissä on tehtäviä, jotka ovat toki vapaaehtoisia, mutta tukevat omaa oppimista. Edellytämme osallistujilta mahdollisuutta osallistua kaikille viidelle kurssikerralle.
Hakuaika kurssille alkaa syyskuussa. Käsittelemme hakemukset ja ilmoitamme valinnoista mahdollisimman pian. Tapaamme mielellään kaikki ilmoittautuneet etäyhteydellä ennen kurssin alkua. Myös varapaikoille kannattaa ilmoittautua. Kurssille osallistuville lähetetään kurssityökirja paperisena, joten postin kulku vaatii aikansa ja rajoittaa ilmoittautumisaikaa.
Osallistuminen edellyttää älylaitetta tai tietokonetta ja riittävän hyvää nettiyhteyttä. Tarvitset myös maksuttoman zoom- tilin ja älylaitetta käytettäessä zoom- sovelluksen. Kurssikerroilla on tärkeää, että myös näämme toisemme eli kameran käyttö on myös toivottavaa.
LINKKI LMOITTAUTUMISEEN: https://link.webropol.com/ep/omillasavyilla12026
ILMOITTAUTUMINEN edellyttää pariskunnasta kummankin täyttämän webropol- kaavakkeen. Tämä valitettavan monimutkainen tapa siksi, että rahoituksemme edellyttää vaikuttavuuden arviointia sekä kaikkien osallistujien omien mielipiteiden ja henkilötietojen keräämistä vaikuttavuuden ja osallistujaseurannan vuoksi.
LISÄTIETOJA antaa Eija Saarikivi, NEPU- hankesuunnittelija, [email protected], 040 689 0511
Peruutusehdot
Osallistujat valitaan kurssille hakemusten kautta. Toivomme mahdolliset peruutukset mahdollisimman pian. On kurssin kokonaisuuden ja ryhmän kannalta tärkeää, että osallistujat sitoutuvat kaikkiin tapaamiskertoihin.
Peruutuksen voit tehdä joko ilmoittautumisen yhteydessä saamasi linkin kautta tai ilmoittamalla siitä tapahtumasta vastaavalle hankesuunnittelijalle ([email protected])
Yhteistyössä


