Vapaaehtoistoiminnan koulutus 26.-27.9.
Nyt on aika antautua vapaaehtoistoiminnan perusopeille sekä uusperheymmärrystä syventämään. Annetaan syksyn sateiden jäädä ikkunan taakse ja tavataan yhdessä ruudun äärellä.
Tule mukaan 26.-27.syyskuuta Suplin vapaaehtoistoiminnan peruskoulutukseen.
Tavataan perjantaina 26.9. klo 18-21 ja lauantaina 27.9. klo 10-18. Koulutus toteutetaan etäyhteyksin, joten kotoa ei tarvitse poistua.
Vertaistoiminnan opintopolkua pääset jatkamaan halutessasi jo lokakuun lopulla 25.-26.10 Helsingin jatkokoulutuksessa, joka on samalla omaa virkistystä tukeva lähiviikonloppu muiden vertaisten kanssa. Toiminnallinen metodikoulutus pidetään puolestaan keväällä 6.-7.3., silloin puolestaan pääsee itse kokeilemaan vertaisohjaajuutta käytännössä oman ohjausharjoituksen avulla. Suorittamalla syyskuun etäkoulutuksen ja kevään lähikoulutuksen voit toimia esimerkiksi verkkoryhmän ohjaajana tai toteuttaa pariskunnille suunnaton Voimaa Uusperheen Arkeen-kurssin.
Syyskuussa perehdymme uusperhetematiikkaan sekä opitaan mitä vertaistuki on ja millaista on vertaisryhmän ohjaaminen. Koulutuksessa käsitellään mm. uusparisuhdetta, vanhemmuutta ja uusperheen kehitysvaiheita. Opiskelua tukee videotallenteet, yhteiset keskustelut ja pienryhmätyöskentely. Osallistuminen onnistuu yhdessä puolison kanssa tai itsekseen. Koulutus toteutuu mikäli osallistujia on vähintään 7, ja toteutus vahvistetaan 2 viikkoa ennen koulutusviikonloppua.
Pääkouluttajana toimii Suvi Solanto, Suomen Uusperheiden Liiton vapaaehtoistoiminnan koordinaattori sekä uusperheneuvoja.
Ilmoittaudu mukaan: https://www.flomembers.com/supli-ry/events/register/0f28b5d49b3020afeecd95b4009adf4c
Osallistuaksesi tarvitset verkkoyhteyden ja tietokoneen, tabletin tai muun verkossa toimivan mobiililaitteen, jossa voit avata Zoom-sovelluksen tai käyttää verkkoselainta. On hyvä tarkistaa, että käytössä on sekä audio-, että videomahdollisuus. Sovelluksen voit ladata maksutta sovelluskaupastasi. Osallistumista varten tarvitset maksuttoman Zoom-tilin.
Koulutus on osallistujille maksuton. Tarjoamme koulutukseen liittyvän materiaalin sekä lauantain lounaan (kuittia vastaan max 15€/hlö).
LISÄTIETOJA:
Suvi Solanto, [email protected] 0406899080
***
Opintokeskus Sivis tukee tapahtuman koulutuksellista osuutta. Sivistä varten tarvitsemme osallistujilta, myös etänä osallistuvilta, nimi- ja yhteystietojen ohelle myös seuraavat tiedot: syntymävuosi, sukupuoli, koulutustausta, pääasiallinen toiminta ja äidinkieli
Lähettämällä tämän ilmoittautumisen, annan luvan henkilötietojeni luovuttamisesta Sivikselle. Opintokeskus Sivis on lain mukaan velvoitettu keräämään Tilastokeskuksen määrittämiä tilastotietoja koulutusten osallistujista. Tietoja käsitellään vain laajoina massatietoina vapaan sivistystyön koulutusten opiskelijaprofiilin kuvaamiseksi.


