Uusperheen äidit arvioivat lastensa voivan hyvin

Keväällä 2006 valmistuneessa gradututkielmassamme ”Uusperheen lasten sosioemotionaalinen käyttäytyminen ja vanhemmuus äitien arvioimana” tarkastelimme isäpuoliperheissä elävien lasten hyvinvointia äitien kokemana. Tutkimusaineisto oli osa Turun yliopiston kasvatustieteiden laitoksen tutkimushanketta Syrjäytymisen syntymekanismit varhaislapsuudessa. Tutkittavia perheitä oli yhteensä 577. Näistä perheistä osa oli isäpuoliperheitä, joissa oli vain äidin biologisia lapsia ja osa sellaisia perheitä, joissa oli myös pariskunnan yhteisiä lapsia. Tutkittavat lapset olivat kolme-, kuusi- ja kahdeksanvuotiaita. Tutkimuksessa selvitettiin sitä, mitkä tekijät ovat yhteydessä uusperheen lasten sosioemotionaaliseen käyttäytymiseen. Sosioemotionaalisesta käyttäytymisestä huomion kohteena olivat: lapsen sosiaalinen käyttäytyminen, arkuus ja ujous, aggressiivisuus ja vastustaminen, ylivilkkaus ja impulsiivisuus sekä masentuneisuus ja psykosomaattiset oireet. Tarkastelun kohteena olivat lapsen ikä ja sukupuoli sekä uusperheen rakenne ja vanhemmuus.

Uusperhetutkijoiden haasteeksi on asetettu uuden tiedon hankkiminen uusperheiden sosiaalisesta todellisuudesta sekä sellaisen ymmärryksen kehittyminen, jossa ydinperhemallia uusperhetutkimukselle ei enää tarvita. Tässä tutkimuksessa perehdyimme vain uusperheiden äitien arvioihin lasten hyvinvoinnista vertaamatta niitä muiden perhetyyppien äitien arvioihin. Lasten sosioemotionaalisissa vaikeuksissa on kyse ennen kaikkea eri tekijöiden yhteis- ja vuorovaikutuksesta, eikä riskitekijää voida paikantaa yhteen ainoaan tekijään, kuten uusperheeseen.

Tuloksemme osoittivat, että äidit olivat arvioineet uusperheen lasten voivan kaiken kaikkiaan hyvin ja vain pienellä joukolla lapsia on jossain määrin vaikeuksia sosioemotionaalisessa käyttäytymisessään. Lasten ikään ja sukupuoleen sidotut tulokset selittyvät pitkälti normaaliin kehitykseen kuuluvina. Äitien mukaan kolme-, kuusi- ja kahdeksanvuotiaiden lasten välillä oli eroja masentuneisuudessa, aggressiivisuudessa ja ylivilkkaudessa. Pojilla oli tyttöjä enemmän ylivilkkautta ja sosiaalisia ongelmia. Tämän kaltaiset erot ovat havaittavissa lähes kaikissa perheissä, mutta tarkastellaanpa lähemmin uusperheiden erityispiirteisiin liittyviä tuloksia.

Äitien arvioiden mukaan eri-ikäisissä uusperheissä asuvien lasten sosiaalisessa käyttäytymisessä oli eroja. Alle kaksi vuotta yhdessä asuneiden uusperheiden lapsilla oli enemmän sosiaalisen käyttäytymisen vaikeuksia kuin kahdesta viiteen vuotta yhdessä asuneiden perheiden lapsilla.  Tämä voi selittyä sillä, että alle kaksi vuotta yhdessä asuneiden perheiden lasten elämässä on vasta tapahtunut suuria elämänmuutoksia. Uuden avo- tai avioliiton tuomat muutokset, kuten uusi asuinpaikka, uudet perheenjäsenet ja arjen rutiinit voivat lisätä lapsen stressiä, joka heikentää selviytymistä koulussa ja lisää käyttäytymisen ongelmia. Lisäksi perhe elää uusperheen varhaista kehitysvaihetta, jossa perheenjäsenten asema, roolit ja käyttäytyminen eivät ole vielä vakiintuneet ja lapset voivat yhä toivoa biologisten vanhempiensa yhteen palaamista. Uusperheen muotoutumisen alkuvaiheessa lapsi saattaa kokea ahdistusta biologisen ja uuden vanhemman kanssa käytävissä suhteissa. Hän voi reagoida vetäytymällä syrjään ja torjumalla sosiaalisen kanssakäymisen vertaistensa kanssa.

Kahdesta viiteen vuotta yhdessä asuneiden uusperheiden äidit arvioivat lapsillaan olleen vähiten sosiaalisen käyttäytymisen ongelmia. Tämä voi olla osoitus siitä, että tässä uusperheen keskivaiheessa lapsi on aikuisten avulla selvitellyt asemaansa ja rooliaan perheessä, hyväksynyt tapahtuneet muutokset ja löytänyt oman paikkansa niin perheessä kuin sen ulkopuolellakin mahdollisessa uudessa ystäväpiirissä. Yllättävää oli puolestaan se, että yli viisi vuotta yhdessä asuneiden uusperheiden äidit olivat arvioineet lapsillaan olleen enemmän sosioemotionaalisia vaikeuksia kuin kahdesta viiteen vuotta yhdessä asuneiden perheiden lapsilla. Tuossa vaiheessa uusperheessä kaikilla perheenjäsenillä oletetaan olevan omat asemansa, erityisesti isäpuolilla vanhemman roolinsa ja kaikilla perheenjäsenillä valmius käsitellä jo laajemminkin perhesysteeminsä asioita. Tulokset voivat selittyä osaksi lasten iällä, sillä mitä vanhempia lapset olivat, sitä useammin heillä oli sosiaalisia vaikeuksia.

Suurperheiden äidit olivat arvioineet lastensa sosioemotionaalisessa käyttäytymisessä olleen vähiten ongelmia. Niiden perheiden lapsilla, joilla oli vain vähän sisaruksia, oli enemmän haasteita sosioemotionaalisessa käyttäytymisessään. Mitä enemmän perheessä on lapsia, sitä todennäköisemmin siinä on sekä äidin että puolisoiden yhteisiä lapsia. Mutta sillä olivatko sisarukset täys- tai puolisisaruksia ei näyttänyt olevan kuitenkaan merkitystä lapsen sosioemotionaaliseen käyttäytymiseen. Kuten monissa aiemmissakin tutkimuksissa, myös tämän tutkimusaineiston äidit olivat melko yksimielisiä siitä, että heidän perheissään lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti riippumatta siitä, olivatko lapset pariskunnan yhteisiä vai äidin aiemmasta liitosta. Uusperheen lasten kohtelu ei ollut yhteydessä lasten sosioemotionaaliseen käyttäytymiseen.

Tutkimuksessa huomio kiinnitettiin myös uusperheen vanhemmuuteen. Äidin olivat arvioineet kasvatuskäytäntöjään, joiden avulla tarkasteltiin ohjauksen ja emotionaalisen lämmön merkitystä uusperheen lapsen hyvinvoinnille. Näyttää siltä, että uusperhetilanteessa yhtenä lapsen tärkeimpänä voimavaratekijänä toimii äidin lämpöä ja ohjausta sisältävä kasvatustyyli, joka vaikuttaa myönteisesti lapsen sosioemotionaaliseen hyvinvointiin. Laiminlyövä kasvuympäristö puolestaan lisää lasten sopeutumisongelmia, jotka voivat näkyä ulospäin käytösongelmina kuten aggressiivisuutena ja ylivilkkautena tai sisäänpäin kääntyneenä psykosomaattisena oireiluna.

Monien muiden tutkijoiden tavoin mekään emme malttaneet jättää tarkastelematta isäpuolten ja lasten välisiä suhteita. Uusperhetutkimuksissa on tutkittu jo runsaasti uusvanhemman roolia, joka ei näytä olevan kovin selkeä uusvanhemmalle tai muillekaan perheenjäsenille. Aiempien tutkimusten mukaan isäpuolet ovat hieman halukkaampia omaksumaan vanhemman roolin kuin äitipuolet, mutta monet heistä omaksuvat lopulta ennemminkin lapsen ystävän kuin vanhemman roolin tai tasapainottelevat näiden kahden roolin välillä. Tässäkään aineistossa äitien arvioima isäpuolen rooli ei ollut kovin selkeä eikä se noussut merkitseväksi tekijäksi lasten sosioemotionaaliselle käyttäytymiselle. Tulokset olivat kuitenkin suuntaa antavia niin, että isäpuolen ottaessa selkeän vanhemman roolin, lasten sosioemotionaalisessa käyttäytymisessä oli vähemmän vaikeuksia. Isäpuoli näyttää olevan sekä suoraan että välillisesti, tukien äidin vanhemmuutta ja voimavaroja, yhteydessä lapsen hyvinvointiin. Tämän lisäksi myös uusperheen yhteinen lapsi voi olla välillisesti yhteydessä sisarpuoltensa hyvinvointiin vahvistamalla isän vanhemmuutta myös isäpuolen roolissa. Äidit olivat kaiken kaikkiaan melko tyytyväisiä puolisoidensa ja lastensa suhteen toimivuuteen. Mitä toimivampi isäpuolen ja lapsen suhde oli, sitä vähemmän lapsilla oli sosioemotionaalisia ongelmia.

Tällä poikkileikkausaineistolla ei voitu saada kovinkaan syvällistä kuvaa uusperheiden ihmissuhteista ja lasten sosioemotionaaliseen hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä. Allekirjoittaneet tutkijat ovatkin jo laatineet uudet jatkotutkimussuunnitelmansa, joista toinen käsittelee uusperheen vanhemmuutta, lastenkasvatusta ja sisarussuhteita ja toinen ydinperheen lapsesta uusperheen lapseksi -prosessia. Näihin aiheisiin syvennytään haastattelemalla uusperheissä lapsuutensa eläneitä henkilöitä. Nyt on aika saada kuuluviin myös sellaisten perheenjäsenten ääni, jota on harvemmin kuultu uusperhetutkimuksessa.

Pro gradu -tutkielmamme ”Uusperheen lasten sosioemotionaalinen käyttäytyminen ja vanhemmuus äitien arvioimana” löytyy sekä Turun yliopiston pääkirjastosta että kasvatustieteiden tiedekunnan kirjastosta.

Anne Holmberg, KM
Sari Silmäri-Salo, KM

Supliikki 1/2007

Scroll to top