Kun uusperhe lähtee lomalle, jokainen pakkaa mukaan uikkarit ja släbärit, muutaman kesävaatteen ja hupparin, aurinkorasvan ja laturin. Ihan kuten missä tahansa perheessä. Mutta kaiken tämän elintärkeän lisäksi uusperhe ottaa lomalle mukaansa myös muutaman matkalaukun verran tunteita. Niissä voi olla pelkoa, odotusta, epävarmuutta, mutta myös rakkautta ja tahtoa.
Tämä oli meidän uusperheemme viides kesä yhdessä. Viidettä kertaa pakattiin laukut kesälomaa varten ja lähdettiin kohtaamaan tuttua ja tuntematonta. Ensimmäistä kertaa tunsin, että muiden tunteiden lisäksi laukkuuni oli pakattu myös luottamusta ja tasapainoa.
Muistan hyvin ensimmäisten kesälomien epävarmuuden: Tykkääkö kaikki kaikista? Onhan kaikilla kivaa? Miksi asiat tuntuvat niin erilaisilta ja välillä oudoilta? Kestäähän tämä rakkaus? Mites nämä kaikki lapset?
Tälle kesälomalle minulla oli suuri suunnitelma: pitää videopäiväkirjaa ja haastatella meidän uusperheemme jäseniä. Halusin tallentaa fiiliksiä ja ajatuksia loman eri hetkistä. Pian kuitenkin huomasin unohtavani puhelimen, milloin minnekin ja vastaamatta jääneet viestit kasautuivat. Ehkä se olikin hyvä merkki – sen sijaan, että tallensin hetkiä videolle, keskityin olemaan läsnä ja tunnustelemaan.
Liuin lämpimässä järvivedessä ja kuuntelin kauas ulottuvaa luonnon hiljaisuutta. Tein lapsille voileipiä ja tarjoilin niitä laiturilta, kun he uiskentelivat uimapatjoilla. Heidän ilonsa saamastaan tarjoilusta oli suurta ja aitoa. Se tarttui. Mustikanvarret kutittivat sääriäni, hyttyset surisivat korvissani, merenrantahiekka hieroi varpaitani. Juttelin lasten kanssa ja ihailin heitä. Automatkat sujuivat keskustellessa. Keräsimme yhdessä kiviä merenrannalla sekä vadelmia isoissa kasvihuoneissa. Olin ja oltiin, tein ja tehtiin, yhdessä.
Huomasin, että verrattuna aikaisempiin vuosiin, kesäloma ei tuonut tällä kertaa mukaan aikaisemmasta tuttua pelkoa ihmissuhteista tai erimielisyyksistä.
Uusperhe-elämään kuuluu jokaisen oman paikan löytämistä. Kesäloman aikana se tulee näkyvämmäksi, selkeämmäksi. Olen oppinut, että uusperheen yksi tärkeimmistä vahvuuksista on aitous. Se, että jokainen haluaa olla ja tulla nähdyksi omana itsenään – ja että ollaan aidosti kiinnostuneita tutustumaan toiseen. Kun on itse läsnä ja kontaktissa itsensä kanssa, asiat sujuvat ilman jatkuvaa huolta siitä, onko nyt varmasti kaikilla kivaa.
Joku herää yhdeksän jälkeen, toinen vasta puoli neljältä iltapäivällä. Yksi pelaa eikä halua lähteä minnekään, toinen viettää päivänsä kavereiden kanssa. Joku vaihtaa vaatteita kolme kertaa päivässä, toinen käyttää samaa lempipaitaa viikon putkeen. Jokaisella on omat erityispiirteensä, jotka vaikuttavat koko perheen menemisiin, aikatauluihin ja odotuksiin.
Jokainen kohdataan omana aitona itsenä. Ja sitä pitää opetella. Kesälomalla on siihen erinomainen mahdollisuus.
Noin 1700 km jälkeen kotimatkalla, kysyin perheeltä lempikysymykseni: “Miltä tuntuu?”. Rakkaani sanoi, että tämä oli ensimmäinen kesäloma, jolloin ei ollut yhtään jännitettä – vain rentoutumista ja nauttimista. Lapset nyökyttelivät, olivat iloisia ja tyytyväisiä. Oli mukavaa todeta, että olimme kaikki saaneet samanlaisen tunnekokemuksen meidän uusperheemme kesälomasta.
Yhteinen aika ei aina tarkoita sitä, että ollaan kaikki samassa paikassa samaan aikaan. Joskus se tarkoittaa sitä, että jokainen saa tehdä omia juttujaan – ja silti tietää, että me olemme tässä yhdessä. Ei tarvitse täyttää päiviä ohjelmalla tai pakottaa kaikkia kokemaan samoja asioita. Yhteinen hetki voi olla aamupala yhdessä, iltapäivän uintireissu tai se, kun jaetaan päivän viimeinen jäätelö. Ne pienet, arkiset hetket jäävät mieleen ja rakentavat luottamusta.
Tänä kesänä minusta tuntui, että matkalaukussani alkaa olla tilaa. Siellä on tilaa luottamukselle, ilolle ja rauhalle. Ja se videopäiväkirja, ehkä teen sen ensi kesänä sitten.
