Uusperhe on monelle suomalaiselle arkea. Kun kaksi aikuista yhdistää elämänsä, he tuovat mukanaan usein myös lapsia, omaisuutta ja vastuita aiemmista elämänvaiheista. Uusperheen talous ei siis ala tyhjästä, vaan sen juuret voivat ulottua useisiin suuntiin, kuten menneisiin suhteisiin, perintöihin, velkoihin ja sitoumuksiin.
Uusperheen talous on monimuotoinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät erilaiset rahasuhteet, kulutustottumukset, vastuut ja toiveet. Jokainen uusperhe on ainutlaatuinen, eikä talousasioiden hoitamiseen ja sopimiseen ole yhtä oikeaa mallia.
Talous on myös kasvatusta, valintoja ja arvoja. Monet merkitykselliset asiat eivät maksa mitään, kuten yhdessä vietetty aika, ulkoilu, leikki ja läsnäolo. Näiden äärelle pysähtyminen auttaa näkemään, että hyvinvointi ei synny ainoastaan kulutuksen kautta.
“Lapsemme haluamme myös opettaa kriittisiksi kuluttajiksi ja HopLopit yms. eivät ole arkipäivää. Isompia hankintoja mietitään ja käytettynä ostetaan paljon ja kierrätetään muutenkin, esim. isommilta lapsilta vaatteita ja leluja pienemmille.”
“Olen säästäväinen siinä missä puolisoni ei. Kummallakaan oma piirre ei kuitenkaan mene yli ja hyväksymme piirteemme ja molemmissa on hyvät puolet.”
Uusperheen talous -opas
Suomen Uusperheiden Liiton toiminnan suunnittelun keskiössä on yhteiskehittäminen. Opas on kehitetty yhteistyössä Takuusäätiön kanssa, jonka lisäksi oppaan sisällön suunnittelussa ja toteutuksessa on ollut keskeisessä roolissa eri-ikäisistä uusperheellisistä koostunut kokemuskehittäjäryhmä. Uusperheiden näkökulmia on myös kerätty Uusperheen talous- ja Vuoroasuva nuori ja talous -kyselyistä. Oppaassa olevat lainaukset ovat poimintoja näiden kyselyiden vastauksista.
Opas ei tarjoa valmiita vastauksia siihen, miten asioiden “pitäisi” mennä tai olla. Sen sijaan se kutsuu pysähtymään, pohtimaan ja ennen kaikkea keskustelemaan. Yhteinen ymmärrys rakentuu ajan kanssa kysymällä, kuuntelemalla ja sanoittamalla ääneen myös keskeneräisiä ajatuksia. Keskeistä on, että perheen talousasioista puhutaan säännöllisesti ja avoimesti.
Oppaan teemat ovat:
- Rahasuhde – millaisia olemme rahan kanssa
- Raha-asioista sopiminen uusperheessä
- Rahapuhe parisuhteessa
- Uusperhe, lapset ja raha
- Vuoroasuvat nuoret ja raha
- Uusperheen talous ja oikeudellinen turva
- Mistä apua ja tukea?
Jokaisessa osiossa on vinkkejä ja tehtäviä keskustelun tueksi. Lisäksi oppaan takasivulla on tehtävä, joka kokoaa kaikki oppaan teemat yhteen.
OTT Saara Ylisaukko-ojan kirjoittamassa Uusperheen talous ja oikeudellinen turva -osiossa käydään lyhyesti läpi, miksi taloudelliset kysymykset ovat tärkeitä uusperheessä. Osiossa avataan, mikä merkitys avioliitolla ja avoliitolla on taloudelle, mitä vaikutuksia avioehdolla, testamentilla ja perimysjärjestyksellä on sekä mitä termit ositus, tasinko ja erottelu tarkoittavat. Lisäksi siinä käsitellään, miksi ennakointi on huolenpitoa.
Terveiset julkaisuwebinaarista
Verkossa järjestetyssä tilaisuudessa 19.5.2026 kuultiin oppaan taustoista ja sisällöistä sekä kokemuskehittäjän ja perhetyön ammattilaisen ajatuksia siitä, miksi opas on tärkeä ja mitä he toivovat sen antavan uusperheille.
Kokemuskehittäjänuori Eeva: ”On hienoa nähdä, miten vapaamuotoisesta keskustelusta on syntynyt valmis opas. Itse aloin pohtia omiakin talousasioitani syvällisemmin ja sain ymmärrystä siihen, mitkä asiat ovat vaikuttaneet omien vanhempieni rahasuhteeseen.
Toivon, että oppaan lukisivat erityisesti uusperheiden vanhemmat, jotka saavat oppaasta vinkkejä siihen, miten puhua rahasta lasten, nuorten ja toistensa kanssa. Yhtä lailla myös nuoret voivat oppaan lukemalla saada uusia näkökulmia omaan rahasuhteeseensa.”
Perhetyön ammattilainen Katja: ”Opas on erittäin hyvä lisä siihen tietoon, jota uusperheiden kanssa työskennellessämme tarvitsemme. Erityisesti pidin oikeudellinen turva -osion tiivistetyistä faktoista, joita voi välittää vanhemmille.
Oppaasta hyötyvät varmasti muutkin kuin uusperheelliset, sillä se antaa sanoja, oivalluksia ja työkaluja ihan jokaiselle perhemuodosta riippumatta. Se myös auttaa hahmottamaan, miten talousasiat muuttuvat elämän aikana aina vauvaperhearjesta siihen, kun nuori muuttaa omilleen ja myöhempään elämään, jossa pohtii miten huomioida lapsenlapsia tasapuolisesti.”
Oppaan voi lukea tai tulostaa tästä tai kopioimalla osoitteen selaimen osoiteriville: https://supli.fi/wp-content/uploads/2026/05/Uusperheen-talous-versio-22042026.pdf
Uusperheen talous -opas on Suomen Uusperheiden Liiton 30-vuotisjuhlavuoden julkaisu. Tutustu myös muihin esitteisiimme ja oppaisiimme nettisivullamme Esitteitä ja oppaita.
Lämmin kiitos kaikille kokemuksiaan ja ajatuksiaan jakaneille, ilman teitä tätä opasta ei olisi.
Kiitos myös Takuusäätiölle ja Saaralle hyvästä yhteistyöstä ja taittaja Tanjalle oppaan ulkoasun suunnittelusta.

Opas on tuotettu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen
avustuskeskuksen STEA-avustuksella.


