Hei sinä 15–18-vuotias vuoroasuva nuori!
Haluamme kuulla ajatuksiasi omasta ja perheidesi rahankäyttötavoista ja suhteesta rahaan.
Klikkaa linkkiä alla tai hyppää QR-koodista kyselyyn ja kerro:

🔗 Linkki kyselyyn:
https://link.webropol.com/s/vuoroasuva-nuori-ja-talous
Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista ja kestää arviolta noin 15 minuuttia.
Kyselyyn vastataan täysin nimettömästi.
Kysely on avoinna 30.11.2025 asti.
Kyselyn vastausten tietoja käytetään muodossa, jossa niistä ei voida tunnistaa yksittäistä vastaajaa.
Jokainen nuori ja perhe ovat ainutlaatuisia ja siksi jokainen vastaus on tärkeä.🧡
Kyselyn vastauksista kertynyttä tietoa hyödynnetään Takuusäätiön kanssa yhteistyönä toteutettavassa uusperheille suunnatussa talousoppaassa, talousteemaisessa artikkelissa sekä kevään 2026 vaikuttamistapahtumassa, jonka teemana on vuoroasuvat lapset. Lisäksi tietoa hyödynnetään uusperheissä elävien nuorten hyvinvointia tukevien palveluiden suunnittelussa, perheitä kohtaavien ammattilaisten sekä uusperheiden vanhempien neuvontapalveluissa.
Kysely myös tukee nuorten mahdollisuutta vaikuttaa ja saada äänensä yhteiskunnassa kuuluviin.




