Suomen Uusperheiden Liiton ja Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin järjestämässä Pikkuparlamentin tilaisuudessa 22.5.2026 keskusteltiin vuoroasumisesta lapsen näkökulmasta – ”Onko vuoroasuminen lapselle aito mahdollisuus vai pelkkää sanahelinää”.
Tilaisuudessa Uusperheiden Liiton nuorenäänivaltuutettu Eeva Argillander piti puheenvuoron siitä, mitä hyvää vuoroasuminen voi lapselle ja nuorelle antaa. Julkaisemme Eevan tärkeän puheenvuoron kokonaisuudessaan.
Arvoisat päättäjät ja kaikki kuulijat,
Vanhempani erosivat, kun olin 12-vuotias. Aluksi uutinen tuntui minusta maailmanlopulta. Kun äitini muutti pois lapsuudenkodista, jossa olin asunut niin kauan, kun muistin, en ihan aluksi suostunut edes käymään hänen luonaan. Hetken kuluttua en enää itkenyt äidin kotiovelle saavuttuani ja pian tavaroiden siirtämisestä toisen vanhemman kodista toiseen tuli minulle ja pikkusiskolleni uusi perjantairutiini. Vuoroasumiseen tottuminen vie aikansa, mutta meidän perheellemme se oli paras mahdollinen asumismuoto. Koska tiedän, miten paljon hyvää vuoroasuminen tuo arkeen, koen sen mahdollistamisen kaikille ehdottoman tärkeänä.
Vuoroasuminen mahdollistaa sen, että molemmat vanhemmat pysyvät aktiivisena osana lapsen arkea. Tällöin vanhempi konkreettisesti näkee lapsensa käyvän koulussa, harrastuksissa, tapaavan kavereita ja kasvavan päivä päivältä vanhemmaksi.
Vuoroasuminen kuitenkin vaatii perheeltä paljon joustavuutta. Kodeissa on sovittava monista käytänteistä, kuten rahankäytöstä ja kotiintuloajoista. Lisäksi vanhempien mahdolliset uudet kumppanit ja heidän lapsensa voivat olla tottuneita aivan erilaisiin käytänteisiin, jolloin niiden sopiminen kaikille oikeudenmukaisella tavalla vaatii lukuisia kompromisseja.
Näistä rakentavasti sopiminen on kuitenkin täysin mahdollista. Koen erityisen tärkeänä perheen avoimen ja toimivan keskusteluyhteyden. On tärkeää, että vanhemmat pystyvät keskustelemaan tietyistä asioista keskenään ja tietyistä asioista kaikkien osapuolten kesken. Kun keskusteluyhteys toimii riittävällä tavalla, ei lasten tarvitse kantaa kodista toiseen vaatteiden lisäksi vanhempien välisiä viestejä tai ristiriitoja.
Toimivien käytäntöjen ja keskusteluyhteyden ylläpitäminen opettaa monia elämässä hyödyllisiä taitoja. Jo nuorena opin aikatauluttamaan kalenterista tilaa siihen, kun pakkasin tavarat toisen vanhemman luokse ja pohtimaan, mitä ratsastusvarusteista kouluvälineisiin tarvitsisinkaan mukaani. Lisäksi koen, että vuoroasumiseen ja perhetilanteisiin liittyvistä muutoksista selviäminen teki koko perheestäni joustavamman ja vahvemman, ja kasvatti kaikkien meidän resilienssiä.
Valitettavasti vuoroasuminen ei ole vielä kaikille tasa-arvoisesti mahdollista. Vuoroasumisen on esimerkiksi havaittu olevan yleisempää perheissä, joissa vanhemmat tulevat taloudellisesti paremmin toimeen ja ovat korkeammin koulutettuja. Lisäksi mahdollisuus vain yhteen viralliseen kotiosoitteeseen aiheuttaa tietyissä tilanteissa haasteita sen suhteen, onko vuoroasuminen ylipäätään mahdollista, ja vaikuttaa perheen saamiin etuuksiin.
Vuoroasuminen mahdollistaa sen, että molemmat vanhemmat pysyvät aktiivisena osana lapsen arkea.
Sen lisäksi, että vuoroasumisen mahdollistaminen yhteiskunnan tasolla on tärkeää, täytyy vuoroasuville perheille mahdollistaa tarvittava tuki kaikissa vaiheissa. Toimiva keskusteluyhteys perheenjäsenten välillä ei ole itsestäänselvyys, ja välillä sen tukemiseen tarvitaan ammattilaisten apua. Lisäksi apua saatetaan tarvita esimerkiksi vuoroasumiseen sopeutumisessa tai jonkun perheenjäsenen kohdatessa koko perheeseen vaikuttavia haasteita. Perheiden on mahdollista saada tukea matalalla kynnyksellä esimerkiksi perheneuvolasta. Pelkään, että jos hallituksen esittämä sosiaalihuollon palvelu-uudistus, jossa kasvatus- ja perheneuvonnan sääntely kumotaan, astuu voimaan, näkyvät vaikutukset myös vuoroasuvien perheiden kohdalla. Jos perheiden ongelmat kasvavat liian suuriksi eikä tarvittavaa tukea vuorovaikutukseen saada, voi vuoroasumisesta tulla osalle perheistä yksinkertaisesti liian vaikeaa.
Kaikissa erotilanteissa vuoroasuminen ei ole mahdollinen asumismuoto, esimerkiksi, jos vanhempien välinen etäisyys on liian pitkä. Toivon kuitenkin, ettei se, onko vuoroasuminen mahdollista, jäisi yhdenkään perheen kohdalla kiinni siitä, onko perheille tarjottava tuki riittävää tai siitä, onko vuoroasuminen asumismuotona tunnistettu yhteiskunnan rakenteissa ja etuuksissa.
Olen asunut pian vuoden omillani, mutta vuoroasumiseen liittyvät muistot tulevat yhä mieleeni, kun pakkaan lähes joka viikonloppu tavarani samaan kassiin, jolla kuljetin niitä nuorempana kodista toiseen. Nyt tiedän täsmälleen, mitä tavaroita tarvitsen viikonloppuna ja kuinka kauan niiden pakkaamisessa menee. Lisäksi tiedän, että minulla on oman kotini lisäksi kaksi rakastavaa kotia, joihin olen edelleen tervetullut ja vanhemmat, jotka ovat valmiita auttamaan aina tarvittaessa. Olen kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus asua molempien vanhempieni luona. Toivon, että sama mahdollisuus on kaikilla heillä, jotka ovat nyt samassa tilanteessa, kuin itse olin nuorempana. Kiitos.
