Hiihtolatu kiemurtelee metsässä, sukset lipsuvat ja tulee mieleen, että tekisi mieli istahtaa lumipenkkaan ja luovuttaa. Juuri kun meinaan antaa periksi, edessäni hiihtävä isä kääntyy, hymyilee, katsoo minua ihaillen ja sanoo, oletpa sinä jaksanut hyvin, enää muutamat kilometrit maaliin.
Tuo kannustava hymy ja katse olivat tärkeä osa itsetuntoni kasvua lapsuudessa ja nuoruudessa. Yhteiset hiihto- ja pyörälenkit, pelimatkat korisjoukkueen kanssa, lapsuuden kesien leirintäalueretket. Isä oli mukana, kannusti ja ihaili. Isällä oli aikaa. Isällä ei ollut hienoa autoa, oli Lada. Isän kanssa ei käyty ravintoloissa, syötiin yhdessä perunoita ja kastiketta. Isä ei ollut akateeminen, mutta antoi esimerkin ahkeruudesta ja taidoista toimia ihmisten kanssa. Isä ehti liian vähän aikaa olla pappa omille lapsilleni. Onneksi he ovat saaneet elämäänsä upean oman isän. Ja onneksi on olemassa kuitenkin muistot ja tarinat kerrottavaksi. Perintö, joka ei häviä.
Tänään isänpäivänä on hyvä hetki pysähtyä miettimään sitä perintöä, minkä sinä olet omalta isältäsi saanut. Isältä, joka on biologinen, bonusisä tai isähahmo, joka on tavalla tai toisella tullut elämääsi mukaan. Mistä yhteisistä hetkistä olet kiitollinen? Mitä olet isältäsi oppinut? Millaisia asioita isästä haluat kuljettaa seuraaville sukupolville?
Maailma on täynnä erilaisia isejä. Isien tarinat vanhemmuudesta eroavat toisistaan. Isät jättävät jälkeensä monenlaisia perintöjä. Puhutaan tänään isistä ja kerrotaan tarinoita heistä. Tämä päivä on omistettu isille.
Hyvää isänpäivää. ♥
Kirjoittaja:
Marja Olli, kehittämispäällikkö lapset, nuoret ja perheet (Pirha) ja Uusperheiden Liiton hallituksen jäsen
