Tällä viikolla on vietetty osallisuusviikkoa. Osallisuus on mm osallistumista, liittymistä, suhteissa olemista, kuulumista, yhteisyyttä, yhteensopivuutta, mukaan ottamista, järjestämistä ja vaikuttamista.
Tällä viikolla on vietetty myös kokemustiedon viikkoa, jonka teemana oli Yksilöllisesti voimaannuttava ja yhteiskunnallisesti vaikuttava kokemus.
Kaikkea edellä mainittua oli Suomen Uusperheiden Liiton upeiden lapsenäänivaltuutettujen Ainon, Lukan ja Eevan osallistuminen tammikuussa nuorille suunnattuihin tapahtumiin kauppakeskus Myllyssä ja Jumbossa. Tapahtumat oli järjestänyt KUULE MUA! -projekti, joka toimii nuorten kiusaamista ja yksinäisyyttä vastaan, nuoria syrjäyttävää kehitystä ennaltaehkäisten.

Kaikki nuoret pääsivät osaksi yhteistä tapahtumaa, kohtaamaan muita nuoria, jakamaan omia kokemuksiaan, vaikuttumaan ja vaikuttamaan. Tapahtumissa oli kaikille tarkoitettu KUULE MUA! -tori ja nuorille suunnattu klubi. Tärkeän asian äärellä olivat myös suosikkivaikuttajat Niko ja Santtu sekä Jarno ja Jarppi.
Mukana kuvaajana Jumbossa toiminut Janne, oli mukana myös KUULE MUA! -keskustelupakan kysymysten kokoamisessa. Hän pohti erityisesti kiusaamisen psykologiaa ja sitä, mitä voisimme tehdä kiusaamisen vähentämiseksi. Vastuu ja huomio kääntyy tilanteissa usein kiusattuun, vaikka oikeastaan katseen pitäisi kohdistua kiusaajaan. Kukaan terve ja hyvinvoiva nuori ei kiusaa tai riko toisten rajoja. Taustalla on usein huonoa itsetuntoa, ongelmia kotona, vinoutuneita sosiaalisia taitoja tai ihan vain hukassa oloa. Olisiko radikaalia sanoa kiusatulle, että vika ei ole sinussa ja tarjota apua kiusaajalle?
Miten nuoret itse kokivat tapahtuman?
Aino ja Luka: ” Tilaisuus oli tärkeä ja täynnä kivoja kohtaamisia muiden nuorten kanssa meidän pisteellämme ja tapahtumatorilla. Muun muassa yhdeltä lapsiporukalta kysyin, että tietävätkö he, mitä uusperhe tarkoittaa, ja yksi vastasi, että tietää muttei osaa selittää sitä ja sitten keskustelimme siitä. Se oli varsin hellyttävää. Oman pisteemme ylläpidon lisäksi oli hauskaa käydä muiden tapahtumaan osallistuvien tahojen ja yritysten pisteillä vierailemassa, puhumassa ja verkostoitumassa. Kohtaamisia oli siis kaikkialla päivän mittaan.
Haastattelu tapahtumalavalla oli todella rento ja avoin. Meillä oli paljon yleisöä, kun nuoret tulivat siinä kohtaa odottamaan Nikoa ja Santtua. Parasta oli, että haastattelussa sai olla oma itsensä ja jakaa kokemuksiaan avoimesti, mikä toi haastatteluun aitoutta. Puhuimme erityisesti omista uusperheistämme ja niissä elämisestä, lapsuudesta nuoruuteen asti. Keskustelimme uusperheistä hyvin positiivisesti ja toisiamme yhdistävällä tavalla. Jaoimme ajatuksia siitä, mitkä asiat voivat olla lapsille ja nuorille haasteellisia kuten oman paikan löytäminen ja oman tilan saaminen perheessä. Korostimme sitä, ettei näiden asioiden ja tunteiden kanssa kannata jäädä yksin ja apua uusperheissä elämiseen saa Suplista.
Kiusaamisesta emme ehtineet sen enempää omassa haastattelussamme puhumaan, mutta kuunnellessani tubettajien Nikon ja Santun haastattelua, lasten ja nuorten syrjäytyminen ja kiusaaminen olivat keskiössä ja moni paikan päällä ollut lapsi pystyi samaistumaan heidän kokemuksiinsa. Haastattelun jälkeen mekin kävimme klubilla katsomassa tubettajia, ja loppu aika menikin heidän Meet&Greet:issä.”


Eeva: ”Tapahtuman teemat, lasten ja nuorten hyvinvointi sekä lasten ja nuorten pahoinvoinnin ja syrjinnän ennaltaehkäisy ovat itselleni tärkeitä, ja oli upea mahdollisuus päästä tapahtumaan mukaan. Tapahtumassa olin mukana lisäämässä tietoisuutta Suplin toiminnasta ja Kirsin kanssa haastattelussa tapahtumalavalla. Haastattelussa pääsin jakamaan omaa tarinaani vanhempien eroamisesta sekä uusperheessä asumisesta ja muistuttamaan samassa tilanteessa olevia kuulijoita, etteivät he ole yksin ja että asioilla on tapana ajan kanssa järjestyä.
Mielestäni tapahtumassa ehdottomasti parasta olivat monet kohtaamiset ihmisten kanssa. Oli hienoa päästä esittelemään Suplin toimintaa myös kävijöille, jotka eivät ennen olleet kuulleet siitä. Erityisesti mieleen jäi, kun pääsin juttelemaan toisen samankaltaisessa tilanteessa olevan nuoren kanssa ja antamaan hänelle vertaistukea. Kokonaisuutena päivä oli erittäin antoisa ja mahtava aivan uudenlainen kokemus.”
Miten ylpeitä olemmekaan näistä nuorista. Heillä on sekä halu että kyky kokea, kohdata ja vaikuttaa! 🧡🧡🧡
KUULE MUA! -projektin päämääränä on saada aikaan pysyviä muutoksia vallitsevissa
asenteissa ja toimintatavoissa nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Projektissa hyödynnetään monipuolisesti eri taiteenmuotoja ja sitä toteutetaan kouluissa, kauppakeskuksissa sekä eri tapahtumissa ympäri Suomen. Lue lisää tästä.
Lämmin kiitos Nuorten Palvelun yhteisölle sekä projektin sydämenpuolikkaille Henna Heikkilälle ja Teresa De Rita-Cavlekille.



