PAS (Vieraannuttamisoireyhtymä) ja huoltokiusaaminen uusperheessä, osa 2

Tässä kaksiosaisessa artikkelissa käsitellään vieraannuttamisoireyhtymää ja huoltokiusaamista. Ensimmäisessä osassa avattiin termejä yleisemmällä tasolla, ja tässä artikkeli toisessa osassa perehdytään ilmiöön uusperhekontekstissa. Artikkelin on kirjoittanut uusperheneuvoja Nea Pajala osana opintojaan.

Uusperheessä voi teoriassa olla sekä vieraannuttajavanhempia, että vieraannuttamisen uhreiksi joutuneita tapaajavanhempia. Omassa pohdinnassani keskityn nyt tilanteeseen, että uusperheen vanhempi on uhri, ei vieraannuttaja. Uusperheessä, jossa toisen vanhemman vanhemmuutta suhteessa aikaisemman liiton lapsiin vaikeutetaan huoltokiusaamisen tai vieraannuttamisen keinoin, voi tilanne aiheuttaa koko uusperhedynamiikan horjumista.

Uusperheessä vanhemmuuden tasa-arvoisuus voi joutua koetukselle, jos toinen vanhemmistaan ei saa viettää aikaisemmasta suhteestaan olevien lastensa kanssa aikaa ja toisella vanhemmalla ei ole ongelmia omien aikaisemman liiton lasten tapaamisissa. Epäoikeudenmukaisuus, kateus ja mustasukaisuus voivat olla tunteita, jota uhriksi joutunut vanhempi saattaa kokea uutta puolisoaan kohtaan. Toisaalta koetut tunteet voivat olla suru, ahdistus ja henkinen kipu, joka tuntuu, kun katsoo toisen saavan olla lastensa kanssa. Yhteisen uusperhevanhemmuuden kokemuksesta tulee ristiriitaista, eikä siinä välttämättä koeta yhteisiä onnellisuuden tunteita. Jos vieraannuttava vanhempi on saanut tuttavapiirin ja sukulaiset kääntymään uhrivanhempaa vastaan, saattaa myös sieltä suunnalta tulla arvostelua vanhemmuuden laiminlyönnistä omia lapsia kohtaan. Lisäsyytökset ovat raskas painolasti kantaa kelle tahansa, erityisesti vanhemmuutensa tahtomattaan menettäneelle (menetyksen uhassa pyristelevälle) vanhemmalle.

Huoltokiusaaminen ja vieraannuttaminen syövät pala kerrallaan uhriksi joutuneen vanhemman voimavaroja ja itsetuntoa. Se näkyy voimattomuutena ihmisenä ja uusperhevanhempana. Myös uhriksi joutuneen vanhemman eläminen uudessa parisuhteessa ja uusperheessä saattaa tukea lasten kokemusta siitä, että vanhempi on hylännyt heidät. Lapset voivat kokea, ettei vanhempi ole halukas itse tapaamaan lapsia, mikäli tällaista on lapsille toisaalta uskoteltu ja heidän tapaamisiaan vanhempansa kanssa on estetty.

Vaikkei uusperheessä uhriksi joutuneen vanhemman uudella puolisolla olisikaan itsellä lapsia, aiheuttaa oman vanhemmuuden roolin ulkopuolelta käsin rajoittaminen ihmisessä omakuvan murtumista siten, että ihmisen on vaikea hyväksyä itselleen onnea, kun ei sitä täysipainoisesti pääse kokemaan omien lastensa puuttuessa elämästään.

Huoltokiusaamisen tai vieraannuttamisen uhriksi joutunutta uusperhettä onkin haasteellista tukea. Tärkeintä on ymmärrys. Uhriksi joutunut vanhempi tarvitsee ihmisen, joka uskoo ja kuuntelee. Ensisijaisena vanhemmuuden muotona uusperhelapsille tulisi olla kumppanuusvanhemmuus kaikkien lasta kasvattavien aikuisten kesken, mikäli tähän on mahdollisuus. Vanhempaan tai lapseen kohdistuva syyllistäminen, manipulointi ja mitätöinti tulisi aina arvioida siltä kannalta, että onko kyseessä huoltokiusaaminen tai vieraannuttaminen. Lapsen edun mukaisena vanhemman toimintatapana tulisi ensisijaisesti pitää lapsen käyttäytymisen tukemista ja yhteydenpidon tukemista yhteyden säilymiseksi molempiin vanhempiin. Lapsen kieltäytyessä tapaamasta toista vanhempaa, tulisi erityisesti tutkia lapsen lähivanhemman mahdollinen vaikuttaminen asiaan.

Sen lisäksi, että vieraannutettu vanhempi tarvitsee tukea vanhemmuudessaan ja kokemansa trauman ymmärtämisessä, tulee muistaa lapset, jotka ovat olleet huoltokiusaamisen ja vieraannuttamisen välineinä.  Tutkimusten mukaan yleisimpiä oireita, joita vieraannuttamiselle altistuneet lapset ja nuoret saavat ovan jäsentymätön vihan tunne vanhempaa kohtaan johon vieraannuttaminen on kohdistunut. Lisäksi hermostuneisuus, ahdistuneisuus, itseluottamuksen puute, turvattomuuden tunne, perusteettomien pelkojen herääminen, stressi, masentuneisuus ja itsetuhoajatukset, syömishäiriöt, kouluvaikeudet, päihteiden lisääntynyt käyttö, pakko-oireet, toistuvat itsesyytökset sekä ahdistus- ja paniikkihäiriöiden lisääntynyt riski, sekä psykosomaattiset oireet, uni- ja nukahtamisvaikeudet ovat muun muassa tyypillisiä oireita. Lapsen oireet tulisi tunnistaa ja lapsella tulisi jossakin vaiheessa olla tilaisuus saada ymmärtää, mitä hänelle on tehty. Pahimmillaan vieraannuttaminen on lapsen henkistä pahoinpitelyä.

Päänäkemyksenä on, että vanhempien tulisi ensisijaisesti sopia keskenään lapsen asioista. Viranomaispäätösten lähtökohtana tulisi aina olla se, että vanhemmat jakavat lapsen huollon, asumisen ja tapaamiset mahdollisimman tasavertaisesti. Mikäli näin ei tapahdu, tulisi viranomaisten ehdottomasti selvittää, kummalla vanhemmalla on paremmat mahdollisuudet tukea lapsen yhteyttä toiseen vanhempaansa ja ehdottomasti osoittaa lähivanhemmuus tälle. Jo pelkästään sanat lähivanhemmuus ja etävanhemmuus ja tapaajavanhempi luovat mielikuvia vanhemmuudesta, joka ei ole tasavertaista.

Toisinaan huoltokiusaaminen alkaa, tai viimeistään puhkeaa kukkaansa, kun tapaaja vanhempi solmii uuden parisuhteen ja aloittaa uusperhe-elämän. Näissä tilanteissa tulisi olla rohkeutta arvioida uudestaan lapsen etu ja huoltoon liittyvät kysymykset.

Tutkimusten mukaan jopa 2/3 avioerolapsista menettää kokonaan tai osittain yhteytensä toiseen vanhempaansa. Kaikessa lapselle ja perheille annettavassa tuessa tulisi ensikohtaisesti huolehtia siitä, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa.

Lähteet/lisälukemista

Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta erotilanteessa 2010. Duodecim. Viitattu 29.11.2016.

Tavoitteet 2015. Isät lasten asialla. Viitattu 29.11.2016. http://www.isatlastenasialla.fi/tavoitteemme/

Vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymän ymmärtäminen ja sen käsittely 2015. Perheen suojelun keskusliitto – Pesue ry. Viitattu 29.11.2016.

Scroll to top