Epäreilua! huudahtaa meidän alakertamme pikkuneiti, kun hänen veljensä polkevat pyörällä kovempaa ohi. Epäreilua! huudahdin minä, kun sain teoksen Kaksi kotia, selviytymisopas vuoroasumiseen luettavaksi.
Tämän oppaan olisin itse tarvinnut reilun kymmenen vuotta sitten käteeni, kun soittelin läpi kahden kunnan perhepalvelut läpi. Yritin selvittää, että ollaanko lapseni isän kanssa menossa kuinka pahasti metsään, kun eron jälkeen suunnitellaan vuoroasumista ja kyseessä oli alle kouluikäinen lapsi. No neljä ammattilaista viidestä sanoi, että todella huono idea! Äitinä taas mietin, että miksi se olisi niin huono idea? Lapsi ja vanhemmat saavat muodostettua vahvan suhteen ja perustan vanhemmuudelle. Onneksi yhden perheneuvolan työntekijä oli aikaansa edellä ja halusi tavata meidät. Tapaamisen perusteella hän kehotti meitä lähteä kokeilemaan vuoroasumista. Ei olla kaduttu, ei päivääkään.
Kaksi kotia, selviytymisopas vuoroasumiseen tuo hyvin esille tutkittua tietoa ja sitä lasten ääntä, joka monesti jää meidän aikuisten äänen alle. Teoksessa nostetaan selkeästi esille eroon liittyviä asioita sekä meidän vanhempien että lasten vinkkelistä. Teoksessa käydään läpi monia uusperheisiin liittyviä asioita. Niiden avulla me uusperheiden vanhemmat voidaan vahvistaa olemassa olevaa ja oivaltaa paljon itsestämme ja perheenjäsenistämme. Suorat lainaukset elävöittävät tekstiä ja niiden avulla on helppo ymmärtää ja kuulla se pieni lapsi. Ääni, joka meidän vanhempina tulisi ensin kuulla. Se ääni, minkä perusteella meidän vanhempien tulisi tehdä yksilölliset ratkaisut vuoroasumisen suhteen, jopa sisarusten välillä ne ratkaisut voivat poiketa. Ja mitä ne lapset ja nuoret teoksen mukaan toivoivat: he toivoivat tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. He toivoivat, että vanhemmat jakaisivat vanhemmuuden, ilman että heidän täytyy kantaa siitä vastuuta.
”Koittaa asettaa itsensä siihen, lapsen asemaan. Kaikki me ollaan ihmisiä, se avioero on vaikee tilanne kaikille. Aattelee, miltä se siitä lapsesta tuntuu. Koittaa välttää, et se lapsi ei joudu välikäteen, ettei sille tuu olo, et sen pitäis ottaa puolia siinä. Sitä pitäs välttää mahdollisimman paljon.”
He toivoivat, että vanhemmat näkisivät heidän tarpeensa eroprosessin vaikeudesta tai uusparisuhteen ihanuudesta huolimatta. He toivoivat, että he olisivat edelleen siinä keskiössä. He toivoivat, että heidät edelleen hyväksytään ja että heitä rakastetaan. Että heidät otetaan syliin ja halataan. Että myös heidän eroprosessillensa ja uuden perherakenteen ymmärtämiselle annetaan tilaa. Että heitä autetaan kasvamaan ja heidän hyvinvoinnistaan huolehditaan. Että heidän ei tarvitse huutaa: epäreilua!
Kirjan on arvioinut uusperheen vanhempi, Suomen Uusperheiden Liiton hallituksen jäsen, Jenni Pere.
Lisätietoja kirjasta ja tilauskaavakkeen löydät täältä