Vaikuttamistyö

Toimintamme ydinajatuksena on toimia aktiivisena asiantuntijajärjestönä tasa-arvoisen sekä lapsi- ja perhemyönteisen yhteiskunnan edistämiseksi. Pyrimme vastaamaan ihmisten ja yhteiskunnan tarpeisiin uusperheiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Valtakunnallisen toimintamme kohderyhmänä ovat uusperheet Suomessa, uusperheitä kohtaavat ammattilaiset sekä muut sidosryhmät ja päättäjät.

Voittoa tavoittelemattomana kansalaisjärjestönä vaikuttamistyömme kärjessä ovat lapsen oikeus kaikkiin merkityksellisiin vanhempiin sekä parisuhteen merkitys perheen hyvinvoinnin tukipilarina. Edistämme mm sosiaaliturvan ja palveluiden uudistamista huomioimaan vuoroasuvan lapsen tasavertainen mahdollisuus kahteen kotiin ja kahteen viralliseen osoitteeseen. Hyödynnämme keräämäämme tosielämän tietoa yhteiskunnallisessa tutkimus- ja vaikuttamistyössä sekä omissa julkaisuissamme.

Uusimmat lausunnot

Poimintoja vaikuttamistyöstämme:

Monimuotoiset perheet logo
Kuvaa painamalla pääset Monimuotoiset perheet -verkoston nettisivuille.

Olemme osa Monimuotoiset perheet -verkostoa, joka on kymmenen eri perhejärjestön muodostama yhteistyöverkosto. Verkoston järjestöjä yhdistää se, että edustamamme perheet ovat tavalla tai toisella perherakenteeltaan monimuotoisia. Monimuotoiset perheet -verkoston tavoitteena onyhteiskunta, jossa perheet ovat yhdenvertaisia ja jokainen perhe voi olla itsestään ylpeä.

Verkosto tekee aktiivista vaikuttamistyötä edistääkseen avointa vuoropuhelua ja kokemusten vaihtoa eri sidosryhmien välillä. Verkosto kokoaa tietoa monimuotoisten perheiden kohtaamista haasteista sekä mahdollisista ratkaisuista, jotta perhepoliittiset päätökset voidaan tehdä perheiden monimuotoisuus huomioiden.
Monimuotoiset perheet verkosto toimii yhteistyössä Eduskunnan Monimuotoiset perheet -ryhmän kanssa.

Jaa: