Keskiviikkona 8.marraskuuta Helsingin Pikku Parlamentissa järjestettiin Ratkaisuja – ja rahapuhetta verkoston toimesta tapahtuma nimeltä Päämääränä Toivo – ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen. Tilaisuuteen osallistuville päättäjille, kutsuvieraille kuin kaikille asiasta kiinnostuneillekin jaettiin ajankohtaista tutkimustietoa lapsiperheköyhyyden yhteiskunnallisista ja yksilötason vaikutuksista. Tutkimuspuheenvuoroilla valotettiin politiikkatoimien vaikutusta lapsiperheköyhyyteen yhteiskunnassa, lapsena koetun köyhyyden elämän aikaisia vaikutuksia sekä millaisilla ratkaisuilla voisi rakentaa toivoa ja teitä pois lapsiperheköyhyydestä.
Useassa puheenvuorossa korostui sama viesti. Lapsiperheköyhyys tulee kasvamaan ja monen lapsiperheen arki kurjistumaan merkittävästi. Vihreiden kansanedustaja ja eduskunnan Köyhyys-työryhmän puheenjohtaja Maria Ohisalo kertoi, että liki 13 000 uutta lasta tulee päätymään laskennalliseen lapsiperheköyhyyteen ensi vuoden aikana nykyisillä hallituksen talouspäätöksillä. Asia ei poistu hiljenemällä tai katsomalla poispäin, vaan aktiivisella teeman esillä pitämisellä. Viesti siitä, että yhä useampi lapsi ja nuori kokee tutkitusti näköalattomuutta sekä epävarmuutta tulevaisuuden mahdollisuuksiensa suhteen, tulee ottaa vakavasti.
Lauri Mäkinen, projektitutkija ITLA:sta (Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö) totesi, että nykyiset hallituksen leikkaukset tulevat merkittävästi paitsi lisäämään lapsiperheköyhyyttä, myös syventämään sitä. Näin ollen jo entuudestaan köyhyydessä elävien tilanne heikkenee entisestään, joka puolestaan lisää toivottomuuden tunnetta. Mäkinen korosti myös, että köyhyydessä elävien lapsien tulevaisuuden näkymät ovat tutkimuksen valossa synkemmät ja jälki lapsiperheköyhyydestä on huomattavan pitkä.
Yhden vanhemman perheissä lapsiperheköyhyyden riski on huomattavasti suurempi kuin kahden vanhemman talouksissa, joten ilmiö koskettaa myös monia uusperheissä asuvia lapsia. Usein on mahdollista, että kahdessa kodissa asuva lapsi kokee myös elävänsä kahden erilaisen sosioekonomisen todellisuuden välissä. Toisaalta on huomioitava, että vaikka bonusvanhemman tulot huomioidaan tukipalveluissa, bonusvanhemmalla ei ole elatusvelvollisuutta puolisonsa lapsiin nähden. Uusperheiden välillä ilmenee myös eriarvoisuutta, sillä korkeiden asumismenojen vuoksi vuoroasuminen on yleisempää keski- ja hyvätuloisten keskuudessa.
Lapset aistivat enemmän kuin vanhemmat arvaavatkaan
Päämääränä Toivo-tapahtumassa tutkija ja sosiaalipolitiikan professori Mia Tammelin kumosi tuloksissaan sen uskomuksen, etteivätkö lapset olisi tietoisia oman perheensä taloustilanteesta. Hän nosti esille erään lapsen kokemuksen siitä, että hän koki olevansa raskas taloudellinen taakka vanhemmilleen, eikä uskaltanut pyytää mitään mitä tarvitsisi. Kokemus siitä, ettei ole oikeutettu perustarpeisiinsa tai identiteettiä määrittää taakkana oleminen vaikuttaa haitallisesti lapsen ja nuoren itsetuntoon ja tulevaisuuden toiveikkuuteen. Syntyy toiseuden kokemus, että jotkin asiat ja mahdollisuudet ovat täysin itseltä pois suljettuja, tarkoitettuja vain niille ”paremmille ihmisille”.
Kysyttäessä kansanedustajapaneelilta hyvän arjen edellytyksiä lapsen näkökulmasta, vastauksissa korostui sujuva sekä turvallinen arkielämä, kouluun keskittymisen rauha, luottavaisuus tulevaan, lapsen elämään kuuluva huolettomuus vanhempiensa taloudellisesta pärjäämisestä ja riittävät mahdollisuudet harrastamiseen sekä ikätasoiseen tekemiseen. Lisäksi esille nousivat perheen kannustava ja tukea tuottava asenne lapsia sekä heidän tulevaisuuttaa kohtaan. Jos vanhemmat joutuvat kannattelemaan epävarmuutta jokapäiväisestä pärjäämisestä ja ruoan tuomisesta pöytään, heillä ei riitä voimavaroja nähdä ja olla lastensa tukena.
Todellinen vastuu arjen näkökulmasta
Uusperheiden sosiaaliturva-asioissa merkittävän kysymyksen herättää esimerkiksi lapsilisät, joita voidaan maksaa vain yhteen talouteen, eli siihen, jossa lapsi on virallisesti kirjoilla. Tasapuolisesti jakautuvan vuoroasumisen ollessa asumismuotona päädytään usein myös ratkaisuun, jossa elatusmaksuja ei makseta vanhempien välillä vaan kumpainenkin lapsen vanhempi vastaa kuluista puoliksi. Etenkin nykypäivän kohonneessa hintatasossa on kuitenkin tärkeää, että lapsen kulujen kattamisen jakautumisen tulisi olla ennalta selkeästi sovittua. Kumpi vanhempi esimerkiksi maksaa mahdolliset harrastuskulut, kumpi puhelinkulut entä kumpi hankkii polkupyörän rikkoontuneen tilalle. Ideaalitilanteessa vanhemmat pystyvät yhteishengessä keskenään sopimaan aina tilannekohtaisesti yllätyksenä tulleet isommat kulut ja molemmat osapuolet vastaavat lapsen menoista esimerkiksi omalla viikollaan.
Haitalliseen tilanteeseen päädytään silloin, jos kulujen jakamisesta ei ole sovittu vaikkapa lastenvalvojan luona tai esimerkiksi oletetaan lapsilisän saavan vanhemman kustantavan aivan kaikki lapsen elämisestä koituvat kulut. Taloudellisen vastuun jakautumisen epäselvyys näyttäytyy uusperheissä tilanteissa, joissa lapsen etua ei huomioida vaan lapsi joutuu ikävään välikäteen. Lapselle saatetaan todeta, että ”kysy isältäsi, kun sillä on parempi palkkakin” tai ”äitisi kuuluu kaikki nämä hommata, kun hän ne lapsilisätkin saa”.
Taloudelliset asiat eivät pidä sisällään vain numeroita ja lukuja, vaan sinne kätkeytyy lisäksi voimakkaita tunteita. Raha-asioista riiteleminen on yleistä eroperheissä ja johtaa usein pitkäkestoisiin kiistoihin, joissa saatetaan unohtaa tyystin lasten etu. Myrskyävät tunteet entistä puolisoa kohtaan saattavat johtaa uusperheissä ikävimmillään tilanteeseen, jossa lapsi ajautuu taloudellisen vallankäytön keskelle ja kokee olevansa pelinappulana, jota heitellään laidalta toiselle. On myös mahdollista, että uusperheissä elää rintarinnan bonussisaruksia, joiden taloudellinen tilanne on poikkeava ja aiheuttaa täten eriarvoisuutta sekä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Lapsen on hankala ymmärtää miten bonussisaruksen isovanhemmat vievät tätä vuosittain useille ulkomaanmatkoille, mutta itselle se ei ole koskaan mahdollista.
Toivo arjen valona
Kokemusasiantuntija Tommi Mäki muisteli Päämääränä Toivo-tilaisuudessa lapsuudestaan kokemuksia, kun joutui jättäytymään aina kaverien menoista pois tai muistaa käyttäneensä pelkästään käytettyjä, muilta perittyjä vaatteita. Ulkomaan matkoista oli turha edes haaveilla. Muistoja leimaa häpeä, ulkopuolisuuden tunne ja huonommuus sekä vertailu kaveriperheiden tilanteeseen. Lisäksi kateus ja epäreiluuden kokemus värittivät tunnemaailmaa. Nykyään Tommi on itse neljän lapsen isä, joka myöntää elävänsä perheineen köyhyysrajan alapuolella. Hänen viestinsä päättäjille on, että olisi hyvä aidosti perehtyä köyhyydessä elävien arkeen ennen kuin tekisi olettamuksia, tai ajaisi asioita luulopohjalta. Entä jos keskityttäisiin siihen, että ihmisiä nostettaisiin köyhyysrajan alapuolelta ja heille mahdollistettaisiin muutakin kuin pelkkää ”ei oo varaa”-hokeman toistamista lapsilleen ja pelkästään halvimman sekä ehdottomasti vain tarpeellisimman hyödykkeen valitsemista muiden kustannuksella. Niukkuus ei lisää toivon kokemusta eikä luo valoa arkeen.
Toivon kokemuksesta puhui myös Helsingin yliopiston sosiaalityön lehtori ja erikoistutkija Katri Viitasalo, joka puheenvuorossaan etsi vastausta kysymykseen mistä löytää toivoa, jos ei ole toivoa. Hän korosti, ettei toivo ole vain yksilön individualistinen ominaisuus vaan se syttyy tai sammuu myös rakenteista ja ulkoisista tekijöistä kuten sosiaaliturvien verkon kannattelusta tai oikea-aikaisista kannusteista. Toivoa herättää kuitenkin toimijuuden kokemus, se että uskaltaa hakea apua taloushaasteisiin, uskoo saavansa moniammatillista tukea sekä luottamus asioiden paranemiseen tulevaisuudessa. Tarvitaan tiedon jakamista ja psykososiaalista tukea. Toivon lisääminen on toimintakyvyn ylläpitämistä.
Päämääränä Toivo -tapahtuman kiteytyksenä ehkä päällimmäiseksi jää muistutus, että hyvinvoivaa yhteiskuntaa ei voi syntyä ilman hyvinvoivia perheitä ja niissä kasvavia lapsia. Lapsilla ei ole vaikutusmahdollisuutta, vaan vastuu jää aikuisille. Kukaan ei kuitenkaan voi kannatella muita, jos ei voi luottaa siihen, että tulee itsekin kannatelluksi, jos elämässä kaikki ei menekään käsikirjoituksen mukaan. Hyvinvointiyhteiskunnassa on taloudellisen köyhyyden lisäksi tärkeää suostua keskustelemaan myös häpeän, osattomuuden sekä toiseuden kokemuksen kansantaloudellisista ja psykososiaalisista seurauksista.
Suomen Uusperheiden liitto järjestää 8.12. webinaarin, jossa kerrotaan uudesta elatusapuohjeesta vuoroasumistilanteessa. ILMOITTAUDU MUKAAN
Ratkaisuja – ja rahapuhetta verkostoon kuuluvat:
ITLA – Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö, Ensi- ja turvakotien liitto ry /Stressistä säätelyyn -hanke, Mieli Suomen Mielenterveys ry /YLVA-hanke, VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry / Taloudellinen väkivalta tutuksi –hanke, Marttaliitto, Takuusäätiö, Kirkkohallitus / Diakoniatyö, Helsingin sosiaalinen luototus, Helsingin yliopisto / Taloussosiaalityö lapsiperheissä -tutkimushanke