Artikkeli on julkaistu Lapsiasiavaltuutetun toimiston Talous ja lapsen oikeudet -artikkelikokoelmassa 4.11.2026. Voit lukea julkaisun tästä.
Talous ja lapsen oikeudet
Terhi Tuukkanen, Annaleena Aira, Merike Helander & Elina Pekkarinen (toim.)
Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2026:6
Kuva: Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Artikkelin ovat kirjoittaneet Suomen Uusperheiden Liiton toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo ja Liiton nuorenäänivaltuutettu Eeva Argillander.
Johdanto
Vanhempien ero on nuorelle merkittävä elämänkulullinen siirtymä, jolla on emotionaalisten ja sosiaalisten vaikutusten ohella myös taloudellinen ulottuvuus. Tässä artikkelissa esittelemme tutkimusta, joka tarkastelee sitä, millaisina vanhempien eron jälkeisten perheiden talouteen liittyvät käytännöt näyttäytyvät vuoroasuville nuorille. Tutkimuksen tuloksia tarkastellaan lapsen oikeuksien viitekehyksessä, huomioiden nuorten omia kokemuksia ja toimijuutta eron jälkeisessä arjessa. Nuoren toimijuudella tarkoitamme nuoren mahdollisuuksia vaikuttaa ja sopeutua jokapäiväisiin valintoihin, rutiineihin ja liikkumiseen kahden kodin välillä. Tarkastelussa huomioidaan myös, miten perheiden taloudelliset resurssit, sosiaaliturvajärjestelmä ja vanhempien väliset käytännöt muovaavat nuoren elämää ja hyvinvointia kahden kodin välillä.
Vuoroasumisella tarkoitamme vanhempien eron jälkeistä asumisjärjestelyä, jossa lapsi tai nuori asuu vuorotellen molempien vanhempiensa luona siten, että aikaa vietetään suhteellisen tasaisesti molemmissa kodeissa. Käytännössä vuoroasumisesta voidaan puhua silloin, kun lapsi asuu vähintään 40 % ajasta toisen vanhempansa luona (Hansson ym., 2024). Vuoroasuminen on yleistynyt erityisesti Pohjoismaissa, joissa sukupuolten välinen tasa-arvo, vanhempien korkea työllisyysaste ja perhepoliittiset rakenteet tukevat molempien vanhempien aktiivista osallistumista lasten arkeen (Hakovirta ym., 2023; Linnavuori & Stenvall, 2020; Steinbach, 2019).
Artikkeli perustuu Suomen Uusperheiden Liiton loppuvuodesta 2025 toteuttamaan Vuoroasuva nuori ja talous -tutkimukseen, joka toteutettiin avoimena verkkokyselynä. Kyselyssä tarkasteltiin vuoroasuvien 15–18-vuotiaiden nuorten kokemuksia heidän omasta rahankäytöstään sekä vanhempien heitä koskevasta rahankäytöstä. Kyselyyn kirjoitti kokemuksistaan 28 nuorta.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoren näkökulmasta hänen perheidensä talous ei hahmotu ensisijaisesti rahamäärinä tai etuuksina, vaan arkisina käytäntöinä, suhteina ja kokemuksina oikeudenmukaisuudesta. Nuoret toivovat myös enemmän osallisuutta talouteen liittyvään keskusteluun. He kuvaavat perheen taloutta osana arkea, jossa parhaimmillaan neuvotellaan yhdessä toimintamalleista, mahdollisuuksista ja odotuksista, mutta heikoimmillaan jokainen pyrkii vain selviytymään yksin hetkestä.
Lapsen edun ensisijaisuus vuoroasumistilanteessa
YK:n lapsen oikeuksien sopimus (SopS 59–60/1991), joka on Suomessa voimassa lakina, vahvistaa lasten asemaa ihmisoikeuksien haltijoina ja toimijoina eikä vain toiminnan kohteina. Sopimuksen keskeisiä periaatteita vuoroasumiseen liittyen ovat lapsen edun ensisijaisuus (3 artikla), lapsen oikeus tulla kuulluksi (12 artikla), vanhempien yhteinen vastuu lapsen kasvatuksesta ja hyvinvoinnista (18 artikla) sekä lapsen oikeus riittävään suojeluun ja elintasoon (27 artikla). Sopimus korostaa, että taloudellinen turva on lapsen ihmisoikeus ja että valtion on tarvittaessa puututtava tilanteisiin, joissa vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsen tarpeista. Lapsen edun periaate edellyttää, että kaikki lapsia koskevat päätökset tehdään arvioimalla niiden vaikutuksia lapsen hyvinvointiin. Vuoroasumisen kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että asumisjärjestelyn tulee tukea lapsen turvallisuutta, koulunkäynnin jatkuvuutta sekä sosiaalisia suhteita.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastot kertovat viranomaisella vahvistettujen asumissopimusten määrän vuosittain; niissä vuoroasumissopimusten määrä on runsaassa kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut (Forss & Forsell, 2022). Monet vanhemmat kuitenkin sopivat lapsen asumisesta keskenään, vahvistamatta sopimusta viranomaisella (mm. Miettinen ym., 2020). Vuoroasuminen näkyy väestörekistereissä puutteellisesti, mutta on arvioitu, että noin 30 prosenttia eronneiden perheiden lapsista vuoroasuu eli noin 110 000 lasta viettää lähes yhtä paljon aikaansa kummankin vanhemman kodissa (Miettinen ym., 2020; valtioneuvosto, 2020). Vuoden 2019 joulukuussa voimaan tulleen lapsen huoltoa ja tapaamista koskevan lakiuudistuksen myötä lapsen vuoroasuminen on mahdollista kirjata väestörekisteritietoihin, mutta lapsi voi silti olla kirjoilla vain yhdessä kodissa (Koulu, 2019). Tällä voi olla iso merkitys lapsen arkeen, sillä hänen asuinpaikkansa mukaan määräytyvät hänen oikeutensa mm. sivistys-, sosiaali- ja terveydenhoito palveluihin, kuten päivähoitopaikkaan, kouluun tai perheneuvolapalveluihin.
Eron jälkeisten vanhemmuussuhteiden uudelleenjärjestely pitää sisällään lapsen oikeuden saada elatusta molemmilta vanhemmiltaan asumisjärjestelystä huolimatta (Haapanen & Hakovirta, 50 2019). Anneli Miettinen ja kumppanit (2020; 2023) nostavat esille, että pelkkä asumisen jakautuminen kahteen kotiin ei takaa lapsen oikeuksien toteutumista, mikäli taloudelliset resurssit, etuudet ja arjen järjestelyt eivät vastaa kahden kodin todellisuutta. Taloudellisesta näkökulmasta vuoro asuminen merkitsee kahden arjen ja kahden talouden samanaikaista ylläpitämistä. Nuoren elämässä tämä konkretisoituu esimerkiksi kahdessa kodissa tarvittavina vaatteina, harrastusvälineinä ja ruokamenoina. Taloudellinen vastuu näistä menoista ei aina jakaudu tasaisesti vanhempien välillä, ja sosiaaliturvajärjestelmän yhden virallisen osoitteen periaate voi lisätä epätasapainoa. Monet etuudet ja palvelut määräytyvät nuoren virallisen asuinpaikan perusteella, vaikka nuoren arki jakautuisi tosiasiallisesti kahteen kotiin.
Vuoroasuminen on yleistynyt Suomessa, mutta se on yleisempää taloudellisesti paremmin toimeen tulevien ja koulutetumpien vanhempien lapsilla (Hakovirta ym., 2023; Salin ym., 2024). Lapsen asumisratkaisuihin voikin vaikuttaa lapsen edun lisäksi myös vanhempien taloudellinen tilanne. Näin ollen vuoroasuminen kytkeytyy laajempiin sosioekonomisiin rakenteisiin ja eriarvoisuuteen. Vuoroasuminen voi parantaa vanhemman taloudellista asemaa verrattuna totaaliseen yksinhuoltajuuteen, mutta hyödyt eivät jakaudu perheissä tasaisesti (Salin ym., 2024). Johanna Kallio ja Mia Hakovirta (2020) osoittavat, että vanhempien ero lisää lapsiperheköyhyysriskiä erityisesti vähän koulutettujen vanhempien perheissä. Taloudellinen huono-osaisuus liittyy usein tulojen lisäksi vanhempien koulutustasoon, hyvinvointiin ja työllisyystilanteeseen, jotka vaikuttavat suoraan lapsen elämään, harrastuksiin ja arkeen. Lapsen taloudellisessa hyvä- tai huono-osaisuudessa ei siis ole pelkästään kysymys vanhempien rahavirroista, vaan siihen liittyvät myös vanhemmuuden resurssit sekä sosiaaliturvajärjestelmän kyky tukea erilaisissa perhetilanteissa eläviä lapsia (Siegert, 2025; valtioneuvosto, 2020). Vuoroasuminen nähdään usein keinona ylläpitää lapsen suhdetta molempiin vanhempiin (Autonen-Vaaraniemi, 2018; Rissanen ym., 2016). Tutkimuksissa (mm. Miettinen ym., 2023; Okkonen, 2022) on kuitenkin korostettu, että asumisjärjestelyn toimivuus riippuu monista tekijöistä, kuten vanhempien välisestä yhteistyöstä, maantieteellisestä etäisyydestä sekä perheiden taloudellisista resursseista. Vuonna 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan vuoroasuvista lapsista yli puolet asui korkeintaan kolmen kilometrin päässä toisen vanhemman kodista (Miettinen ym., 2020). Vaikka vastuu päätöksistä on aikuisilla, lapsen oikeus tulla kuulluksi (YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artikla 12) korostaa lapsen näkemysten ja tarpeiden huomioinnin tärkeyttä häntä koskevissa päätöksissä. Mikäli vuoroasumisen lähtökohtana on ollut vanhempien riitojen ratkaisemiseksi haettu kompromissi, päätös toteutuu lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin kustannuksella (Rissanen ym., 2017; oikeusministeriö 47/2017).
Vuoroasuva nuori ja talous -kysely
Tämä artikkeli perustuu tutkimukseen, jonka tavoitteena oli selvittää, miten vanhempien eron jälkeisten perheiden talouteen liittyvät käytännöt näyttäytyvät vuoroasuville nuorille. Vuoroasuville 15–18-vuotiaille nuorille suunnattu Vuoroasuva nuori ja talous -kysely kerättiin avoimella verkkokyselyllä loppuvuodesta 2025. Kyselyä jaettiin Suomen Uusperheiden Liiton omissa kanavissa uusperheessä vuoroasuvien nuorten vanhempien kautta nuorille itselleen viestillä: “Jokainen nuori ja perhe ovat ainutlaatuisia ja siksi jokainen vastaus on tärkeä.” Koska kyselyä jaettiin vanhempien kautta, oletettiin kyselyä vuoroasuvalle nuorelleen välittävän vanhemman antavan nuorelle luvan vastata kyselyyn. Alaikäisiä koskevan tutkimuksen toteutuksessa noudatettiin eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä tiedottamalla ikätasoisesti tutkimuksen sisällöstä, henkilötietojen käsittelystä sekä tutkimuksen käytännön toteutuksesta. Kyselyn vastauksia ilmoitettiin hyödynnettävän uusperheille suunnatussa talousoppaassa, uusperheiden vanhempien neuvontapalveluissa sekä aiheesta kirjoitettavissa artikkeleissa.
Puolistrukturoidussa kyselyssä kartoitettiin vastaajien kokemuksia seuraavista teemoista: rahan käyttö kahdessa eri kodissa, tunteet raha-asioita kohtaan, mahdollisuudet vaikuttaa raha-asioihin sekä talouteen liittyvät huolet. Taustakysymyksenä kysyttiin nuoren ikä. Kysely luotiin yhdessä Suomen Uusperheiden Liiton kokemusasiantuntijanuorten kanssa.
Kyselyyn vastasi 28 nuorta: 15-vuotiaita (n = 11), 16-vuotiaita (n = 5), 17-vuotiaita (n = 7) ja 18-vuoti aita (n = 5). Saadut vastaukset käytiin läpi ja niistä poistettiin tunnistamista mahdollistavat ilmaukset. Aineisto teemoitettiin vastauksissa toistuvien keskeisten asiakokonaisuuksien ja tyypillisten ilmaisujen mukaan. Tuloksena syntyi kolme pääteemaa: oikeudenmukaisuus, reilut rakenteet sekä nuoren oman taloustarinan/rahankäytön rakentuminen.
Vuoroasuvien nuorten näkökulmia talouteen
Nuorten vastaukset Suomen Uusperheiden Liiton toteuttamaan kyselyyn osoittavat, että vanhempien väliset elintasoerot, kulutuskäytännöt ja vanhempien rahankäyttöön liittyvät valinnat ovat yhteydessä nuoren ajatuksiin taloudesta, mahdollisuuksiin osallistua harrastuksiin tai saada riittävästi ruokaa molemmissa kodeissaan. Taloudellinen epätasapaino ei näyttäytynyt nuorille ainoastaan materiaalisina eroina, vaan myös moraalisina ja emotionaalisina kysymyksinä, kuten syyllisyytenä ja lojaalisuushaasteina.
Vanhempien taloudelliset erot ja oikeudenmukaisuus nuoreen liittyvissä kuluissa
Nuorten mukaan heidän hyvinvointiinsa vaikuttavat vanhempien taloudellisten resurssien lisäksi rahaan liittyvät käytännöt ja arjen koettu oikeudenmukaisuus. Toisen vanhemman saadessa suurempaa palkkaa hänellä saattoi olla enemmän rahaa esimerkiksi uusien vaatteiden ja loma matkojen ostamiseen. Toisaalta pelkkä rahan määrä ei vastausten pohjalta vaikuttanut siihen, miten paljon kummassakin kodissa oltiin valmiita käyttämään rahaa. Oli mahdollista, että enemmän tienaava vanhempi käytti enemmän rahaa omiin kuluihinsa, ja vähemmän tienaava vanhempi käytti kaiken mahdollisen rahan lapsen kuluihin.
”Ollessani itse yläkouluikäinen äitini oli opintovapaalla ja isäni kävi tavalliseen tapaan töissä, jolloin hänellä oli enemmän mahdollisuuksia tukea isommissa hankinnoissa. Muistan kuitenkin äitini järjestäneen opintovapaallakin rahaa, jolla tukea ratsastusharrastustani. Tilanne tuntui välillä itsestäni epäreilulta, sillä koin samaan aikaan haluavani pyytää vanhemmiltani rahaa tasapuolisesti esimerkiksi harrastuskuluihin, mutta samalla tiesin, miten paljon kotien taloudelliset tilanteet erosivat toisistaan.” (Nuori 18 v)
Silloin kun nuori asui paremmassa taloudellisessa tilanteessa olevan vanhemman luona, hän pystyi käymään useammin esimerkiksi ostoksilla ja ravintolassa syömässä. Suurin osa vastaajista kertoi myös, ettei molemmissa kodeissa ollut yhtä paljon rahaa käytettävänä esimerkiksi ruokaan.
”Toisessa kodissa on enemmän ruokaa ja mahdollisuus syödä tarpeeksi. Toisessa mennään budjetilla ja ruokaa on vain vähän.” (Nuori 15 v)
”Äidillä ei syödä niinku kahta lämmintä ateriaa ja ruoka jää vähäiseks. Iskän kaa voidaan mennä kauppaan ja ostaa ruokaa ilman että pitää ottaa halvin tai silleen ja sit voi ostaa muutakin kuin tarpeellista.” (Nuori 16 v)
Nuorten arjessa taloudelliset tekijät saattoivat näkyä myös harrastusten, liikkumisen ja vapaa-ajan kulutuksen mahdollisuuksissa. Vastaajista suurin osa toivoi rahankäyttötapojen olevan samankaltaisia molemmissa kodeissa. Nuorella tilanteet saattoivat purkautua vaikkapa pettymyksen tunteena siitä, etteivät vanhemmat päässeet yhteisymmärrykseen nuoren harrastukseen ja elämään liittyvissä kuluissa. Nuoret kuvasivat myös syyllisyyden tunteita siitä, että tietää toisen vanhemman käyttävän nuoren harrastuksiin enemmän rahaa suhteessa tuloihin kuin toisen vanhemman.
”Olisin halunnut jatkaa SM muodostelmaluistelua, muttei ollut varaa. Isä ei suostunut maksamaan enempään kuin puolikkaansa harrastusmenoista. Äiti olisi halunnut, muttei ollut varaa.” (Nuori 16 v)
”Nuoren ei kuuluisi huolehtia [vanhempien puolesta] perusraha asioista.” (Nuori 17 v)
”Muistan itse välillä tunteneeni syyllisyyttä siitä, kun toinen vanhempi opiskeluaikoinaan käytti suhteessa sen hetkisiin tuloihinsa paljon rahaa harrastuskuluihini, vaikka tiesin, että ylimääräistä rahaa ei sillä hetkellä juurikaan ollut.”
(Nuori 18 v)
Vanhempien roolien epäselvyys koettiin nuoren näkökulmasta kuormittavana. Se lisäsi painetta, jossa lapsi joutuu ottamaan aikuiselle kuuluvia vastuita. Erityisen hankalia olivat tilanteet, joissa vanhemmat eivät kyenneet sopimaan raha-asioista keskenään. Tällöin nuorelle saattoi seurata tunne siitä, että on hänen vastuullaan päättää, mikä on kummankin vanhemman taloudellinen rooli nuoreen itseensä liittyvissä menoissa.
”Ärsyttävää, koskaan tiedä keltään saa pyytää. Isä aina sanoo vaan et pyydä äidiltäs.” (Nuori 16 v)
”Isä antaa rahaa, äiti ei anna rahaa vaan käskee pyytämään isältä.” (Nuori 17 v)
”Toisaalta tilanteissa, joissa eteen tuli yllättäviä menoja, esimerkiksi tarvitessani uudet talvikengät, pohdin itse, kummalta vanhemmalta kysyisin niihin rahaa, ja välillä vanhempani pyysivät kysymään rahaa toiselta vanhemmalta. Tällaisissa tilanteissa koen päätyneeni pohtimaan asioita, joita lapsen ei kuuluisi joutua pohtimaan.” (Nuori 18 v)
Reilut rakenteet ja käytännöt
Poikkeavat taloudelliset tilanteet kotien välillä eivät vastaajien mukaan automaattisesti tarkoita, että tilanteesta koituisi nuoren elintasoon sen suurempia vaikutuksia tai että hänelle koituisi tilanteesta negatiivisia tuntemuksia tai stressiä. Nuorten vastausten perusteella taloudellisen hyvin voinnin kannalta keskeistä ei ollut pelkästään käytettävissä olevien talousresurssien määrä, vaan se, miten nuorta koskevat kulut jakautuvat arjessa.
Vastaajat olivat myös hyvin tietoisia tukijärjestelmämme haasteista ja etuuksien saamisesta vain yhteen kotiin. Jos toisessa kodissa ei ole mahdollisuutta maksaa esimerkiksi lapsen koulukyytejä, rajoitti tämä lapsen oikeutta asua molempien vanhempiensa luona.
”Siskoni tarvitsi jalkaleikkauksen jälkeen koulukyytiä. Koska taksikyyti oli mahdollista saada vain virallisesti osoitteesta, asui siskoni kyseisen ajanjakson ajan pelkästään äitimme luona, joka on siskoni virallinen osoite.”
(Nuori 18 v)
Nuoret olivat pääsääntöisesti tietoisia perheensä taloudellisesta tilanteesta ja pyrkivät usein sopeuttamaan omaa kulutustaan sen mukaisesti. Nuoret halusivat välittää vanhemmilleen viestin siitä, että harrastukset ovat tärkeitä nuoruusiässä ja niihin on tärkeää voida käyttää rahaa. Lisäksi nuoret halusivat painottaa, että vanhempien tulisi tarvittaessa hakea yhteiskunnalta apua haastavassa taloudellisessa tilanteessa.
”Yrittäkää panostaa harrastuksien maksamiseen, koska harrastukset ovat tärkeitä.” (Nuori 15 v)
”Kannattaa kysyä apua kunnalta, ne voi joskus auttaa.” (Nuori 17 v)
Vastaajat toivat esille, että kun vanhempien keskusteluyhteys oli hyvä, raha-asioista oli mahdollista sopia niin, että käytännöt olivat reiluja ja mahdollisimman yhtenäisiä kummassakin kodissa. Nuoret kokivat, että vanhempien vastuullinen toiminta mahdollistaa sen, ettei lapsen tarvitse kantaa huolta ja velvollisuuden tunnetta siitä, mistä raha välttämättömiin hankintoihin saataisiin. Vanhempien välinen toimiva yhteistyö, yhteisvanhemmuus, koettiin eron jälkeen lapsen hyvin vointia suojaavaksi tekijäksi talouseroista huolimatta.
”Kantsii aina pyrkiä yhteiseen ratkaisuun ja avoimeen kommunikointiin. Lapsilla on tärkeää, että vanhemmat pyrkivät edes jonkintapaiseen yhteistyöhön.” (Nuori 18 v)
”Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisessa asemassa vaan jokainen perhe on omalla tavalla ainutlaatuinen. Aina ei tarvitse olla rikas, jotta on onnellinen, pääasia, että kaikki olisi hyvin.” (Nuori 17 v)
Oman taloustarinan rakentuminen
Suurin osa vastaajista sai säännöllistä käyttörahaa molemmista kodeistaan. Puolet vastaajista kertoi rahan edellyttävän kotitöihin osallistumista (huoneen siivous, roskien vientiä tms.) Käyttörahan koettiin useimmiten riittävän elokuvissa käyntiin, meikkeihin ja muuhun tarpeelliseen. Nuoret kokivat myös useimmiten saavansa päättää itse, mihin rahansa käyttävät.
Vastauksissa nousi esiin talouskasvatuksen ja vanhempien välisen yhteistyön merkitys. Yhdessä sovittujen rahankäytön käytäntöjen koettiin tukevan nuoren kokemusta turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, kun taas ristiriitaiset tai epäselvät käytännöt vanhempien välillä lisäsivät stressiä ja epävarmuutta. Taloudelliset kysymykset ja niissä tasapainoileminen liittyivät siten osaksi nuoren toimijuutta, hyvinvointia ja perhesuhteita. Kyselyssä suurin osa nuorista ilmaisikin halukkuutensa oppia lisää rahankäytöstä.
”Talouskasvatus olisi tärkeää ja sen vähäisyys on aiheuttanut ahdistusta ja epävarmuutta aikuisuuteen siirtyessä.”
(Nuori 18 v)
”Opetelkaa [vanhemmat] itse ensisijaisesti käyttämään rahaa harkitusti, sitten opettakaa lapsianne tekemään samoin. Avoin kommunikaatio on tärkeintä raha-asioissa.” (Nuori 17 v)
Suurin osa vastaajista koki tasapainoilevansa kahden talouden ja usein myös kahden rahankäyttö tavan välillä. Rahan määrän lisäksi tasapainotteluun vaikuttavat vanhempien suhtautuminen ja asenteet raha-asioihin sekä näkemykset siitä, miten vanhemmat haluavat itse talouttaan priorisoida.
”Iskä on bisnes mies, pyörittä omaa yritystä, joten puhumme paljon niistä asioista ja opettaa minua samalla. Äitillä enemmän siitä, että rahaa pitää säästää. iskä että rahasta pitää hyötyä ja rahasta pitää tehdä enemmän rahaa.”
(Nuori 15 v)
Talouteen liittyvät huolet heijastuivat myös nuorten tulevaisuusajatuksiin. Kysyttäessä, minkälaiset asiat mahdollisesti huolestuttivat tai olivat huolestuttaneet rahaan liittyen, vastauksissa 55 nousivat vanhempien yhteistyöhön liittyvien huolten lisäksi nuorten huoli omasta taloudellisesta tulevaisuudestaan.
”Hallituksen leikkaukset, kasvavat vuokrat, omille muuttaminen.” (Nuori 17 v)
”Ettei oo varaa asuntoon ja omilla asumiseen ja sit opiskelu ja muu ja et ei saa töitä.” (Nuori 15 v)
Pohdinta ja johtopäätökset
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, millaisina vanhempien eron jälkeisten perheiden talouteen liittyvät käytännöt näyttäytyvät vuoroasuville nuorille. Tutkimuksen tulokset tekevät näkyväksi, että kahden kodin arki edellyttää vanhemmilta yhteistyön lisäksi taloudellista liikkumavaraa, jota kaikilla perheillä ei ole. Vuoroasumisesta voi muodostua nuorelle perhemuoto, joka on periaatteessa mahdollinen mutta käytännössä saavutettavissa vain joillekin. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan vastuu lapsen taloudellisesta turvasta kuuluu ensisijaisesti vanhemmille, joita julkisen vallan tulee tukea tässä tehtävässään.
Vastaajat olivat tietoisia tukijärjestelmän etuuksien saamisesta vain yhteen kotiin (yksi virallinen kotiosoite, yksi etuuksien saaja). Oikeus riittävään elintasoon ja yhdenvertaisiin palveluihin ei toteudu automaattisesti, jos etuudet ja palvelut määräytyvät vain yhden virallisen asuinpaikan perusteella. Kodissa vuoroasuvien lasten määrä ei tule näkyväksi pelkän osoitteen perusteella. Kodissa voi vuoroasua kuusikin lasta ilman, että kyseessä on kenenkään heistä virallinen osoite. Tällöin esimerkiksi asumistuki tai harrastusten sisaruusalennukset eivät koske kyseistä nuoren kotia. Viralliseen osoitteeseen sidotut palvelut ja etuudet voivat johtaa tilanteisiin, joissa nuoren oikeus yhdenvertaisiin palveluihin tai etuuksiin ei toteudu. Tämä asettaa vuoroasuvat nuoret eriarvoiseen asemaan ja haastaa pohtimaan, missä määrin nykyiset rakenteet tukevat lapsen oikeuksien yhdenvertaista toteutumista. Lainsäädäntö mahdollistaa vuoroasumisen kirjaamisen, mutta ei velvoita sosiaaliturvaa ja palvelujärjestelmää mukautumaan kahden kodin todellisuuteen.
Nuorten kertomuksissa vanhempien omat taloustaidot – kuten avoimuus rahasta puhumisessa tai talouteen liittyvien taitojen opettaminen – tukivat nuoren turvallisuuden tunnetta, toimijuutta ja osallisuutta. Tarja Tolonen (2008) puhuu tutkimuksessaan elämäntavasta, jossa varakkaammilla nuorilla on kalliimpia harrastuksia, omia projekteja ja sitä kautta kertyvää kulttuurista ja taloudellista toimijuutta vahvistavaa pääomaa. Talouspuheen oppineet nuoret puhuvat tottuneesti taloudesta, rahankäytöstä ja säästämisestä. Perheen taloudelliset käytännöt ja arvot välittyvät lapselle osana sosiaalistumisprosessia, jolloin lapsi omaksuu käsityksiä rahankäytöstä, kulutuksesta ja 56 taloudellisesta vastuusta jo varhaisessa iässä. Lapsuudenkodin rahapuhe ja arjen valinnat rakentavat nuorille pohjaa sille, minkälaiseksi nuoren oma rahankäyttömalli rakentuu (Raijas, 2012). On keskeistä tarkastella nuoria toimijoina eikä pelkästään taloudellisten järjestelyjen kohteina. Nuoret vastaajat tiedostivat usein perheensä taloudelliset reunaehdot ja mukauttivat omaa toimintaansa niiden mukaisesti. Tällainen taloudellinen sopeutuminen voidaan tulkita nuoren toimijuudeksi, mutta samalla se voi merkitä vastuuta ja kuormitusta, joka ei lapsen suojelemisen näkökulmasta kuulu nuorelle.
Nuorten kertomia kokemuksia voidaan tarkastella myös moraalisen talouden näkökulmasta, jolloin keskeisiä eivät ole pelkästään rahavirrat vaan oikeudenmukaisuus, vastavuoroisuus ja kohtuullisuus. David Morgan (2002) määrittelee moraalisen talouden erityisesti perheen sisäisenä vuorovaikutuksena ja pohdintana, jossa perheenjäsenten tulee yhdessä arvioida, mikä on oikein ja kohtuullista. Moraalisen talouden näkökulmasta nuorten vastuulle mahdollisesti jäävä itseen liittyvä kulutuksen rajoittaminen voidaan ymmärtää paitsi taloudellisena valintana, myös moraalisena käytäntönä, jolla nuoret pyrkivät suojelemaan perhesuhteita ja ylläpitämään kokemusta oikeudenmukaisuudesta. Nuorten pohdinnat siitä, kummalta vanhemmalta on mahdollisuus pyytää rahaa tai kenen taloutta ei haluta kuormittaa, osoittavat, että taloudelliset käytännöt ovat vahvasti moraalisesti jäsentyneitä. Talous on näin erottamaton osa nuoren sosiaalisia suhteita ja tunne-elämää. Erityisen kuormittaviksi nuoret kertoivat kokeneensa tilanteet, joissa nuorta koskevat, vanhempien väliset taloudelliset käytännöt olivat epäselviä, ristiriitaisia tai jopa riitelyn kohteina. Taloudelliset kysymykset kietoutuvat siten osaksi nuoren tunne-elämän hyvinvointia ja perhesuhteita. Vanhempien keskinäiset hyvät välit ja toimiva yhteistyö näkyvät myönteisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnissa (vrt. Herrero ym., 2020; Ogut ym., 2021).
Tutkimusaineiston suhteellisen pieni koko asettaa rajoituksia tulosten laajemmalle yleistettävyydelle. Kohderyhmä oli myös rajallinen. Vastausmahdollisuuden ulkopuolelle jäivät ne vuoroasuvat nuoret, joiden vanhempi ei ollut Suomen Uusperheiden Liiton viestinnän piirissä tai jonka vanhempi ei välittänyt kutsua eteenpäin. Tutkimuksen vahvuutena voidaan kuitenkin pitää vuoro asuvien nuorten oman äänen ja kokemuksen esille tuomista. Nuoret ovat haastava kohderyhmä tavoittaa peruskoulun ulkopuolella (mm. Kivijärvi & Helve, 2025), joten vastaajien ajatukset tarjoavat harvinaista tietoa vuoroasuvien nuorten kokemuksista niin vanhemmille, perheitä kohtaaville ammattilaisille kuin perheiden palveluista päättäville tahoille.
Nuorten vastaajien aineisto tekee näkyväksi, että nuoret toivovat vanhempien välistä yhteistyötä, ikätasoista talousosaamisen vahvistamista sekä reiluutta vuoroasumisen arkea koskevien rakenteiden päätöksenteossa. Tulokset osoittavat myös selkeän rajan nuoren taloudelliselle toimijuudelle: nuoret toivoivat vanhemmilta taloudellista turvaa, mutta samalla he halusivat suojaa vanhempien välisten taloudellisten ristiriitojen kuormittavilta vaikutuksilta.
Lähteet
Autonen-Vaaraniemi, L. (2018). Vanhempien riidat vuoroasuvien lasten näkökulmasta. Teoksessa H. Forsberg & A. Ritala-Koskinen (toim.) Monen kodin lapset, s. 52–73. Gaudeamus.
Forss, A. & Forsell, M. (2022). Lapsen elatus ja huolto sekä vanhemmuuden selvittäminen 2021: Yhteishuollettavien lasten määrä ennallaan, vaikka erillisten huoltosopimusten määrä väheni edelleen vuonna 2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilastoraportti 23/2022. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022061345928
Haapanen, M. & Hakovirta, M. (2019). Lapsen elatus, vanhempien toimeentulo ja köyhyys. Janus 27(4), 395–412.
Hakovirta, M., Meyer, D. R., Salin, M., ym. (2023). Joint physical custody of children in Europe: A growing phenomenon. Demographic Research 49(18), 479–492. https://doi.org/10.4054/DemRes.2023.49.18
Hansson, P, Kaivosoja, M., Kemppainen, O., ym. (2024). Opas lapsenhuoltolain mukaisen hyvinvointialueen selvityksen laatimiseksi: Asiantuntijaryhmän suositus. 3., uudistettu laitos. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Ohjaus 7/2024.
Herrero, M., Martínez-Pampliega, A. & Alvarez, I. (2020) Family communication, adaption to divorce and child ren’s maladjustment: the moderating role of coparenting. Journal of Family Communication 20 (2), 114–128.
Huang, C. C., Mincy, R. B. & Garfinkel, I. (2005). Child support obligations and low‐income fathers. Journal of Marriage and Family 67(5), 1213–1225.
Kallio, J. & Hakovirta, M. (2020). Lapsiperheiden köyhyys ja huono-osaisuus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Kivijärvi, A. & Helve, H. (2025). Jatkuvuuksia ja hitaita muutoksia: Nuorten aikuisten tulevaisuushorisontteja kolmella vuosikymmenellä. Teoksessa Nuoruuden kolme vuosikymmentä: Nuorisobarometri 2024, s. 199–215. Nuorisotutkimusseura.
Koulu, S. (2019). Lapsenhuoltolain uudistus ja ymmärrys perheestä. Janus 27(4), 413–421.
Linnavuori, H. & Stenvall, E. (2020). Lasten ja nuorten aikuisten kokemuksia vuoroasumiseen liittyvästä päätöksenteosta. Janus 28(1).
Miettinen, A., Hakovirta, M., Saarikallio-Torp, M., ym. (2020). Lasten vuoroasuminen ja sosiaaliturva: Vuoroasumisen nykytila ja merkitys etuus- ja palvelujärjestelmän kannalta. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:51. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-021-9
Miettinen, A., Saarikallio-Torp, M. & Hakovirta, M. (2023). Lapsen vuoroasuminen vanhempien eron jälkeen ja asumisjärjestelyjen sosioekonomiset taustatekijät. Yhteiskuntapolitiikka 88(3), 274–285.
Morgan, D. H. (2014). Family sociology in from the fringe: the three ‘economies’ of family life. Teoksessa Developments in sociology, s. 227–247. Routledge.
Nurminen, T., Sihvonen, E. & Tuovinen, A. K. (2023). Toimeentuloturvalainsäädännön olettamat ja yksilöiden oikeuksien toteutuminen. Yhteiskuntapolitiikka 88(1), 62–69.
Ogut, D., Chavez, F., Tyc, V., ym. (2021). Protective buffers of effective parental cooperation and communication for offspring of divorce. Journal of Divorce & Remarriage 62(8), 640–656.
Oikeusministeriö (2017). Lapsenhuoltolain uudistaminen: Työryhmän mietintö. Oikeusministeriön julkaisu 47/2017. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-633-8
Okkonen, K.-M. (2022). Kotitalouksien häilyvät rajat – eroperheiden lasten asumisjärjestelyt haastavat tilastointia. Tilastokeskus. https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2022/kotitalouksien-hailyvat-rajat-eroperheiden-lasten-asumisjarjestelyt-haastavat-tilastointia
Raijas, A. (2012). Lapsuudenkodin vaikutus perheen taloudelliseen päätöksentekoon. Hyvinvointikatsaus 1/2012.
Rissanen, A., Kääriäinen, A., Rantala, K., ym. (2017). Vuoroasumisen periaatteet ja sopiminen vanhempien ja viranomaisten käsityksinä. Janus 25(1), 38–56.
Ruckenstein, M. (2013). Lapsuus ja talous. Gaudeamus.
Salin, M., Meyer, D. R., Hakovirta, M., ym. (2024). Factors associated with the joint physical custody of European children. Population Research and Policy Review 43, Article 63. https://link.springer.com/article/10.1007/s11113-024-09909-z
Salo, U. M. & Sallamaa, S. (2020). Talous, kulutus ja erilaiset elämäntyylit lasten puheissa. Nuorisotutkimus 38( 2), 3–21.
Siegert, C. (2025). Parenthood and poverty risk within couples: individual and household poverty risks by gender and education in four European countries. European Sociological Review 41(2), 265–277.
Steinbach, A. (2019). Children’s and parents well-being in joint physical custody: A literature review. Family Process 58(2), 353–369.
Tolonen, T. (2010). Yhteiskuntaluokan ja paikallisuuden merkitys nuorten ryhmien ja tyylien muotoutumisessa. Nuorisotutkimus 28(2), 3–22.
Valtioneuvosto (2020). Lasten vuoroasuminen ja sosiaaliturva: Vuoroasumisen nykytila ja merkitys etuus ja palvelujärjestelmän kannalta. Valtioneuvoston julkaisuja 2020:51.
YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista SopS 59–60/1991.
