Lapsen suru uusperheessä -opas
Uusperheen syntymistä edeltää useimmin vanhempien ero tai vanhemman menehtyminen. Uusperheisiin liittyy usein ikävöintiä toista vanhempaa ja kotia kohtaan silloinkin, kun…
Uusperheen syntymistä edeltää useimmin vanhempien ero tai vanhemman menehtyminen. Uusperheisiin liittyy usein ikävöintiä toista vanhempaa ja kotia kohtaan silloinkin, kun…
Hiihtolatu kiemurtelee metsässä, sukset lipsuvat ja tulee mieleen, että tekisi mieli istahtaa lumipenkkaan ja luovuttaa. Juuri kun meinaan antaa periksi,…
Uusparisuhteemme alkoi kiihkeällä rakastumisella ja uusperheen perustaminen tapahtui nopeasti. Viisikymppisinä ei halunnut tuhlata kallisarvoista aikaa, vaikka murrosikäiset nuoremme olisivat tarvinneet…
Lapsi elää – niin ensiperheessä kuin uusperheessäkin – häntä hoitavien aikuisten hyväntahtoisuuden ja ymmärryksen varassa. Samalla lapsi on psyykkisesti sidoksissa…
SUPLIIKKI 2/2023 ”Ei noin voi sanoa ääneen! Vai voiko?” Vertaistoiminnassa pimeitäkään tunteita ei tarvitse selitellä Suomen Uusperheiden Liiton (Supli) vertaisohjaajat…
Aloitetaan vuodesta 2016. Emme tunteneet toisiamme, vaikka samassa kaupungissa asuimmekin ja samoilla aloilla työskentelimme.Mutta sinä vuonna Janna julkaisi toisen kirjansa,…
StepApp on valloittanut monien uusperheellisten ja ammattilaisten sydänten lisäksi jo kolme hyvinvointialuetta. Mukana ovat Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueet. Mutta…
Uusperheneuvojakoulutus 2025-2026, ilmoittaudu mukaan! Vuoden kestävä ammatillinen täydennyskoulutus (30 op) sosiaali-, terveys– ja kasvatusalan sekä perheitä työssään kohtaaville ammattilaisille. Koulutus…
Lapsettomien lauantaita vietetään 11.5.2024 jo kolmannenkymmenennen kerran. Pikkuautot, legot, nuket ja väriliidut voivat uusperheessä koristaa vauhdikasta arkea. Silti ”tyhjän sylin”…
Opetin kymmenisen vuotta sitten useita vuosia seksuaalikasvatusta nuorille sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Aloitin joskus kurssit esittelemällä itseni sanoen ”olen Juha…
Jokainen perhe on oma uniikki yksikkönsä. Silti lainsäädäntö ei vielä kaikilta osin huomioi erilaisia perhemuotoja tasa-arvoisesti. Laki ja sen soveltaminen…
Uusperheiden kohtaaminen vaatii sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisilta ymmärrystä uusperheiden erityiskysymyksistä sekä välineitä työskennellä monimuotoisten perheiden kanssa. Suomen Uusperheiden Liitossa…