Vertaistoiminnassa pimeitäkään tunteita ei tarvitse selitellä
Suomen Uusperheiden Liiton (Supli) vertaisohjaajat Timo, Tomi ja Miska ovat kukin käyneet uusperhematkallaan läpi haastavia ajanjaksoja. He ovat kuitenkin kääntäneet omassa elämänkaaressaan olevat säröt voimavaraksi, jotta muut pystyisivät vertaistuen kautta ammentamaan niistä tukea itselleen. Mitä masennus, uupumus, myrskyisät välit ex-puolisoon, yhteisen esikoislapsen menetys ja omat terveyshuolet ovat tuoneet mukanaan? Mikä hyöty vertaistoimintaan osallistumisesta on ollut haastavista ajoista selviytymiseen? Millaista merkityksellisyyttä vertaisohjaajana toimiminen on miehille tuonut?
Vertaisohjaajana kymmenisen vuotta toimineen Tomin perheeseen kuuluu neljä lasta, joista kaksi on biologisesti hänen ja kaksi kumppanin. Tomi on käynyt läpi pitkän, yhdentoista vuoden matkan uusperheellisenä.
Vuosiin on mahtunut paljon hyvää, mutta olemme saaneet myös osamme uusperheen haastavammasta puolesta, joista esimerkkeinä avopuolison väsähtäminen, lasten haasteet ja ulkopuolelta tulevat lisäpaineet perheytymiseen. Näiden lisäksi omat terveysongelmat ovat vaikuttaneet perheeseen ja parisuhteeseen. Vertaistoiminta on ollut meillä iso tuki uusperheen eri vaiheissa, Tomi kertoo.
Oman hyvinvoinnin unohtaminen uuvutti uusperheessä
Timolla ei ole biologisia lapsia, ja hän hyppäsikin suoraan valmiiseen lapsiperhearkeen kymmenen vuotta sitten, kun nuorin kolmesta bonuslapsesta oli viisivuotias. Vaikka Timo ja hänen puolisonsa ovat kohdanneet jonkin verran ulkopuolelta tulevaa painetta uusperheensä suhteen, on heillä ollut keskenään aina hyvä tiimihenki ja avoin keskusteluyhteys. Timo kokeekin, että suurimmat haasteet hänen uusperhematkalleen ovat tuoneet oman pään sisäiset möröt ja elämän päälle hiljalleen vuosien aikana hiipinyt usva.
– En ollut ennen uusperhettämme ollut lasten kanssa juuri tekemisissä, ja sanoinkin puolisolleni, etten oikein osaa olla lasten kanssa. Lopulta kaikki meni kuitenkin todella hyvin ja tykästyin nopeasti uudenlaiseen elämääni, Timo muistelee.
Timo kertoo olevansa ihminen, joka antaa mielellään itsestään muille. Tämä kääntyi kuitenkin häntä itseään vastaan, kun hän antoi uusperheessä huomaamattaan itsestään kaiken muille: omia juttuja ei enää ollut, elämä meni suorittamiseksi ja Timo uupui perhe-elämään.
– Muistan, kuinka kuulin Suplin risteilyllä miesten puhuvan kokemuksistaan ja kauhistelin, ettei noin voi sanoa ääneen. Sitten aloin pohtia, että voisiko kuitenkin sanoa, koska juuri noin itsekin usein ajattelen. Silloin tajusin, että on pakko pysähtyä ja miettiä, miksi voin niin huonosti, Timo jatkaa.
Timolla diagnosoitiin lievä masennus, ja uupumuksesta toipuminen käynnistyi terapian ja vertaistuen avulla.
– Sanotaan, etteivät suomalaiset miehet itke ja puhu, mutta tuon sananlaskun keksijä ei ole tavannut meitä uusperheellisiä miehiä. Muistan kerran, kun lämmitimme vertaisviikonloppuna saunaa ja syntyi spontaani keskustelu aiheesta, jossa näin ongelmia paikoissa, joissa niitä ei oikeastaan ollut. Kuuden miehen ringissä sain mahtavia oivalluksia omaan tilanteeseeni. Päällimmäinen tunne tuon jälkeen oli huojennus – tämähän olikin ihan normaalia, eikä minulla ole hätää. Elämän usva selkeytyy kummasti, kun asioita saa sanoa ääneen, Timo pohtii.
Koettelemuksina vuoroviikkovanhemmuudesta luopuminen ja yhteisen esikoisen menetys
Miska on elänyt uusperhearkea kuutisen vuotta. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo, kaksi yhteistä lasta sekä joka toinen viikonloppu Miskan luona vieraileva tytär. Erityisesti uusperheen ensimmäiset vuodet olivat tyttären tapaamisten sopimisen suhteen myrskyisää aikaa ex-puolison kanssa, ja tilanne kärjistyi viittä vaille oikeuskäsittelyyn asti.
– Olin jo palkannut asianajajan ja päättänyt, että pidän loppuun saakka kiinni vuoroviikkoasumisesta. Keskustelu asianajajan kanssa sai minut kuitenkin havahtumaan siihen, että tyttäreni on se, joka tulee kärsimään eniten oikeusprosessista. Oli pakko tehdä vaikea päätös ja tavata tytärtäni vain joka toinen viikonloppu. Tämä etäännytti minua lapsestani ja oli henkisesti hyvin raskasta. Koin paljon katkeruutta ja voimattomuutta, sillä luovuttamisen pakkoa on vaikea hyväksyä silloin, kun on aidosti yrittänyt tehdä parhaansa jonkin asian eteen, Miska kertoo.
Miskalla on edelleen tahto nähdä tytärtään ja viettää tämän kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Nykyään välit tyttären toiseen kotiin ovatkin parantuneet ja vierailut hieman lisääntyneet, sillä Miskan ex-puoliso elää itsekin uusperheessä ja ymmärtää nyt paremmin hänenkin näkökulmansa.
– Puhun vertaistoiminnassa paljon muutoksen oikea-aikaisuudesta, sillä joskus on vain hyväksyttävä se, että toisen on käytävä henkilökohtaisesti läpi jokin kokemus, joka avaa silmät. Tässä mielessä aika auttaa, vaikkei siltä kriisitilanteessa usein tunnukaan, Miska pohtii.
Rankan huoltoriidan lisäksi Miskan uusperhettä on koetellut yhteisen esikoislapsen menehtyminen. Kristillinen vakaumus ja vahva tiimi puolison kanssa ovat olleet miehen selviytymiskeinot rankimpina hetkinä, sillä vertaistuen mahdollisuudet hän löysi vasta pahimpien vuosien jälkeen.
– En tiedä, olisinko selvinnyt ilman puolisoani ja uskoani, vaan olisi pitänyt hyväksyä asioiden lohduttomuus sellaisenaan. Usko antoi eväitä nähdä niiden yli ja antaa anteeksi. Vertaistuen voima astui mukaan siinä vaiheessa, kun tutustuimme Supliin ja ymmärsimme, että samassa tilanteessa on paljon muitakin perheitä. Olin kyllä tiedostanut, että töissä ja lähipiirissä oli uusperheitä, mutten ollut ajatellut heitä aiemmin vertaistuellisesta näkökulmasta, Miska jatkaa.
Miska kouluttautui puolisonsa kanssa Suplin vertaisohjaajiksi, sillä hän haluaa antaa muille uusperheellisille sen, mistä itse jäi aikoinaan paitsi. Nykyään hän on mm. mukana käynnistämässä Uusperhekahvila-toimintaa Jyväskylässä.
Vertaisohjaajaksi oman kokemuksen kautta
Timo ja hänen puolisonsa olivat olleet vuoden yhdessä, kun he osallistuivat Suplin tuetulle perhelomalle. Lomalla syttyi innostus lähteä mukaan vertaisohjaajakoulutukseen: ajatus siitä, että omien kokemusten jakamisen avulla joku toinen uskaltaisi hakea tukea omaan tilanteeseensa, eikä löisi päätä samaan mäntyyn, tuntui motivoivalta. Myös Tomi lähti kumppaninsa kanssa mukaan vertaisohjaajakoulutukseen positiivisen vertaisryhmäkokemuksen kautta.
– Osallistuimme vertaisryhmään vuonna 2014, ja viimeisellä ryhmäkerralla ohjaajapariskunta pyysi meitä mukaan pian alkavalle vertaisohjaajakurssille. Parin päivän tuumaustauon jälkeen lähdimme mukaan, ja tämän on ollut pitkään kiva yhteinen harrastus. Jokaisen ryhmän päätyttyä huomaa, että on saanut itsekin avattua uusia lukkoja omasta parisuhteesta, Tomi muistelee.
Tomin kokemuksen mukaan tieto ei lisää uusperheessä tuskaa, vaan antaa ennemminkin ahaa-elämyksiä. Kun kuulee muiden tarinoita ja ymmärtää uusperheen eri kehitysvaiheet, voi olla luottavaisemmin mielin haastavissa hetkissä. Jotkut ryhmäläisistä tulevat mukaan ryhmään useamman kerran käydessään läpi uusperheen eri vaiheita.
– Eri vaiheisiin on helpompi suhtautua, kun tiedostaa niiden olemassaolon, mutta siitä huolimatta haastavissa hetkissä ollaan usein vahvasti tunteiden vallassa. Tunteet laimenevat, kun oman tarinan saa kertoa muille ja he ymmärtävät oikeasti miltä tuntuu. Asiat alkavat normalisoitua ja mitä useammin omaa tarinaa jakaa eri ihmisille, sitä helpompi siitä on puhua. Myös kuuntelijan roolissa saa paljon erilaisia näkökulmia ja oivalluksia omaan tilanteeseen. Vaikka jokaisen tarina on omansa, löytyy niistä aina yhtymäkohtia muiden tarinoihin, Tomi jatkaa.
Vertaistoiminnasta tuen lisäksi uusia ystäviä
Haastateltavat kertovat, että vertaistoiminta on aina antanut enemmän kuin ottanut, eikä vuosien aikana ole tullut tunnetta, että toimintaan haluaisi ottaa etäisyyttä.
– Ihmisen elämä ja sen tarinat ovat valtavan hienoja, juonikuviot tosin joskus mutkikkaampia kuin tv-käsikirjoittajan kynästä. Huomaan, että omalla kohdallani uusia tarinoita vertaisille ei enää synny, kun viimeinenkin lapsistamme aikuistuu pian, minkä myötä virallinen uusperhetaipaleemme on ohi. Olen kiitollinen, että toiminta on tuonut elämääni vuosien aikana paljon tukea, kokemuksia, tuttuja ja ystäviä, Tomi kiittää.
Lopuksi Timo, Tomi ja Miska haluavat vielä sanoa muutamia kannustavia sanoja uusperheen haastavampiin hetkiin.
– Se menee ohi, se paranee ja aika auttaa. Jos aikuisille on puheyhteys, kaikki saadaan selvitettyä. Siispä puhukaa, puhukaa, puhukaa – pariskuntana, perheenä ja uusperheellisten tuttavien kanssa, Timo kannustaa.
– Jatkuvan dialogin lisäksi tiimityö on tärkeää. Pyrkikää välttämään kumppanin ulkopuolisuuden tunteen muodostumista, sillä se alkaa nopeasti lyödä kiilaa väliinne. Ja pitäkää mielessä, että kun uusperheen vanhemmat voivat hyvin, lapsetkin voivat hyvin, Miska muistuttaa.
– Ei kannata jäädä haasteiden kanssa yksin kotiin, koska silloin löytyy harvoin ratkaisuja. Laittakaa siis olkapäät yhteen, katsokaa käsi kädessä eteenpäin ja lähtekää vertaisryhmään mukaan hakemaan perspektiiviä, Tomi jatkaa.
Artikkeli on julkaistu aiemmin SUPLIIKKI- jäsenlehdessä 2/2023 ja sen on kirjoittanutPriska Autio. Haastatellut ovat Suomen Uusperheiden Liiton kouluttamia vertaisohjaajia.
SUPLI SUOSITTELEE:
Arkikupla-podcast
Asiaa uusperheestä…ja vähän muustakin. Arkikupla-podcastin keskiössä on uusperhe, jonka ympärillä riittää huikea määrä asioita, joista hostit Minna ja Timo tahtovat keskustella.
Löydät Arkikuplan Spotifysta sekä Instagramista @arkikuplapodcast
