Kommunikaaos

Parisuhteen hoitamiseen annetaan milloin mitäkin neuvoja. Varsinkin toimittajista ja nykyään myös televisiojuontajista on tullut parisuhdevuorovaikutuksen ammattilaisia. Jokaisella on kokemus parisuhteesta – Miksei sitä siis julistaisi ääneen? Välillä joku seurattu henkilö avautuu julkisesti siitä, kuinka ihanaa tai kamalaa esimerkiksi vauvanhoito on. Tämä taas jakaa mielipiteitä: Toiset ihastelevat avautujan rohkeutta, Samppalinnan maauimala löylyraati taas päivittelee: ”Mitäs hankki simmosen”. Sosiaalisen median pikaoikeudenkäynneissä lapsiin liittyvät asiat näyttävät olevan niitä tunteikkaampia.

Tällä hetkellä elän elämäni parasta kuukautta, niin sanottua isäkuukautta, jolloin miesraakki saa luvan kanssa näyttää kyntensä lastenhoidossa valtion rahoittamana. Kylvetykset, nukutukset, harrastuksiin kuljettaminen ja koululaisen vaatteet ovat jääneet minulle puolison raataessa töissä. Heinähelteillä lykkäsin vielä naiivisti romaanin ja tietokirjan viimeistelyä elokuulle, koska kuvittelin lastenhoidon lomasta jäävän aikaa myös töille. Toisin kävi. Tätä kirjoittaessa ollaan jo isäkuun lopulla, eikä ole syntynyt merkkiäkään.

Lukeminenkaan ei tahdo onnistua. Edes pokkariversiot eivät mahdu hoitolaukkuun, koska sinne pitää saada esikoisen lapsen kännykkä ja keskimmäisen Lego-hahmot. Etutasku pursuaa erivärisiä korkkeja ja smoothiepusseja vauvaa varten. Rattaiden alaosassa kauppakassit repeilevät parsaa ja trendikästä sormiruokaa. Vauvakin on vaikuttanut masentuneelta sen jälkeen, kun palasimme kuukauden lomalta Lissabonista. Enää ympärillä ei pyöri lapsirakkaita portugalilaisia puristamassa valkoisia poskia ja hymyilemässä koko ajan.

Lapsiperheissä kommunikaation tärkeys unohtuu helposti – erityisesti kun lapset ovat pieniä ja varsinkin kun kyseessä on uusperhe. Silloin pitäisi jaksaa keskustella joka suuntaan. Kun oman puolison kanssa ei ole aikaa puhua alkuviikon väärinymmärryksestä ennen viikonloppuna, ja molemmat kirjoittavat puhelimen muistioon asioita, jotka pitää ratkaista kun on aikaa, ollaan auttamatta myöhässä. Bonus-mummo haluaisi nähdä pitkästä aikaa lapsia ja ex-vaimo haluaa kuulla tieteelliset perusteet sille, miksi poika pitäisi kuljettaa harrastukseen kahdesti viikossa. Arjesta syntyy kommunikaaos, jota ei ratkaista arkikielellä.

Joitain asioita on kiireellisessä arjessa täysin mahdotonta ratkaista. Siksi olen alkanut lukea olemattomina yksinolon hetkinä taas Knausgårdia. Kauppajonossa, bussissa ja silloin kun vauva on nukahtanut, avaan kännykän ja selaan somen sijaan kirjaa. Erityisesti Knausgårdin Taisteluni-sarjan toinen osa kuvaa kauniilla tavalla lapsia rakastavan miehen kamppailua arjessa. Knausgårdin uudemmassa Kevät-nimisessä kirjassa sama ”taistelu” jatkuu mutta eri näkökulmasta: Mitä jos toinen sairastuu, mitä jos tästä tuleekin loppuelämän arkea? Yhteisestä arjesta tulee äkkiä luksusta. Onneksi on toinen. Kirjailija rakastaa lapsiaan, mutta kokee arjen samalla sietämättömänä. Toisin kuin median maalaamissa kuvissa, uusperhe-elämään liittyviä ristiriitaisia tunteita tulisi uskaltaa ilmaista ilman, että tehdään liian jyrkkiä päätelmiä. Ihminen ja ihmissuhteet ovat varsin kerroksisia.

Joskus uusperheessämme me aikuiset luemme kirjaa toisillemme ääneen ja unohdamme sen mitä yritämme arkikielessä puhua. Suurin osa parisuhteen ongelmista ei ole ratkaistavissa, vaikka niin toivoisi. Joskus on vaan parempi paeta kymmeneksi minuutiksi yhdessä jonnekin, ja tähän arkikieli ei aina pysty. Poeettinen kieli, kirjallisuuden kieli, voidaan riisua arjen voimasuhteista. Se ei alista vaan pyrkii määrittelemään fantasian kautta. Meillä luetaan ja puhutaan taas Knausgårdista. Se on iltaisin parempi puheenaihe kuin se, pitäisikö huomenna erota, kumpi oli jättänyt astiat koneeseen tai onko nainen parempi lastenhoitaja kuin mies. Yhteinen kieli luo yhteisiä haaveita arjen yläpuolelle.

Jussi Sudenlehti on isäkuukauttaan lopetteleva kouluttaja, kirjailija ja psykoterapeutti.

Blogi on julkaistu Suplin vanhoilla nettisivuilla 16.9. 2018

Scroll to top