Uusperheen ABZ -käsikirja tilattavissa nyt!
”Mitä eroa ja mitä yhteistä on ensiperheellä ja uusperheellä? Mitä oma perhe merkitsee kullekin perheenjäsenelle ja ketä uusperheeseen oikeastaan kuuluu?…
”Mitä eroa ja mitä yhteistä on ensiperheellä ja uusperheellä? Mitä oma perhe merkitsee kullekin perheenjäsenelle ja ketä uusperheeseen oikeastaan kuuluu?…
Mitä eroa ja mitä yhteistä on ensiperheellä ja uusperheellä? Mitä oma perhe merkitsee kullekin perheenjäsenelle ja ketä uusperheeseen oikeastaan kuuluu?…
16.9. vietetään Kansainvälistä Uusperheiden Päivää ja koko viikon ajan nostamme esiin uusperheitä kiinnostavia teemoja. Maanantaina 12.9. klo 18-19:30 Nuorten eväitä…
Olemme Suomen Uusperheiden Liitossa jo vuodesta 1996 kehittäneet ja tuottaneet palveluja uusperheille ja uusperheitä työssään kohtaaville ammattilaisille. Ammattilaisille suunnattu Uusperheneuvojakoulutus™…
Suomen Uusperheiden Liitto tekee valtakunnallista selvitystä vuoroasumisesta. Suomessa lapsi voi olla kirjoilla kotikuntalain mukaan vain yhdessä osoitteessa. Vuoroasumisesta puhutaan silloin,…
Erityislapsi uusperheessä lisää parisuhteen kuormitusta. Voi olla vaikea ymmärtää lapsen erityispiirteitä sosiaalisen vanhemman roolista, mutta toisaalta myös kumppanin reaktiot ovat…
Uusperheneuvojakoulutus on 30 op ammatillinen täydennyskoulutus sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille Hakulomakkeelle myös tästä linkistä: https://core.flomembers.com/supli-ry/events/register/642e92efb79421734881b53e1e1b18b6 Koulutuksen tavoite Uusperheneuvojakoulutus lisää…
Suomen Uusperheiden Liiton kysely kartoittaa yksinäisyyden kokemusta parisuhteessa. Yksinäisyyttä voidaan ajatella kokemuksena, jossa yhteenkuuluvuuden, läheisyyden ja merkityksellisyyden tarve parisuhteessa ei…
16.9. vietetään Suomessa kansainvälistä Uusperheiden päivää. Tänä vuonna Uusperheiden päivä on viikolla 37 (13.-19.9.2021), ja koko viikon ajan Suomen Uusperheiden…