Lapsi eron jäljiltä …uusperheen perheytymisen keskellä

Uusperheen muodostaminen on aikuisten valinta, joka vaikuttaa myös lapsiin. Miten kasvattaa lapsi parhaiten ohi erokarikkojen ja tarjota hänelle turvallinen olo uusperheessä?

Lapsi on – niin ensiperheessään kuin uusperheessäkin – häntä hoitavien aikuisten varassa. Samalla lapsi on psyykkisesti sidoksissa häntä kussakin perheessä hoitavien aikuisten välisiin suhteisiin sekä aikuisten mielen sisältöjen tunnemyrskyihin ja kykyyn selvitä elämänkaaren kriiseissä. Vanhempien erokriisin pitkittyessä ja ollessa riitaisa lapsen psyykkinen kuormitus kasvaa. Vanhempien tulisi olla lapsen apuna, mutta voimat ja huomion viekin keskinäinen riitely. Eron myötä, kun vanhat turvarakenteet murtuvat, alkaa selviäminen. Jotkut lapset reagoivat selkeästi ja avoimesti kysellen, protestoiden, itkien tai muuten mielipahansa ilmaisten. Toiset lapset taas kieltäytyvät puhumasta, vetäytyvät omiin oloihinsa tai voivat jopa näyttää siltä, ettei ero vaikuta heihin ollenkaan. Reaktiot vaihtelevat lapsen temperamentin, tunnetaitojen, perheen tunnekulttuurin ja ympäristön rajoissa.
Ero on kuitenkin useimmiten lapsen elämän suurin kriisi. Ero hajottaa sen, mihin lapsi on kasvanut, ja työntää lapsen, vanhempien valintojen seurauksena, aivan uuteen ja outoon tilanteeseen. Eron vaikutukset lapseen vaihtelevat hänen ikänsä, sukupuolensa, sisaruuden ja ympäröivien suojaavien tekijöiden mukaan. Esikoislapset tai muuten emotionaalisesti sensitiiviset lapset saattavat jättää omat tarpeensa sivuun ja alkaa huolehtimaan pienemmistä sisaruksista tai jopa vanhemmasta / vanhemmista, joka on mahdollisesti lamaantunut eron keskellä. Isommilla lapsilla kaveripiiri, harrastukset ja muut kodin ulkopuoliset tapahtumat voivat tulla erityisen tärkeiksi. Nuoren ollessa muualla, kodin kuviot unohtuvat. Lapsi saattaa ottaa itselleen myös ”ilopillerin” roolin. Perheen ja erityisesti vanhempien ilahduttaminen tai hyvällä mielellä pitäminen voi tuntua lapsesta jopa omalta velvollisuudelta eroon liittyvän surun ja murheen keskellä. Erosta voi aueta onnellinen elämä Jos vanhempien vanhemmuus säilyy erosta huolimatta turvallisena, ero voi olla kriisi, josta kasvaa mahdollisuus onnellisempaan ja tasapainoisempaan elämään. Kun lapsi saa surra pois surunsa perheen rikkoutumisesta, sitä ei tarvitse säilöä mielen sopukoihin.
Toisinaan ero voi olla toki myös pelastus. Esimerkiksi perheessä, jossa on väkivaltaista vuorovaikutusta, ero voi olla lapsen näkökulmasta edes hetkellinen hengähdyksen paikka tai ulospääsy turvaan, jossa saa olla rauhassa. Yli 70% lapsista löytää oman paikkansa muutaman vuoden sisällä erosta ja elämä tasaantuu. Lapsi sopeutuu ja löytää oman paikkansa sitä helpommin, mitä selkeämmin vanhemmat löytävät omat uudet rakenteensa sekä yhteisen uudenlaisen vanhemmuuden. Ikävä kyllä näin ei aina käy. Tällöin on huomattava, ettei ero itsessään ole suurin kuormitus vaan vanhempien välinen riitely – erityisesti sellainen riitely, jossa lapset ovat paikalla tai kuulevat jatkuvasti toisen vanhemman puhuvan pahaa toisesta. Tällaisesta pitkittyneestä erosta johtuvat vaikutukset näkyvät lapsissa tyypillisimmillään seuraavasti:

• sisäinen, usein epämääräinen ahdistus ja tunne-elämän muutokset (oma tunne-elämän säätelykyky heikkenee ja impulssireaktiot voimistuvat)
• emotionaalisen turvallisuudentunteen väheneminen ja itsen varassa olevan turvallisuusrakenteen vahvistuminen (elämässä on selvittävä yksin, apua ei koeta olevan tarjolla)
• ulkoiset käyttäytymisongelmat, epäsosiaalinen käyttäytyminen (myös vahva vetäytyminen omaan maailmaan) • mallin ottaminen vanhempien ongelmakäyttäytymisestä ja ongelmien ratkaisutavoista
• kuormituksesta johtuva kognitiivisen suoritustason lasku (koulussa tai harrastuksissa)
• fysiologiset reaktiot (mm. vatsakivut tai pääsärky)
• ongelmalliset kaverisuhteet

On hyvä muistaa, että ero on aikuisten valinta ja se harvoin tehdään pikaistuksissa. Vanhempien ja muiden läheisten on tärkeä huolehtia omasta jaksamisestaan ja tunnekuormituksensa purkamisesta kyetäkseen olemaan perheen lasten tukena. Kuuntelu, puhuminen, yhdessä tekeminen ja läsnä oleva kohtaaminen ovat niitä pieniä arkisia tekoja, joilla jokainen aikuinen voi olla rakentamassa lapsen kanssa parempaa huomista. Elämää on eron jälkeenkin. Eroa voi ajatella autiomaavaelluksena, johon kannattaa ottaa kaikille hyvät eväät mukaan. Apua on saatavissa ja sitä kannattaa hakea ajoissa. 10 Perheiden säännöt ja perhepalaverit ovat monessa uusperheissä tuttuja. Se, mihin ensiperheissä kasvetaan asia kerrallaan yhdessä opettelemalla, tapahtuu uusperheessä nopeutettua tahtia monta asiaa päällekkäin. Erilaiset ajatusten ja tunteiden ilmaisujen tavat saattavat luoda väärinymmärrysten umpisolmuvyyhdin. Oletusten ja uskomusten vyyhdin, jossa kukaan ei enää tiedä mistä mikin alkoi. Toistemme tunteminen on yhteisen ymmärryksen mahdollistaja. Kuten olen joidenkin asiakasperheideni kanssa toteuttanut, keittiöön jääkaapin oveen tai omien huoneiden oviin voisi pilke silmäkulmassa koota yhdessä manuaalit: ”Ohjekirja Minusta – jotta ymmärtäisit ja tulisit kanssani paremmin toimeen”. Hyviä teemoja yhteisen tutustumisen hetkissä voivat olla esimerkiksi:

• Mitkä asiat tuottavat minulle iloa?
• Minkälaiset tilanteet ovat minulle helppoja?
• Mitkä asiat ovat minulle vaikeita?
• Mikä helpottaa oloani, jos ahdistaa tai olen ärtynyt?
• Minkälaisia onnistumisen hetkiä on tavallisissa päivissäni?

Erilaiset perheet ovat arkipäivää. Myös uusperhe syntyy aina aikuisten valinnan pohjalta. Toisen tai molempien vanhempien mukana tulevat lapset eivät tee perheen syntymisestä valintaa. He vain sopeutuvat tilanteeseen, kukin omalla tavallaan. Lasten ikä on merkityksellinen uusperheeseen sopeutumiseen vaikuttava tekijä. Pienet lapset hyväksyvät vanhempiensa uuden liiton paremmin. Murrosikäisten on puolestaan todettu olevan hankala sopeutua uusperheeseen oman perheestä ulos suuntautuvan kehitystehtävänsä johdosta. Muualla asuvan vanhemman hyväksyntä ja positiivinen tuki helpottavat pääsääntöisesti lapsen sopeutumista uuteen perhetilanteeseen. Erilaisten perhemallien arkipäiväistymisen myötä myös se on muuttunut, mitä pidetään normaalina perheenä. Yhteishuoltajuuden ja vuoroviikkoasumisjärjestelyiden yleistyttyä uusperheiden rakenne ei enää ole perustaltaan sama kuin vuosikymmen sitten. Aikaisemmin bonuslapset siirtyivät uusperheisiin äidin mukana, ja isän lapset lähinnä vierailivat uusperheessä. Nyt uusperheeseen saattavatkin muuttaa vain perheen isän lapset, eikä äidillä ole lapsia. Uusperhe voi muotoutua myös sateenkaariperheeksi tai monikulttuuriseksi perheeksi. Uusparisuhteen ja -perheen haasteina onkin perheen kasvuhistorian eriaikaisuus vanhempina sekä lapsina, mutta myös kasvukulttuurien yhteen sopeutuminen. Uusperheessä on lapsellekin etuja Mitä lapsen elämään tuleva uusi aikuinen oikein tuokaan tullessaan, hyvää vai pahaa? Toive vanhempien palaamisesta yhteen, jatkamaan alkuperäistä käsikirjoitusta, on lapsilla yleinen. Uusparin ja valmiina olevien lasten välille muodostuu sisäänrakennettu ristiriita. Seurusteleva pari kaipaa yksityisyyttä läheisyyteen ja toisiinsa tutustumiseen, eikä bonuslasten läsnäolo tue tätä. Uudelle vanhemmalle mahdollisesti tarjoutuva kurinpalauttajan rooli kasvatustilanteissa on oikeastaan katala ansa, joka herättää lapsen katkeruuden: ensin uusi aikuinen vie vanhempani ja perään työntää minut pois. Lasten sopeutumisongelmien rinnalle on tärkeää nostaa esille myös uusperheen edut lapselle. Keskeisin etu lapsen näkökulmasta on moninaisten ihmissuhteiden rikastuttava vaikutus. Uusperheen ilmapiiri saattaa parhaimmillaan myös rauhoittaa ja normalisoida lapsen perhetilannetta eroon liittyvien ongelmien jälkeen. Jos lapsi on ollut jommankumman vanhempansa tukija, uusperheen uuden aikuisen tulon myötä hän mahdollisesti vapautuu elämään omaa elämäänsä. Ehdottomasti merkittävin lapsen erosta selviämistä sekä perheytymistä auttavaksi koettu tekijä on hyvät ja turvalliset välit oman vanhemman kanssa. Turvallisien välien koetaan helpottavan myös uusperheessä syntyvissä ristiriitatilanteissa rauhoittumista sekä luottamusta siihen, että ei jää yksin. Kokemus siitä, että oma vanhempi näkee ja huomaa lapsen, on tärkeä. Läheisyyden ja hellyyden tarve ei häviä ikävuosien myötä, vaikka muuttaakin muotoaan.

Uusperhettä voi kuvata uudeksi mahdollisuudeksi onneen, mutta samalla se on luopumista vanhasta ja jopa etääntymistä entisistä tärkeiksi koetuista ihmisistä. Elämä on rouheaa; välittäminen ja huolehtiminen taas on liimaa, joka pitää sen koossa.

Voimia arkeesi!

Kirsi Heikinheimo
Suomen uusperheiden liiton toiminnanjohtaja sekä pari- ja perheterapeutti
(Artikkeli on julkaistu Supliikki 1/2018)

Scroll to top