Uusperheessä kaikki menee usein toisin kuin kuvitellaan tai haaveillaan. Kuitenkin, jos rakkautta vain riittää, on uusperheen arki usein hyvin onnellinen, sanoo perheterapeutti ja uusperheasiantuntija Pekka Larkela.
Pekka Larkela todella tuntee uusperheet ja niiden ongelmat, sillä hän on työskennellyt niiden parissa jo vuosia. Suomen Uusperheellisten Liitto ry:n [sic] toiminnanjohtajana toimiva Larkela vertaa uusperheen perustamista liikkuvan junan kyytiin hyppäämiseen.
– Uusperheessä liikkuvia osia on ydinperheeseen verrattuna tuplasti tai jopa enemmän. Jokainen uusperheen jäsen hakee oman paikkansa uudessa tilanteessa ja siinä voivat kyllä kirjaimellisesti sulat pöllytä, kuvailee Larkela.
Umpirakastuneet vanhemmat lähtevät Larkelan mukaan monesti soitellen sotaan sen kummemmin miettimättä, mitä mahtaa olla edessä. Yhä useampi hakee kuitenkin ulkopuolista apua ilmenneisiin ongelmiin.
– Toisaalta eihän elämistä opi kuin elämällä eli toisaalta sitä täytyykin lähteä soitellen sotaan ja elää rohkeasti eteenpäin onnelliseen tulevaisuuteen uskoen, hän sanoo.
Säännöt selviksi ja vanhemmuus jakoon
Alkuvaiheessa jokainen uusperheen jäsen tuo omat rutiininsa ja käyttäytymissääntönsä perheeseen.
– Uuden perheen säännöistä tulisi sopia selkeästi heti alkuvaiheessa. Se helpottaa kaikkien elämää. On selvää, että jokainen joutuu tilanteessa joustamaan ja opettelemaan uutta. Uusperheessä vanhemmuus ei ole niin yksiselitteistä kuin ydinperheessä.
– Ydinperheessä kukaan ei kyseenalaista vanhemmuuttasi, mutta uusperheessä se on usein väistämättä edessä. Yhteishuoltajuusmaailmassa uusperheen kuviota värittävät myös ex-puolisot. Jos molemmilla on jo omia lapsia, tulisi vanhemmuuden vastuuta oppia jakamaan uudessa tilanteessa. Jos taas toisella ei ennestään ole lapsia, voi hän tuntea olonsa perheessä ulkopuoliseksi.
– Myös ex-puolisoiden pitäisi osata olla aikuisia tilanteessa ja luovuttaa vanhemmuuttaan uusille puolisoille, sillä se on lasten etu, sanoo Larkela. Aikuisilla on välillä vaikeuksia niellä sitä, että lapset alkavat kutsua uusia puolisoita äideiksi tai isiksi.
– Olen sitä mieltä, että lasten tulisi saada itse päättää, miksi haluaa perheen uusia aikuisia kutsua. Kyllä maailmaan mahtuu vielä monia äitejä ja isiä, Larkela sanoo. Kriisit ovat rankkoja, mutta monesti ne myös antavat
Moni eronnut tuntee valtavaa syyllisyyttä biologisten lastensa takia.
– Tunnetaan syyllisyyttä siitä, että on aiheuttanut lapselle vahinkoa ja syyllisyyttä siitä, että viettää uusien lapsien kanssa enemmän aikaa kuin omien lasten kanssa. Syyllisyyden tunteita ilmenee monenlaisia, kuvailee Larkela. Vaikka isot kriisit ovat tietenkin lapsille kovia paikkoja, voi moni lapsi oppiakin niiden kautta paljon. Esimerkiksi yksi poika kertoi minulle, että on omalta isältään oppinut ihmissuhdetaitoja ja uudelta isäpuoleltaan korjaamaan autoja. Homma oli hänen kohdallaan ikäänkuin tuplaantunut.
Parisuhde on myös uusperheen koossa pitävä voima
Uusperheen onni nojaa pitkälti aikuisten hyvään ja toimivaan parisuhteeseen, ihan samalla tavalla kuin ydinperheessäkin.
– Kyllä se on se pohja, josta kaikki alkaa ja johon kaikki loppuu. Parisuhteeseen pitää satsata. Jos aikuisilla on asiat kunnossa, myös lapsilla on asiat kunnossa, Larkela sanoo. Hän kannustaa uusperheellisiä aikuisia irrottamaan kahdenkeskistä aikaa parisuhteen hoitoon.
– Jos yhteistä aikaa ei ole mahdollista järjestää säkkikaupalla, on otettava kaikki irti arjen keskellä olevista onnenmurusista! Sekin voi toki riittää, Larkela sanoo.